Ruhtinattaren huoli X

Betula nana, osa 369

Yksi päivä ruhtinattaren arkea oli taas takana. Erinnäisistä asioista huolestuneet kansalaiset olivat saaneet kaipaamiaan vastauksia ja apua sekä Mihailin kenraalit saaneet esitellä suunnitelmia puolustautumista varten, jos Suuren keisarikunnan armeijat hyökkäisivät kohti Netronovalaa. Nyt Emily istui väsyneenä makuusalinsa tuolilla ja pohti, miten pystyisi livahtamaan yön aikana niin kauaksi kohti pohjoista, ettei häntä ehdittäisi saamaan kiinni.

Pohdiskellessaan Emily seurasi kamarineitonsa toimia. Tämä korjasi yhtä Emilyn pukua, joka oli rikkoutunut pari päivää aikaisemmin, kun puvun helma oli tarttunut kiinni linnan muurilla olleeseen asetelineeseen. Kamarineitoa seuratessaan Emily muisti, että samainen kamarineito oli ehdottanut retkeä joelle. Siitä Emilylle tuli mieleen ajatus.

”Oletko seikkailunhaluinen?” Emily kysyi.

Kamarineito yllättyi kysymyksestä.

”Arvon ruhtinatar, ehkä niinkin voisi sanoa”, kamarineito vastasi.

”Millä tavalla se on ilmentynyt?” Emily kysyi.

Kamarineito punastui ja hämmennyksessään istuutui Emilyn vierellä olevalle tuolille.

”Ei tarvitse kertoa mitään liian henkilökohtaista. Aivan tavalliset asiat, joista seikkaulunhalukkuus ilmenee, kelpaavat”, Emily sanoi.

”Kiitos, ruhtinatar”, kamarineito sanoi.

Kamarineito mietti hetken sopivaa asiaa, josta kertoa. Emily koki tämän hyvänä hetkenä siirtää tuoliaan lähemmäksi kamarineidon tuolia, jotta he voisivat puhua hiljaisella äänellä.

”Ehkä jo se, että olen tullut tänne palvelemaan ruhtinatarta, kertoo seikkaulunhalukkuudestani”, kamarineito sanoi.

Emily oli hieman yllättynyt.

”Millä tavalla?” Emily kysyi.

”Olen kotoisin lähikylästä, jossa asuu pääosin omaa sukua. Aika harva lähtee pois, lähinnä tyttäriä naitetaan lähikylien poikien kanssa. Minä kuitenkin lähdin omasta tahdostani pois ja tulin kaupunkiin oppimaan taitoja ja töihin. Sellainen on kylässäni hyvin harvinaista”, kamarineito vastasi.

”Ehkä sekin muuttuu. Kaupunki kasvaa nopeasti ja tarjoaa uusia mahdollisuuksia”, Emily sanoi.

”Niin, voi sekin olla. Ehkä sisarusteni ja serkkujeni lapset tulevat kaupunkiin töihin. Kukaan sisaruksistani tai serkuistani ei ole niin tehnyt”, kamarineito sanoi.

Emily nyökkäsi. Hän ymmärsi, mitä kamarineito tarkoitti. Ei hänenkään kotikylästä juuri lähdetty maailmalle. Tai edes sinne naapurikaupunkiin.

”Haluaisitko lähteä jonnekin kauemmaksi kuin tänne kaupunkiin ja tutkia mitä linnan muurien ulkopuolella on?” Emily kysyi.

Kamarineito epäröi vastaustaan hetken ajan.

”Olen minä joskus miettinyt, että se voisi olla kiehtovaa. Mutta en tiedä onko minulla siihen koskaan mahdollisuutta, koska matkustaminen on hyvin kallista minun tapaiselleni tavallisella talonpojan tyttärelle”, kamarineito vastasi.

Emily hymyili. Hän tiesi, että oli löytänyt itselleen matkakumppanin kohti pohjoista.

”Jos haluat siihen mahdollisuuden, niin voit lähteä minun mukaani”, Emily sanoi.