Kaupunki myrskyn silmässä II

 Betula pubescens, osa 221

Keskikaupungin miehittämisen jälkeen Suuren keisarikunnan armeija asettui uuteen piiritysmuodostelmaan yläkaupungin ympärille. Nyt Suuren keisarikunnan armeija myös sulki kaupungin piirityksen kokonaan mukaan lukien alakaupungin puolen kaupungin eteläpuolella. Alakaupunkiin ei kuitenkaan kohdistettu hyökkäyksiä, vaan kaupunginosa vain eristettiin.

Ensimmäisenä hyökkäyksenään kaupunginmuurin sisäpuolella Suuren keisarikunnan armeija pyrki hyökkäämään läpi kaupunginmuurin ja yläkaupunginmuurin välisestä kapeasta kaistaleesta ja näin mahdollisesti eristämään myös alakaupungin ja yläkaupungin toisistaan. Netronovalalaisten ja alakaupunkilaisten yhteisvoimat kuitenkin pitivät pintansa alakaupungin ja keskikaupungin välisellä pienellä muurilla ja lopulta päivien taistelun jälkeen puskivat Suuren keisarikunnan armeijan hyökkäyksen takaisin.

”Olen kyllä yllättynyt tästä lopputuloksesta”, Solkar sanoi.

”Kuinka niin?” Venir kysyi.

”Odotin, että he olisivat jatkaneet hyökkäystään pidempään ja tehneet sen suuremmin voimin”, Solkar vastasi.

”Luulen, että he eivät odottaneet kovinkaan suurta vastarintaa tai vastarintaa ollenkaan siltä suunnalta. He saattoivat odottaa, etteivät alakaupunkilaiset puolusta Gyllenburhia heitä vastaan vaan päästävät heidät piirittämään yläkaupunkia. Kun näin ei käynytkään, kenraalit ehkä säikähtivät ja eivät halunneet hyökätä täydellä voimalla suunnalle, jossa vastassa on myös alakaupungin sotilaita”, Venir sanoi.

”Luulen samaa, mutta odotin silti hieman erilaista reaktiota. Mutta hyvä meidän kannaltamme, ettei yhteys alakaupunkiin ole millään tavalla vaarassa”, Solkar sanoi.

”Ja ennen kaikkea, että Burhleo on valmis puolustamaan tuota yhteyttä”, Venir sanoi.

Suomas nyökkäsi.

Kapteenit katsoivat kaupungin karttaa. Suuren keisarikunnan merkkejä oli siirtynyt yhä enemmän kaupunginmuurin sisäpuolelle.

”Suuren keisarikunnan armeija keskittää voimiaan keskikaupunkiin. Se saattaa luoda meille paikkoja omiin operaatioihin”, Venir sanoi.

”Onko meillä voimia toteuttaa hyökkäyksiä?” Solkar kysyi.

”Sitä meidän täytyy kysyä kenraalilta”, Venir vastasi.

Suomas katsoi Kallasta. He eivät olleet nähneet kenraali hyvään toviin muuten kuin nopeiden viikkoraporttien merkeissä. Niiden aikana ei käyty juurikaan keskustelua siitä, mitä kenraali teki. Kenraali vain kuunteli, mitä kaupungin puolustuksessa oli tapahtunut viimeisimmän viikon aikana ja Miranda kirjasi tiedot ylös. Lähettien viemänä kenraali sai toki myös päivittäisen raportin taistelujen tapahtumista.

”Oletko varma, että haluat tehdä niin?” Solkar kysyi.

”En oikeastaan, mutta se voi tarjota meille sellaisia mahdollisuuksia, joita meillä ei muuten ole”, Venir vastasi.

”Luulet, että hän ja Tammen seuraajat ovat onnistuneet kuolleestamanaamaan merkittävän joukon uusia sotilaita?” Solkar kysyi.

”Toivon niin. Muuten en tiedä mihin he ovat oikein kuluttaneet aikaansa”, Venir vastasi.

Suomas kääntyi pois kartan luota.

”En pidä siitä, millainen kenraalista on tullut”, Solkar sanoi.

”Mitä tarkoitat?” Venir kysyi.

Suomas kohautti olkiaan ja huokaisi sitten.

”En tiedä. Hän on muuttunut niin katkeraksi ja synkäksi ja aivan kuin sotilailla itsellään ei olisi mitään merkitystä. Hän on kiinnostunut vain kuolleestamanauksesta”, Solkar sanoi.

”On hän hieman muuttunut, mutta en tiedä onko se olosuhteisiin nähden mitään poikkeuksellista. Olemme käyneet läpi hyvin vaikeita hetkiä”, Venir sanoi.

Kallas piti tauon ja vilkaisi Suomasta, jonka katseesta paistoi huoli.

”Mutta ehkä on hyvä pitää häntä hieman silmällä”, Venir sanoi.

”Olen samaa mieltä”, Solkar sanoi.