Betula pubescens, osa 70
Kun osastojen kulkureiteistä ja toimintasuunnitelmista oli
päätetty, lähti kapteeni Cranfot osastoineen suuntaamaan kohti etelää. Edkar
puolestaan suuntasi oman osastonsa kanssa kohti taistelua.
Jo kohti taistelua suuntaaminen sai sotilaat jännittymään.
Erityistä huolta aiheutti epäselvä tilanne. Edes Edkar ei tiennyt tarkalleen
mikä leirien välissä olevan osaston tilanne oli tai miten paljon vihollisia
ylipäätään oli. Siksi he liikkuivat varovaisesti kasvillisuuden suojissa kohti
Suuren keisarikunnan armeijan leiriä, he halusivat pysyä piilossa viholliselta
mahdollisimman pitkään.
Lopulta leirin kulma tuli esiin. Edkar ei jälleen osannut
muuta kuin hämmästellä leirin heikkoa linnoitustyötä. Se suorastaan kutsui
hyökkäämään kimppuunsa ja polttamaan loputkin maan tasalle. Mutta Edkar halusi
olla varovainen ja hän määräsi osastonsa kiertämään leiriä sen eteläpuolelta.
Taistelun melske alkoi jo etäisesti kuulua, erityisesti
Suuren keisarikunnan armeijan komennot ja torvet kuuluivat. Netronovalaisia
merkkiääniä tai komentoja he eivät kuulleet. Tämä sai monet sotilaat
huolestumaan, mutta toiset muistuttivat heidän olevan vielä kaukana. Äänet
kuuluisivat, kun he ehtisivät lähemmäksi.
Hitaasti he etenivät lähemmäksi, koko ajan käyden
varovaisemmiksi. Kukaan ei halunnut olla se, joka ensimmäisenä huomattaisiin
leiristä.
Edkar katseli leiriä puun oksien lomasta. Hän seisoi puun
varjossa lähellä sen runkoa, jotta hänen huomaamisensa leiristä olisi
mahdollisimman vaikeaa. Puita ja puskia oli kuitenkin niin paljon, ettei häntä
olisi huomattu, vaikka hän olisi seisonut puun edessä. Osasto piti taukoa.
Välillä Edkar käänsi katseensa leirin sivuun ja ohitse siitä
tutkien suuntaan, johon he olivat menossa. Matka oli tuskallisen pitkä. Lopulta
hän huokaisi ja kääntyi puun takana kivellä istuvan aliupseerinsa puoleen.
Hyvän kirjoitustaidon ja laskutaidon omaavan nuoren aliupseerin nimi oli Nekau
Kafenpoika.
”Joko ehdit laskea kuinka kauan meillä vielä kestää ehtiä
taistelupaikalle?” Edkar kysyi.
”En aivan, herra kenraali”, Nekau vastasi.
Edkar oli kärsimätön.
”Aika on joka tapauksessa liian pitkä”, Edkar sanoi.
Edkar kääntyi takaisin kohti leiriä.
”Haluan tarkempaa tietoa leiristä”, Edkar sanoi.
”Herra kenraali, pelkään sen olevan mahdotonta.
Tiedustelijat eivät uskalla paljastumisen mennä lähemmäksi leiriä”, Nekau
sanoi.
”Siksi lähdenkin itse”, Edkar sanoi.
Edkar kääntyi ja käveli syvemmälle metsään. Siellä odottivat
hänen henkivartijansa ja lähettinsä. Aliupseeri hypähti hänen peräänsä unohtaen
sylissään olleet kirjoitusvälineet ja kääröt.
”Herra kenraali, ette voi lähteä yksin vihollisen leirin
tuntumaan”, Nekau sanoi.
”En menekään yksin”, Edkar sanoi.
Edkar määräsi mukaansa kaksi henkivartijaa ja suuntasi
sitten kohti leiriä. Vielä ennen lähtöään hän kääntyi aliupseerinsa puoleen.
”Odottakaa täällä siihen saakka, että palaan. Minulla ei
mene kauaa”, Edkar sanoi.
”Selvä, herra kenraali”, Nekau sanoi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti