Betula nana, osa 262
Mihail seisoi manausringin keskellä. Kun hän aloittaisi
manauksen, olisi asia selvä. Kuolleet nousisivat ja taistelu voitettaisiin.
Mihail epäröi. Olisiko se sen arvoista? Oliko oikein, että kuolleet kulkisivat
maan päällä? Pitäisikö jo aiemmin manatut kuolleet palauttaa takaisin
hautoihinsa? Sitten Mihail ajatteli kaupungissa olevaa Emilyä.
”Anteeksi, rakkaani. En voi menettää sinua”, Mihail sanoi.
Kuolleestamanaus alkoi.
Mihail keskitti kaikki voimansa loitsuun, jonka kokoista hän
ei ollut koskaan ennen suorittanut. Nils Tammen valmistelut olivat kuitenkin
hyviä ja hän seuraajineen auttoi Mihailia loitsussa parhaansa mukaan. Kokoonsa
nähdä manaus oli helppo loitsia.
Kuolleet nousivat.
Loitsun väsyttämä Mihail nousi korokkeelle nähdäkseen uuden
armeijansa koko kauheudessaan. Kuolleita oli kaikkialla. Mihail ei ollut
nostanut kuolleista vain pientä armeijaa sotilaita vaan armeijakaupalla
sotilaita. Samalla hän oli manannut kuolleista myös suuren joukon eläimiä aivan
hevosista ja koirista lähtien aina norsuihin ja tiikereihin saakka.
”Murtakaa piiritys ja vapauttakaa kaupunki hyökkääjien ikeen
alta”, Mihail sanoi.
Mihailin käskyn ohjaamat kuolleiden joukot ryntäsivät
taisteluun, joka oli seuraavan päivän kuluessa ohitse. Vain harva piirittäjä
pääsi pakenemaan. Saman karun kohtalon kokivat myös ala-aegyzalaiset joukot,
jotka olivat alavirran puolella piilossa odottamassa kaupunkiin hyökkäämistä.
Tarkoitus oli ilmeisesti tehdä yllätyshyökkäys, joka murtaisi kaupungin
lopullisesti. Nyt tähän yllätyshyökkäykseen ei koskaan ehditty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti