Betula pubescens, osa 114
Gyllenburhin ympäri ratsastaminen kesti pidempään kuin kertaakaan aiemmin. Siltä se ainakin Cranfotista tuntui. Hän tunsi kylmän hien ihollaan ja soihdut ja tulet vilisivät hänen silmissään. Määränpää ei silti tuntunut tulevan vastaan tuskallisen pitkään aikaan. Cranfot aikoi jo kysyä mihin saakka he olivat ratsastamassa.
Sitten lähetti pysähtyi varoittamatta ja Cranfot oli ratsastaa tämän ohitse.
”Tässä, herra kapteeni”, lähetti sanoi.
Cranfot katsoi lähetin käden osoittamaan suuntaan ja näki maahan kaivetun ja katetun käytävän, joka johti portille. Käytävään juoksi koko ajan lisää sotilaita.
”Nopeampaa olisi ratsastaa suoraan portille”, Tom sanoi.
”Teidän on parasta käyttää käytävää. Se on turvallisempi tapa päästä portille, kun muuri on edelleen vihollisen hallussa. Hevonen ei valitettavasti mahdu käytävään”, lähetti sanoi.
Cranfot nyökkäsi ja laskeutui hevosen selästä. Hän keräsi varusteensa ja jätti hevosensa lähetin huoleksi. Sitten hän lähti juoksemaan sotilaiden virran mukana kohti porttia.
Kun kapteeni Cranfot saapui Gyllenburhin alakaupungin portille, siellä vallitsi täysi kaaos. Gyllenburhilaiset miehittivät edelleen portin päällä olevia torneja ja muureja portin molemmilla puolilla. Jatkuva nuolisade teki portille etenemisestä vaarallista ja moni sotilas ei koskaan päässyt astumaan kaupunkiin. Tilanne portin sisäpuolella oli vielä sekasortoisempi. Gyllenburhilaiset ja netronovalalaiset taistelivat sekaisin vailla muodostelmia tai mitään järjestystä.
Cranfotin mukana tulleet sotilaat muodostivat tiiviin muodostelman kapteeninsa ympärille ja lähtivät etenemään portin takana olevan sekasorron keskelle. Muodostelma vahvistui uusilla sotilailla, joita saapui portista sisään. Sillanpää kaupunkiin oli saavutettu. Nyt se täytyi varmistaa.
Osaston mukana oli aliupseeri, jonka puoleen Cranfot kääntyi.
”Meidän täytyy varmistaa alue portin lähistöllä ja nousta torneihin. Kun portin ympäristö ja tornit on varmistettu voimme nousta muureille ja lähteä etenemään kaupungin katuja pitkin. Kerää osasto ja lähde nousemaan portin torneihin. Minä pidän huolen tästä portin lähialueesta ja muusta etenemisestä”, Tom sanoi.
”Kyllä, herra kapteeni”, aliupseeri sanoi.
Aliupseeri keräsi osaston ja suuntasi kohti torneja. Cranfot tiesi, että oli lähettänyt aliupseeri vaikeaan tehtävään. Hän olisi mieluummin ollut itse johtamassa tornien valtaamista, mutta hän ei voinut olla kaikkialla samaan aikaan. Nyt oli tärkeämpää koordinoida hyökkäyksen etenemistä sen kärjessä.
Kapteeni Cranfotin johdolla portin välitön läheisyys ja sen takana oleva pieni aukio saatiin puhdistettua vihollissotilaista ja samalla pienet osastot lähtivät työntymään alakaupungin pääkatuja pitkin.
”Älkää edetkö liian nopeasti pääkatuja pitkin. Välikadut ja rakennukset takananne täytyy saada varmistettua, jottette jää saarroksiin”, Tom sanoi.
”Kyllä me pärjäämme, vaikka jäisimme, herra kapteeni”, sotilas sanoi.
Sotilaat olivat urheita, mutta Cranfot toivoi heidän silti olevan järkeviä. Tärkeintä oli saada koko kaupunki valloitettua, nopeudesta oli etua vain, jos sillä voitiin yllättää vihollinen. Siihen tuskin oli enää paljoa mahdollisuuksia hälytysten kiiriessä pitkin öistä kaupunkia. Suurin mahdollinen yllätys oli myös jo tapahtunut. Tuskin he itsekään olivat odottaneet saavansa porttia näin helposti auki vuorten kautta kiertävän osaston avulla.
Akuutein kaaos oli selvitetty. Seuraavaksi Cranfot halusi löytää kapteeni Kallaksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti