Kaupunki myrskyn silmässä V

 Betula pubescens, osa 224

Uusi osasto, joka koostui vanhoista ja kokeneista taistelijoista sekä uusista Tammen seuraajien Gyllenburhissa kuolleestamanaamista, koottiin nopeasti. Kokeneista mukaan valittiin sellaisia, jotka olivat olleet taisteluissa vähemmän ja näin olivat vähemmän rasittuneita. Uusita epäkuolleista puolestaan mukaan valikoituivat pääasiassa heitä, jotka Tammen seuraajat olivat mananneet ensimmäisenä. Nämä olivat ehtineet totuttautua uuteen elämäänsä epäkuolleena ja epäkuolleen kehoonsa pisimpään.

Kenraali ja kapteenit katselivat linnan tornista osastoa, joka harjoitteli ensimmäistä kertaa yhdessä linnanpihalla.

”Mitä mieltä olette?” Edkar kysyi.

”Tuoreet ovat hieman kankeita, kuten odotettavaa olikin”, Venir vastasi.

”Mutta uskallatteko lähettää heidät taisteluun?” Edkar kysyi.

”Meistäkö se riippuu?” Solkar kysyi.

”Te olette kapteenit, te teette lopullisen päätöksen käytännön toteuttamisesta. Minä olen antanut teille tehtäväksi puolustaa kaupunkia”, Edkar vastasi.

”En tiedä onko meillä hirveästi vaihtoehtoja heidän taisteluun lähettämisen suhteen”, Venir sanoi.

”Vaihtoehdot on lähettää nyt tai myöhemmin”, Edkar sanoi.

Kallas nyökkäsi hieman levottomasti.

”Luulen, että paras vaihtoehto on, että lähetämme heidät taisteluun. Olivat he siihen täydellisesti valmiita tai eivät”, Venir sanoi.

”Onko kapteeni Suomaksella tähän mitään sanottavaa?” Edkar kysyi.

Suomas pudisti päätään.

”Sitten asia on päätetty”, Edkar sanoi.

Kallas painoi päänsä ja huokaisi.

”Haluatko vielä sanoa jotakin, kapteeni Kallas?” Edkar kysyi.

”En tiedä onko tätä järkevää sanoa erikseen, mutta emme voi taata heidän turvallisuuttaan”, Venir vastasi.

”Tiedän. Se on osa sotaa”, Edkar sanoi.



”Tästä voi hyvin tulla verilöyly, jos operaatio epäonnistuu. He menevät meidän miehittämän muurin ulkopuolelle”, Venir sanoi.

”Niin käy kuin on käydäkseen. He ovat hyviä ja heitä on paljon”, Edkar sanoi.

”Mutta Suuren keisarikunnan armeijalla on vielä enemmän sotilaita. Sotilaita, jotka ovat jo olleet taistelussa ja ovat sinut oman kehonsa kanssa”, Venir sanoi.

”Me kaikki teemme parhaamme. Minä teen, te teette ja niin myös he tekevät”, Edkar sanoi.

Kenraali ei sanonut enempää, vaan jätti kapteenit kahdestaan torniin. Meni pitkään ennen kuin kapteeneista kumpikaan sanoi mitään.

”Luuletko, että operaatio epäonnistuu?” Solkar kysyi.

”En, mutta pelkään”, Venir vatasi.

”Ainahan operaatiot voivat epäonnistua”, Solkar sanoi.

”Niin”, Venir sanoi.

”Miksi tämä sitten on jotenkin erityinen?” Solkar kysyi.

”Tiedän, että tuoreet kuolleestamanatut ovat kenraalille tärkeitä, vaikka hän ei myönnäkään sitä, ja pelkään hänen murtuvan, jos ne tuhoutuvat taistelussa, josta ei sitten olekaan mitään hyötyä meidän tavoitteidemme kannalta”, Venir vastasi.

Suomas nyökkäsi.

”Tehdään sitten sellainen suunnitelma, etteivät he voi tuhoutua, vaikka he häviäisivätkin taistelun”, Solkar sanoi.

”Onko sinulla ehdotuksia siihen?” Venir kysyi.

”Mietin, että voimme ottaa aliupseeri Saesteorran osastoineen valmiuteen ja varmistamaan, että tämä osasto pääsee tarvittaessa vetäytymään turvallisesti”, Solkar vastasi.

”Jeanne ei tule pitämään tästä”, Venir sanoi.