Kuolleestamanattu velho XV

Betula nana, osa 440

Kun tuli pääsi irti kuivassa risukasassa, se ei pysähtynyt. Liekit aloittivat verkkaisina ja kerryttävät savukiehkuroita taivaalle. Tulen voima kasvoi jokaisen risun myötä, johon se sai kosketuksen. Lopulta pieni tuulenpuuska antoi uutta voimaa, joka sai koko kasan syttymään. Tulen loppu oli edessä vasta silloin, kun koko kasa oli palanut. Jäljelle jäi vain pieni kasa tuhkaa, jonka tuuli levitti.

Mihail asteli kuolleiden Imperiumin sotilaiden ruumiiden välistä Luciuksen luokse. Tämä tujotti vain eteensä ja hengitti tasaisesti. Luciuksen keho oli noen ja veren peittämä.

”Tämä riittää”, Mihail sanoi.

Lucius hätkähti kuulleessaan äänen, mutta rauhoittui tajuttuaan kuka puhuja oli.

”Anteeksi, arvon ruhtinas. Taisin innostua liikaa”, Lucius sanoi.

Mihail laski käden Luciuksen olkapäälle.

”Ei se mitään”, Mihail sanoi.

Mihail katseli ympärilleen. Imperiumin sotilaita oli kuollut paljon enemmän kuin hän oli osannut ennakoida. Toisaalta se oli hyvä, että vihollisia kuoli. Kaikkien kuolleiden sotilaiden kuolleestamanaus kuitenkin veisi runsaasti hänen voimiaan. Toisaalta olisi sääli jättää sotilaita manaamatta, kun siihen oli mahdollisuus. Hän arveli, että jokaista sotilasta tultaisiin tarvitsemaan tulevina päivinä.

”Tässä on paljon manattavaa”, Mihail sanoi.

Lucius katseli ympärilleen ja tuntui vasta nyt tajuavan, mitä oli tehnyt.

Kun he olivat lähestyneet Imperiumin sotilaita, olivat nämä järjestäytyneet nopeasti hyökkäykseen kohti velhoja. Lucius oli Mihailin käskyjen mukaan kohdannut Imperiumin sotilaat ja surmannut koko heitä vastaan tulleen osaston. Yksikään ei päässyt pakenemaan ja seuraava osasto oli vielä kaukana.

Lucius painoi päänsä.

”Toivottavasti en tuottanut teille pettymystä, arvon ruhtinas”, Lucius sanoi.

Mihail pudisti päätään.

”Et tuottanut pettymystä. Korkeintaan yllätyin”, Mihail sanoi.

”Mitä odotitte?” Lucius kysyi.

”Odotin, että surmaisitte sen verran sotilaita, että pakottaisit joukon pakenemaan”, Mihail vastasi.

”Mutta surmasinkin koko joukon”, Lucius sanoi.

”Niin”, Mihail sanoi.

Lucius polvistui vieressään olevan kuolleen sotilaan luokse.

”Mikä sinun nimesi oli? Oliko sinulla perhettä, joka odotti paluutasi sodasta?” Lucius kysyi.

Kuollut sotilas ei vastannut.

”Voinko pyytää teiltä jotakin, arvon ruhtinas?” Lucius kysyi.

”Mitä halut pyytää?” Mihail kysyi.

”Että he eivät muistaisi menneisyyttään. Silloin heidän on helpompi taistella”, Lucius vastasi.

Mihail nyökkäsi.

”Katson, mitä voin tehdä. Varmista ympäristö sillä välin, kun loitsin kuolleestamanausta”, Mihail sanoi.

Lucius nyökkäsi ja alkoi tarkkailla heitä ympröivää tasankoa. Mihail puolestaan aloitti manauksen.