Salakäytävä yläkaupunkiin III

 Betula pubescens, osa 126

Talon kuiva ja kohtalaisen raikas ilma muuttui nopeasti kellarin kosteuteen ja tunkkauteen. Kuilu, jossa tikkaat olivat, oli kapeahko, mutta kuitenkin niin iso, että täisin varustautunut sotilas mahtui siellä helposti kiipeämään pystysuoria tikkaita. Pelkkää kuilua jatkui reilusti yli miehenmitan verran ja sitten kuilu avautui kellariksi.

Tikkaat eivät yltäneet kellarin lattiaan saakka, vaan loppuivat puusta rakennetun tason ylälaitaan. Tasolta johti portaat alas. Portaiden ja tason alimmat hirret olivat kellarin ajoittaisen tulvimisen myötä alkaneet lahota. Alas pitäisi mennä varovaisesti.

Kapteeni Kallas astui portailta varovaisesti tasolla ja kokeili sen kantavuutta. Taso kesti.

”Olen alhaalla”, Venir sanoi.

Hän näki kuinka seuraava lähti laskeutumaan portaita alas. Odottaessa hän laskeutui tasolta portaita pitkin kellarin lattialle tutkiakseen lisää ympäristöään.

Taso ja siltä alas johtavat portaat olivat ainoat puurakenteet kellarissa. Muuten kaikki oli rakennettu punertavanharmaasta kivestä. Sitä samasta, josta kaupungin yläpuolella olevat vuoret koostuivat. Kiveä olivat lattia, seinät ja katon holvaukset.

Kellari koostui kolmesta eri salista. Ylhäältä tulevat portaat tulivat niistä keskimmäiseen. Kaksi muuta salia oli hieman pienempiä ja niiden seiniä kiersivät kiviset penkit. Etunurkissa penkkien edessä oli kiviset pöydät. Kummakin sivusalin katossa oli myös kuilut, mutta niissä ei ollut portaita. Kallas oli tuntevinaan kuilujen alla ilmavirran, joten hän päätteli kuilujen toimivan kellarin ilmanvaihtona.

Kallas epäili, että kellari olisi rakennettu aiemmin ja portaat ja varsinkin niiden alla oleva taso vasta myöhemmin. Kellari oli ehkä ollut aikaisemmin jossakin muussa käytössä. Ehkä jonakin varastona. Ajan myötä se oli jäänyt vaille käyttöä ja sitten päälle oli rakennettu muuta. Salakäytävä oli sitten rakennettu myöhemmin kellarin yhteyteen. Jos sellaista oli olemassa. Kallas ei nimittäin löytänyt mitään käytävää, joka lähtisi pois kellarista. Tila oli umpinainen lukuun ottamatta kattokuiluja.

”Mitä pidät?” Martin kysyi.

Burhleo oli kiivennyt toisena alas kellariin ja jäänyt puutasolle seuraamaan, kun Kallas tutki kellaria. Seuraavan kellariin kiipesi yksi Kallaksen johtamista sotilaista.

”Tämä kellari on taitavaa rakennustyötä. Luulen sen olevan myös aika vanha”, Venir vastasi.

”Vanha tämä onkin. Ajalta, jolloin kaivosta ei vielä ollut ja kaupunki, tai silloinen kylä, eli jostakin muusta. Mitä se sitten olikin, minulla ei ole siitä tietoa”, Martin sanoi.

”En kuitenkaan löytänyt täältä mitään tunnelia pois”, Venir sanoi.

”Sen löytämiseen tarvitsee tarkat silmät. Tai tarkkaa tietoa”, Martin sanoi.

”Minulta ei ilmeisesti löydy kumpaakaan”, Venir sanoi.

”Kun lähdemme täältä, ehkä sinulla on ainakin toinen. Malttakaa. Odotamme muut ensin”, Martin sanoi.

Kallas hymähti ja päätti jättää Burhleon sanomiset omaan arvoonsa. Odotellessaan hän tutki lisää kellarin seiniä, mutta ei löytänyt niistä mitään erikoista. Jos salakäytävää käytettiin vähän tai sitä ei oltu käytetty vuosikausiin, niin jälkien etsiminen olisi muutenkin aivan turhaa. Huolellinen käyttäjä ei sellaisia jättänyt.

Lopulta kaikki olivat laskeutuneet kellariin ja Burhleo pyysi heidät luokseen keskimmäiseen saliin.

”Nyt olemme kellarissa alakaupungin alla. Seuraavaksi menemme tunneliin, joka johtaa muurin alitse. Siellä meidän tulee kulkea peräkkäin ja jättää hieman väliä edellä kulkevaan, jotta ilma ei käy liian raskaaksi. Tunnelissa ei myöskään kuljeta usein, joten sen kunto ei välttämättä ole paras mahdollinen”, Martin sanoi.

Kaikki seurasivat, kun Burhleo astui salin päätyseinän luokse. Pienen tutkimisen jälkeen hän paino yhtä kivistä. Painallus sai seinän sisällä olevan mekanismin liikkumaan ja pian osa seinästä aukesi kuin ovi.

”Kallas sanoit kellarin olevan taitavaa rakennustyötä. Siinä olet oikeassa, mutta tämä ovi on vielä taitavampaa rakennustyötä. Työtä, jollaista ei enää kukaan osaa tässä maailmassa”, Martin sanoi.