Aegyzan kohtalo II

Betula nana, osa 264

Lähettiläät lähtivät matkaamaan pitkin Aegyzaa. Osa heistä palasi nopeammin ja osa hitaammin. Suuri osa sai odotetusti kieltävän vastauksen. Ainoastaan aivan lähiseudun kylissä haluttiin tehdä Mihailin kaupungin kanssa yhteistyötä.

”Viesti tuntuu olevan selvä. Aegyzalaiset eivät halua alaisuuteemme”, Karl sanoi.

”Näytetään kaikille, että meidän kanssa yhteistyötä tekemällä kukoistaa. Ensin tietysti meidän täytyy saada tämä kaupunki kukoistamaan ja rakentaa tästä merkittävämpi keskus kuin mitä Atern on”, Mihail sanoi.

”Kuinka aiot sen tehdä?” Setenh kysyi.

”Käymällä kauppaa”, Mihail vastasi.

”Vie vuosia viedä tärkeän kauppapaikan asema Aternilta”, Hans sanoi.

”Ei vie, jos poltamme kaupungin maan tasalle”, Mihail sanoi.

”Mitä?” Setenh kysyi.

”He hyökkäsivät tänne, joten meillä on kaikki syy kostaa”, Mihail sanoi.

”Luulin, että haluat rakentaa tätä maata yhdessä etkä tuhota sitä, mitä on jäljellä”, Setenh sanoi.

”Niin minä haluankin. He vaan eivät tunnu antavan vaihtoehtoa”, Mihail sanoi.

”Ehkä asian kanssa ei kannata kuitenkaan kiirehtiä. Annetaan ajan kulua ja rakennetaan kaupunkiamme, jolla ei muuten ole edelleenkään nimeä. Annetaan menestyksen näkyä ja sitten annetaan heidän harkita uudelleen”, Karl sanoi.

Mihail hymähti.

”Ehkä se on järkevämpää. Emme ole vielä toipuneet piirityksestä ja olisi tyhmää lähteä hätäilemään”. Mihail sanoi.

”Entä kaupungin nimi?” Hans kysyi.

”Sillä on jo nimi. Netronovala”, Mihail sanoi.

Neuvonantajien kokous oli siltä erää päättynyt ja kaikki kumarsivat Mihailille ja poistuivat. Mihail jäi yksin valtaistuimensa kanssa.

Mihail katsoi korokkeellaan olevaa istuinta ja tunsi sen kylmyyden.

Miksi tämä blogi on olemassa?

Olen jonkin aikaa kaivannut jotakin alustaa, jolla voisin jakaa ajatuksiani. Jokin sellainen alusta, jolla sen voisi tehdä lyhyesti ja helposti ilman sen suurempia paineita. Välillä olen miettinyt Twitteriä vaihtoehtona, mutta sen merkkimäärärajoitus ei tunnu itselleni sopivalta. Päinvastoin se tuntuu väkinäiseltä ja rajoittavalta. Olen myös miettinyt joitakin muita vaihtoehtoja, mutta mikään ei oikein ole sytyttänyt.

Seth Godinin blogia (http://sethgodin.typepad.com/) katsoessani aloin miettiä, että ehkä voisin perustaa blogin, jossa voisin helposti ja kevyesti jakaa ajatuksia. Sitten tajusin, että minullahan on olemassa jos kaksi blogia. Sijoitusblogini Elämästä sijoittamiseen tietysti on sisällöltään varsin selvä enkä sinne sekaan halua kirjoittaa satunnaisista aiheista. Mutta sitten on tämä blogi, jonka sisältö on aina ollut hieman sekava, vaikkakin pääosassa on aina ollut kirjoittaminen. Tosin viimeaikoina pääosassa on ollut jatkokertomus Betula nana, joka tuttuun tapaan jatkuu lähes joka torstai.

Sopisiko tämän blogin tekstien sekaan sitten toisentyyppinen kirjoittelu? Varmaan, kun aiemminkin on ollut. Muuhun kuin kirjoittamiseen liittyvät tekstit loivat jossain vaiheessa suuren osan blogin sisällöstä. Olen muutenkin ajoittain miettinyt sitä, että jatkokertomus siirtyisi omalle sivulle. Tämä helpottaisi sekä jatkokertomuksen, että muiden tekstien lukemista. Jos näin tekisin, mitä tähän blogiin jäisi? Kirjoitan nykypäivänä itse kirjoittamisesta ja siihen liittyvästä asiasta melko harvoin.

Sumentunut näkymä.

Se on hyvä kysymys. Tuo kysymys johdatti minut suoraan otsikon kysymyksen pariin. Miksi tämä blogi on olemassa? Tätä kysymystä tulen ehkä pohtimaan jatkossa, koska kaipaan edelleen sitä alustaa, jossa voin helposti ja kevyesti jakaa ajatuksiani. Ja tämä blogi, vaikka hyvä onkin kirjoittamiseen ja siitä keskustelemiseen, ei jotenkin tunnu helpolta ja kevyeltä alustalta pyörittää omia ajatuksia. Tähän blogiin liittyy jokin raskas vakavan kirjoittamisen taakka, joka tekee tekstien kirjoittamisesta vähemmän kevyttä.

Ehkä keksin jotakin muuta. Se ei tosin tarkoita sitä, että olisin varsinaisesti lopettamassa tämän blogin kirjoittamisen. Tällä blogilla on kuitenkin paikkansa, vaikka tekstejä jatkokertomuksen ulkopuolella tuleekin kirjoitettua tällä hetkellä aika vähän. Koskaan ei kuitenkaan tiedä, jos tuo asia muuttuu.

Aegyzan kohtalo

Betula nana, osa 263

Linnoituskaupunki oli pelastettu ja voitiin jatkaa työtä rakentamisen parissa. Nyt tosin viereen rakentui toinen kaupunki: nekropolia ryhdyttiin muuttamaan hautausmaasta elävienkuolleiden kaupungiksi. Tästä ja ylipäätään epäkuolleiden olemassaolosta oli Mihailin kansan ja neuvonantajien piirissä monia ristiriitaisia mielipiteitä. Eniten Mihailin mieltä painoi Emily, joka vastusti edelleen epäkuolleiden olemassaoloa viimeiseen saakka.

Elävienkuolleiden kohtalosta nyt taistelun jälkeen käytiin kiivasta keskustelua.

”Kuinka kauan menee, että maailma kuulee tästä?” Karl kysyi.

”Varmasti aivan riittävän kauan”, Nils vastasi.

”Mitä sitten, jos kuuleekin?” Mihail kysyi.

”Maailma ei varmasti aio katsoa sivusta sitä, että kuolleet perustavat oman valtakuntansa”, Karl vastasi.

”Jos meitä tullaan uhkamaan, niin me puolustaudumme. Niin olemme tehneet tähänkin saakka”, Mihail sanoi.

”Jos ylivoimainen vihollinen tulee, mihin pakenemme täältä?” Emily kysyi.

”Emme enää pakene. Rakennamme sellaisen linnoituksen, että meidän ei tarvitse enää koskaan paeta”, Mihail vastasi.

”Sellaista linnoitusta ei ole, jota riittävän suuri ja voimakas vihollinen ei pystyisi valloittamaan”, Emily sanoi.

”Sellaista ei ehkä ole ollut, mutta nyt tulee olemaan”, Mihail sanoi.

”Toivottavasti ehdit sen rakentaa ennen kuin seuraava hyökkääjä saapuu”, Emily sanoi.

”Eikä tarkoitus ole rakentaa vain linnoitusta, vaan valtakunta, joka pystyy puolustautumaan ketä tahansa vastaan”, Mihail sanoi.

”Aegyzalaiset tuskin alistuvat noin vain”, Karl sanoi.

”He saavat valita. Osa heistä teki jo valintansa, kun heidän armeijansa hyökkäsivät kimppuumme”, Mihail sanoi.

”Mitä mieltä Setenh olet?” Hans kysyi.

Setenh katsoi muita. Hänen silmissään näkyi suru kansansa tulevaisuudesta.

”En tiedä mitä mieltä olla. Toisaalta tiedän, että suurin osa aegyzalaisista on meidät täällä olevat hylännyt. Toisaalta minua surettaa ajatus siitä, että sota olisi ainoa keino eteenpäin”, Setenh vastasi.

”Sitä asiaa suremme varmasti kaikki”, Mihail sanoi.

”Kuitenkin sota on se asia, jolla haluatte lähteä eteenpäin”, Emily sanoi.

”Joskus rauhan saavuttaminen vaatii sotaa”, Nils sanoi.

”Ja joskus ainoa asia, joka johtaa sotaa, on sotaa valmistautuminen”, Karl sanoi.

”Ympäröivälle maailmalle emme voi mitään. Sille voimme kuitenkin jotakin, kuinka suhtaudumme ympäröivään maailmaan. Haluan, että kaikkialle Aegyzaan lähetetään lähettiläitä tarjoamaan rauhaa ja kumppanuutta”, Mihail sanoi.

”Entä jos tarjouksiin ei suostuta?” Karl kysyi.

”Silloin emme voi luvat heillä mitään”, Mihail vastasi.

Nekropoli nousee II

Betula nana, osa 262

Mihail seisoi manausringin keskellä. Kun hän aloittaisi manauksen, olisi asia selvä. Kuolleet nousisivat ja taistelu voitettaisiin. Mihail epäröi. Olisiko se sen arvoista? Oliko oikein, että kuolleet kulkisivat maan päällä? Pitäisikö jo aiemmin manatut kuolleet palauttaa takaisin hautoihinsa? Sitten Mihail ajatteli kaupungissa olevaa Emilyä.

”Anteeksi, rakkaani. En voi menettää sinua”, Mihail sanoi.

Kuolleestamanaus alkoi.

Mihail keskitti kaikki voimansa loitsuun, jonka kokoista hän ei ollut koskaan ennen suorittanut. Nils Tammen valmistelut olivat kuitenkin hyviä ja hän seuraajineen auttoi Mihailia loitsussa parhaansa mukaan. Kokoonsa nähdä manaus oli helppo loitsia.

Kuolleet nousivat.

Loitsun väsyttämä Mihail nousi korokkeelle nähdäkseen uuden armeijansa koko kauheudessaan. Kuolleita oli kaikkialla. Mihail ei ollut nostanut kuolleista vain pientä armeijaa sotilaita vaan armeijakaupalla sotilaita. Samalla hän oli manannut kuolleista myös suuren joukon eläimiä aivan hevosista ja koirista lähtien aina norsuihin ja tiikereihin saakka.

”Murtakaa piiritys ja vapauttakaa kaupunki hyökkääjien ikeen alta”, Mihail sanoi.

Mihailin käskyn ohjaamat kuolleiden joukot ryntäsivät taisteluun, joka oli seuraavan päivän kuluessa ohitse. Vain harva piirittäjä pääsi pakenemaan. Saman karun kohtalon kokivat myös ala-aegyzalaiset joukot, jotka olivat alavirran puolella piilossa odottamassa kaupunkiin hyökkäämistä. Tarkoitus oli ilmeisesti tehdä yllätyshyökkäys, joka murtaisi kaupungin lopullisesti. Nyt tähän yllätyshyökkäykseen ei koskaan ehditty.

Nekropoli nousee

Betula nana, osa 261

Piiritysrengas ja sen vartiointi oli kaupungin ja nekrpolin välillä löyhää vaikka piiritys oli jatkunut jo pitkään. Yön turvin Mihail pääsi muutaman valikoidun sotilaansa kanssa livahtamaan piirittäjien huomaamatta elävienkaupungista kuolleidenkaupunkiin.

Ennen tätä Mihail valmisteli muutaman Nils Tammen seuraajan kanssa taistelussa jo kuolleille kuolleestamanausrituaalin. Kun Mihailin oli manannut joukot kuolleesta, hän käski ne piiloon odottamaan oikeaa hetkeä ja lähti itse nekropoliin. Joukkoja tarvittiin lisää ja nekropolissa niitä olisi tarpeeksi. Muutaman päivän voimien keräämisen jälkeen oli aika.

Mihail matkasi ripeää tahtia läpi kuolleidenkaupungin. Oli kiire, sillä kaupungin puolustus oli murtumassa minä päivänä tahansa. Mihail toivoi, että valmistelut olisivat täysin valmiit.

Yhtäkkiä Mihail kuuli karhun murinaa. Pian hän huomasikin karhun ja sen vieressä seisovan muutaman ihmisen joukon. Etummaiseksi astuin Edkar Netronova. Edkarin vierellä oli hänen palvelijansa Miranda sekä muutama sotilas.

”Kuka siellä liikkuu?” Edkar kysyi.

”Etkö sinä tunnista ruhtinastasi?” Mihail kysyi.

”Mihail? Ruhtinas Netronova? Sinäkö se olet?” Edkar kysyi.

”Minä hyvinkin”, Mihail vastasi.

Edkar kuulosti jotenkin seniilimmältä kuin silloin kuin Mihail hänet viimeksi tapasi.

”Olet tullut kuolleestamanausta varten?” Edkar kysyi.

”Kyllä. Meidän pitää kiirehtiä. Kaupunki ei kestä piiritystä enää kauaa”, Mihail sanoi.

”Niin, meidän pitää kiirehtiä. Mene sinä edeltä. Ota Nalle ja ratsasta sillä, se on nopeampi kuin jalkaisin liikkuminen”, Edkar sanoi.

Mihail epäröi hetken, mutta nousin karhun selkään. Edkarin uskollinen karhu rapsutti ensin hieman karvoja irti jo harvasta turkistaa ja lähti sitten kiidättämään Mihailin kohti nekropolin ydintä. Edkar seurasi Mirandan ja Mihailia seuranneiden sotilaiden kanssa. Omat sotilaansa Edkar oli jättänyt vartioon.

Mihail pohti, mikä Edkaria oikein vaivasi. Oliko kuolleestamanauksessa sittenkin jotakin vikaa?

Karhu kiidätti Mihailin nopeasti Nils Tammen luokse.

”Nils, ovatko kaikki valmistelut tehty?” Mihail kysyi.

”Kyllä, herra ruhtinas. Voimme aloittaa heti, kun te haluatte” Nils vastasi.

Mihail nyökkäsi. Kiire heillä oli aloittaa, joten kysymykset kuolleestamanauksen pitkäaikaisemmista vaikutuksista saivat nyt jäädä.