Gyllenburhin taistelu IX

Betula nana, osa 391

Mihailin, Kallaksen ja Suomaksen suunnitelma alakaupunkilaisten auttamiseksi nojasi erityisesti siihen, että hyökkäyksen sattuessa netronovalalaiset lähtisivät omaan hyökkäykseen, joka pakottaisi Suuren keisarikunnan armeijan valitsemaan jatkaako se hyökkäystä vai puolustaako se keskikaupunkia. Suunnitelman heikkous oli se, että Suuren keisarikunnan armeijalla saattoi hyvin riittää voimavaroja sekä hyökätä alakaupunkiin että puolustaa keskikaupunkia. Tämä oli kuitenkin paras vaihtoehto, johon he olivat päätyneet.

”Ei tämä paljoa tarjoa lohtua tai apua alakaupunkilaisille”, Mihail sanoi.

”Mutta emme oikein voi suoraan lähteä puolustamaan alakaupunkia vaarantamatta samalla myös yläkaupunkia”, Solkar sanoi.

Kallas katseli hiljaisena kaupunkin karttaa.

”Onko sinulla jotakin mielessä?” Mihail kysyi.

”Ehkä voimme tehdä muutakin”, Venir vastasi.

”Mitä muuta voisimme tehdä?” Mihail kysyi.

”Emme ehkä paljoa, mutta voimme ainakin tarjojata alakaupunkilaisille vetäytymisreitin, jos Suuren keisarikunnan armeijan hyökkäys käy ylivoimaiseksi”, Venir vastasi.

”Mitä tarkoitat?” Solkar kysyi.

”Voisimme ottaa heidät yläkaupunkiin, jos tilanne käy pahaksi”, Venir vastasi.

Mihail ja Suomas kääntyivät katsomaan karttaa.

”Mahdummeko kaikki yläkaupunkiin?” Solkar kysyi.

”Emme pitkäksi aikaa”, Venir vastasi.

”Taistelun päätteeksi tila ei välttämättä ole ongelma. Ruoka kuitenkin tulee ongelmaksi, vaikka yläkaupungin muurien suojiin selviytyjiä ei olisi paljoakaan. Ruokavarastot käyvät jo nyt liian pieniksi”, Mihail sanoi.

Kapteenit nyökkäsivät.

”Ehkä mahdollinen pakopaikka voisi tarjota toivoa, ettei taisteluun tarvitse jäädä yksi katkeraan loppuun saakka”, Venir sanoi.

Mihail nyökkäsi.

”Sitä se voisi jonkin verran antaa”, Mihail sanoi.

He jatkoivat keskustelua vielä yksityiskohdilla Kallaksen ehdotuksesta. Suunnitelma kuulosti järkevältä ja kirjasivat sen ylös. Ongelmaksi he totesivat, että voisi olla hankalaa viestiä asiaa alakaupunkilaisille.

”Minun olisi hyvä tavata heidän johtajansa kanssa. Tästäkin asiasta, mutta muutenkin”, Mihail sanoi.

Kapteenit vilkaisivat toisiaan.

”Martin Burhleo ei vättämättä ole helpoin mies tavoittaa”, Venir sanoi.

”Eikö hänelle voi lähettää viestiä ja sopia tapaamista?” Mihail kysyi.

”Voi tietysti, mutta en usko, että hän ei välttämättä vastaisi siihen”, Venir vastasi.

Mihail katseli kapteeneitaan ihmetellen.

”Sanotaanko näin, että hän on jokseenkin omaehtoinen”, Solkar sanoi.

”Luultavasti hän tulee tapaamaan sinua itse, sitten jos ja kun hän haluaa niin tehdä”, Venir sanoi.

”Aivan. Odotan siis sitä hetkeä”, Mihail sanoi.