Ruhtinattaren huoli III

Betula nana, osa 362

Kamarineito harjasi Emilyn hiuksia hänen istuessa tuolilla. Emily oli väsynyt. Hän ei ollut varma kuinka monta päivää tai viikkoa siitä oli, kun Mihail lähti kohti pohjoista. Päivät olivat menneet ajatuksissa sekaisin, kun työtä oli joka päivä monen päivän edestä ja kaiken muun ajan hän katoi huolta miehestään.

”Arvon ruhtinatar näyttää niin kalpealta”, kamarineito sanoi.

Emily ei sanonut mitään.

”Pieni ratsastusretki joen varteen voisi tehdä hyvää rouvalle. Se voisi tehdä meille kaikille hyvää”, kamarineito sanoi.

”Toivottavasti ette puhu minulle noin vain siksi, että haluaisitte muiden kamaerinetojen kanssa vapaata aikaa ulkoilmassa”, Emily sanoi.

Emilyn kommentti sai kamarineidon säikähtämään ja pyytelemään kiivaasti anteeksi Emilyltä.

”Anteeksi rouva, en tarkoittanut sitä niin kuin se tuli ulos. Näytätte oikein hyvältä, kuten aina”, kamarineito sanoi.

Emily huokaisi ja painoi päänsä.

”Anteeksi, en minäkään tarkoittanut. Olen vain niin väsynyt ja huolissani Mihailista”, Emily sanoi.

He istuivat molemmat jonkin aikaa hiljaa.

”Jatkanko harjausta, rouva?” Kamarineito kysyi.

”Jatkakaa vain. Hiusteni pitää olla siistit, kun otan taas vastaan ihmisiä huoltensa kanssa”, Emily vastasi.

Kamarineito nyökkäsi ja jatkoi Emily hiusten harjaamista.

”Ehkä retki jokivarteen voisi olla hyvä idea lähipäiville. Kaipaamme kaikki ulkoilmaa”, Emily sanoi.

Kamarineito hihkaisi innosta.

”Älä innostu liikaa. Meidän täytyy hoitaa päivän velvollisuutemme ensin ja sitten vasta pääsemme viettämään vapaata aikaa”, Emily sanoi.

”Kyllä, arvon ruhtinatar”, kamarineito sanoi.

Emily hymyili. Kamarineidon aito innostuminen näin pienestä asiasta sain hänet muistamaan aikoja, jolloin olisi saattanut itsekin innostua yhtä pienestä asiasta. Ajasta, jolloin he olivat Mihailin kanssa opiskelemassa Vihersalossa. Kaikki muistot siltä ajalta tuntuivat olevan kuin joltain toiselta maailmanajalta. Vanhoista kääröistä luettuja katkelmia ajasta, jolloin maankuori oli toisenlainen ja sitä asuttivat täysin eri valtakunnat omine kansoineen.

Sitten musitojen keskelle ilmestyi mustaan kaapuun pukeutunut mies ja Emily säikähti kiljahtaen pois muisteluistaan.

”Ruhtinatar, onko kaikki hyvin?” Kamarineito kysyi.

Emilyllä meni hetki tasata hengitystään ennen kuin pystyi vastaamaan.

”Kaikki on hyvin, säikähdin vain ajatuksiani”, Emily vastasi.

Kamarineito nyökkäsi ja ojensi käsissään olevaa asua. Emily ihmetteli ensin, mutta tajusi sitten olleensa paljon pidempään muistoissaan. Kamarineito oli ehtinyt harjata hiukset loppuun ja lähteä etsimään päivän seuraavaan ohjelmaan sopivia asuja.

”Sopiiko tämä rouvalle?” Kamarineito kysyi.

”Se sopii hyvin”, Emily vastasi.

Emily pukeutui asuun ja karineito auttoi häntä siinä.

”Pyydättekö myös Sarnelin mukaan retkelle jokivarteen. Haluan keskustella hänen kanssaan siellä, kun on hieman rauhallisempaa kuin täällä linnassa”, Emily sanoi.

”Kyllä, arvon ruhtinatar”, kamarineito sanoi.