Vastahyökkäys keskikaupungilla IX

Betula nana, osa 492

Erilaisia varoitus- ja hälytyshuutoja alkoi kuulua puolustuslinjan suunnalta. Emily ja Mihail arvasivat, että Suuren keisarikunnan armeijan ritarien uusi hyökkäys oli alkamassa.

”Muista olla varovainen, tämä voi olla ansa”, Emily sanoi.

”Muistan, muistan”, Mihail sanoi.

Mihail kääntyi kohti barrikadeja.

Emilyllä oli niin paha aavistus, että hän olisi halunnut lähteä heti Mihailin mukaan. Hän ei osannut selittää syytä aavistukselle, mutta tunne tuntui vahvistuvan. Ja siinä oli jotakin tuttua sävyä, mikä oli Emilystä erityisen huolestuttavaa.

”Mihail, odota”, Emily sanoi.

”Emily, minä kyllä muistan olla…”, Mihail sanoi.

Emily keskeytti Mihailin vielä yhdellä suudelmalla ja rutistavalla halauksella.

”Haluan vain vielä sanoa, että minulla jostakin paha aavistus. Se voi olla jokin muu kuin ansa, mutta ole varovainen. Jotakin odottamatonta voi tapahtua”, Emily sanoi.

Mihail oli tuhahtamassa jotakin vastaukseksi, mutta sitten hän huomasi Emilyn kasvojen vakavuuden. Tämä aidosti tunsi, että jokin oli vialla.

”Yritän pitää silmäni auki parhaani mukaan”, Mihail sanoi.

Mihail hymyili Emilylle. Emily tunnisti hymyn, jota hän ei ollut nähnyt pitkään aikaan. Sama hymy oli saanut hänet rakastumaan Mihailiin. Hymy, joka sai uskomaan, ettei mitään pahaa voisi koskaan tapahtua. Emily vastasi Mihailin hymyyn.

”Olen täällä, jos tarvitset apua”, Emily sanoi.

”Nähdään, kun tulen takaisin”, Mihail sanoi.

Kumpikaan heistä ei olisi voinut arvata Mihailin sanojen olevan liian itsevarmoja.

Emily jäi odottamaan, että taistelu alkaisi. Odottaminen oli erityisen epämiellyttävää, kun ei nähnyt tilanteen kehittymisestä mitään. Pian Emily ryhtyi etsimään katseellaan paikkaa, jonne voisi pääsisi katsomaan barrikadien ylitse. Nopeasti hän totesi, että ainoa mahdollisuus olisi nousta jonkin lähellä olevan talon katolle.

Ohi kävelevät sotilaat tervehtivät Emilyä ja ihmettelivät mitä tämä etsi.

”Haluaisin vain päästä näkemään taistelun jostakin. Mietin, että olisiko jonkin lähitalon katto sopiva paikka siihen”, Emily sanoi.

Sotilaat osoittivat lähitaloista korkeimman Emilylle ja neuvoivat tälle tikkaat.

”Olkaa varovainen ruhtinatar. Katto on liukas”, sotilas sanoi.

”Kiitoksia varoituksesta ja neuvoista”, Emily sanoi.

Emily jätti sotilaan omiin askareisiinsa ja suuntasi talolle. Hän kiersi sen taistelusta kauemmalle puolelle. Varmistettuaan, että talossa ei ollut enää ketään, hän kiipesi sen katolle.

Talon harjalta Emily näki muiden talojen yli. Suurin osa taistelusta jäi muiden talojen katveeseen, mutta ainakin hän jäi jotakin. Emily päätti jäädä istumaan talon harjalle tiilistä muurantun savupiipun juurelle istumaan ja odottamaan.