Ruhtinattaren huoli XIII

Betula nana, osa 372

Emily ja Senet saivat lähtövalmistelut tehtyä ja varmistettua itselleen hevoset, joilla saattoivat salaa lähteä. Enää oli edessä sen päättäminen, milloin he lähtisivät.

”Joko rouva nyt kertoo, mihin me lähdemme?” Senet kysyi.

”Käykö, jos kerron sitten, kun olemme turvallisen matkan päästä Netronovalasta?” Emily kysyi.

Kamarineito Senet huokaisi.

”En kai minä sille mitään voi, jos rouva ei halua kertoa”, Senet vastasi.

Emily nyökkäsi. Hän myös oli melko varma, että Senet oli jotakin arvannut tulevan seikkailun suunnasta, koska hän oli kerännyt matkaan selvästi lämpimänpiä vaatteita kuin mitä Aegyzassa tarvitsi. Tähän liittyvät kysymykset Emily oli kuitenkin väistänyt puhumalla yllätyksiin varautumisesta.

Lopulta Emily keksi sopivan yön, jolloin he voisivat livahtaa ilman suurempia ongelmia pois linnasta. Samalla vartiokaartilla pitäisi olla suuret juhlat, mikä helpottaisi heidän pois livahtamistaan.

”Ole valmis huomenna illalla. Lähdemme yöllä”, Emily sanoi.

”Kyllä, rouva”, Senet sanoi.

Koko seuraavan päivän Emily oli jännittyneessä tilassa. Vaikka hän oli varma, ettei kukaan tiennyt heidän suunnitelmistaan, niin hän pelkäsi, että kuka tahansa vastaantulija arvaisi ne pelkästä hänen ilmeestään. Erityisesti hän pelkäsi sitä, että törmäisi Sarneliin. Niinpä hän vältteli demonia parhaansa mukaan koko päivän.

Illalla Emily ja kamarineito Senet vaihtoivat merkitseviä katseita, mutta eivät sanoneet sanaakaan asiasta. Lähtöhetken odotukseen liittyvä jännitys olisi kasvanut liian suureksi, jos he olisivat puhuneet siitä. Myös kuulevia korvia oli liikaa, kun toiset kamarineidot auttoivat Emilyä tämän iltatoimissa. Senet myös poistui omaan nukkumasaliinsa ensimmäisten kamarineitojen joukossa.

”Tarvitsetteko vielä jotakin, rouva?” Kamarineito kysyi.

”En, tässä on kaikki mitä yöksi tarvitsen”, Emily sanoi.

Emily katsoi pahaa aavistamatonta kamarineitoa, joka vilpittömästi halusi auttaa Emilyä kaikissa asioissa. Tämä ei tiennyt, ettei Emily tarvitsisi mitään muuta kuin sen, että tämäkin poistuisi nukkumaan.

”Hyvää yötä sitten, arvon ruhtinatar”, kamarineito sanoi.

”Hyvää yötä”, Emily sanoi.

Kamarineito poistui ja jätti Emilyn yksin makuusaliinsa.

Emily makasi hiljaa, tuijotti kattoon ja kuunteli ympärillään hiljenevää linnaa. Olisi hyvä nukkua muutama tunti, jotta jaksaisi paremmin ratsastaa yön pimeydessä. Jännitykseltään Emily ei siihen kyennyt, mutta lepäsi hetken ennen kuin aloitti lähtöön valmistautumisen.

Osa tavaroista oli koottu jo valmiiksi ja viimeiset Emily keräsi laukkuunsa pimeässä. Hän ei uskaltanut sytyttää kynttilää, sillä sen valo näkyisi linnan ikkunasta. Sitten hän muotoili sänkyynsä tyynyistä suurin piirtein itsensä muotoisen kasan peiton alle. Se saattaisi aamulla hämätä kamarineitoja lyhyet hetken ajan ja sen ajan viivästyttää takaa-ajajien lähtöä. Jos jostakin asiasta hän oli varma, niin siitä, että he saisivat peräänsä tajaa-ajajia. Hänet haluttaisiin takaisin linnaan ja silloin vartiointi olisi huomattavasti tiukempi. Emily ei edes uskaltanut ajatella, mitä Senetille siinä tilanteessa tapahtuisi.

Lopulta Emily oli valmis ja hän livahti makuusalinsa ovesta ulos pimeään käytävään.