Kaupunki myrskyn silmässä VI

 Betula pubescens, osa 225

Kapteenit lähettivät vanhoista ja uusista sotilaista koostuvan osaston hyökkäykseen yläkaupungin muurin ulkopuolelle. Toisin kuin kapteenit pelkäsivät, osasto onnistui tavoitteissaan kohtalaisen hyvin. Se sai aikaan murron Suuren keisarikunnan armeijan osastojen väliin tehdyssä hyökkäyksessä. Tämä johti paniikkiin ja uuteen epäjärjestykseen keskikaupungissa olevien Suuren keisarikunnan armeijan joukkojen keskuudessa.

Jos netronovalalaisilla olisi ollut käytettävissään suuremmat voimat, olisi hyökkäystä ollut mahdollista jatkaa paljon pidemmälle ja puskea Suuren keisarikunnan armeija pois yläkaupungin muurilta. Laajempaan hyökkäykseen Kapteenit eivät kuitenkaan uskaltaneet lähteä, koska se olisi ollut hyvin riskialtista ja loppunut lyhyeen, mikäli Suuren keisarikunnan armeija olisi saanut rivinsä koottua. Niinpä osasto palasi tehtävänsä suorittaneena takaisin yläkaupungin muurien suojaan Saesteorran osaston suojaamana.

Osaston päästyä turvallisesti lepäämään linnan suojiin kapteenit purkivat osaston operaation onnistumista yhdessä kenraalin kanssa.

”Mitä mieltä olitte?” Edkar kysyi.

”Olemme positiivisesti yllättyneitä, minä ainakin”, Venir vastasi.

”Sotilaat pystyivät siihen, mihin sanoit heidän pystyvän”, Solkar sanoi.

Kenraali nyökkäili tyytyväisenä.

”Joitakin tappioita kuitenkin tuli ja lähes yksinomaan uusiin sotilaisiin. Mutta he ovat vielä kankeita ja kokemattomia uudessa elämässään”, Venir sanoi.

”Se poistuu ajallaan”, Edkar sanoi.

”Niin varmasti, mutta se on vielä hyvä pitää muistissa”, Venir sanoi.

”Osalla kankeus vois myös viitata johonkin muuhun”, Solkar sanoi.

”Mitä tarkoitat?” Edkar kysyi.

”Kaikki eivät välttämättä sovellu epäkuolleiksi”, Solkar vastasi.

Kenraali katsoi kapteeni Suomasta ihmetellen.

”Miksi eivät sopisi?” Edkar kysyi.

”Jotkut vanhoista sotilaista raportoivat, että uudet sotilaat käyttäytyvät välillä hieman erikoisilla tavoilla ja näyttivät etteivät ihan joka hetki olleet perillä siitä, missä olivat ja ketä olivat”, Solkar vastasi.

Kenraalin ilme muuttui vihaiseksi.

”En hyväksy, että mustamaalaatte uusia manattuja kaikilla mahdollisilla tavoilla”, Edkar sanoi.

”Se ei ollut missään nimessä tarkoitus”, Solkar sanoi.

Suomas odotti pienen hetken varmistaakseen, että kenraali halusi edelleen kuunnella, mitä hän aikoi sanoa.

”Näitä huomioita vain tuli usealta eri sotilaalta, joten ehkä asiaa kannattaa selvittää ajan kanssa. Ihan vain siitä syystä, että jos jotakin ongelmaa on, niin sitä voidaan ryhtyä korjaamaan. Jos kyse on vain siitä, että vastamanatut ovat olleet epäkuolleita liian vähän aikaa, niin sitten mitään ei tarvitse tehdä”, Solkar sanoi.

Kenraali nyökkäsi.

”Hyvä on. Määrään Tammen seuraajista muutaman seuraamaan asiaa ja selvittämään sitä, jotta voimme lopettaa tästäkin asiasta huolehtimisen ja keskittyä kaupungin puolustamiseen”, Edkar sanoi.

”Kiitos, arvon kenraali”, Solkar sanoi.