Polku vuorelle

Betula nana, osa 65

Emilyn toivuttua kokonaan kolmikko kasasi tavaransa ja valmistautui lähtemään. Emilyn kohtaloksi osui jälleen kantaa suurinta osaa tavaroista sillä Sarnel ei halunnut kyläläisten näkevän heidän olevan velhoja ja lisäksi hän halusi paljastaa Rafaelille niin vähän kuin mahdollista. Puisten jumalten lahja antoi Emilylle kuitenkin lisää fyysistä voimaa nyt, kun hän oli kunnolla toipunut versojen ja juurten ihoonsa takertumisesta.

Emily maksoi majatalon isännälle ja hyvästeli tämän. Sitten kolmikko lähti matkaan, Sarnel Mihailin taskussa piilossa niin kauan, että kylä oli jäänyt taakse. Kun kylä jäi puiden taakse, Sarnel kömpi Mihailin taskusta tämän olkapäälle.

”Ilma alkaa olla kolea, pakkaset eivät ole enää kaukana”, Sarnel sanoi.

”Onneksi olemme sentään vuorten etelärinteellä. Vuoret suojaavat pohjoisilta tuulilta”, Mihail sanoi.

”Silti te molemmat olette tottuneet paljon lämpimämpään ilmastoon ja minä olen sammakko”, Sarnel sanoi.

”Minua huolestuttaa kylmyyttä paljon enemmän se, että olemme seuraamassa sekopäisen tappajan ohjeita”, Emily sanoi.

”Kukaan ei pakottanut sinua mukaan”, Sarnel huomautti.

”Mutta emme myöskään pärjäisi ilman sinua”, Mihail lisäsi.

Kolmikko hiljeni ja keskittyi seuraamaan vuorenrinnettä ylös kiemurtelevaa polkua. Tuntien vaeltamisen jälkeen polku tuli pienelle puuttomalle kalliolle, joka puski ylös metsästä. Kolmikko nousi kalliolle.

Kalliolta näkyvä maisema oli komea. Pohjoisen ruska oli alkanut ja lehtipuut näkyivät ruskeana, punaisena ja keltaisena havupuiden seassa.

”Toivottavasti sillä Rafaelilla on lämmin talo täällä”, Emily sanoi katsellessaan ruskaa.

”Toivottavasti vähän muutakin”, Sarnel sanoi.

Ruskan katseluhetki jäi lyhyeksi, kun kolmikko lähti kulkemaan eteenpäin. Kukaan ei ollut halukas viettämään yötä ulkona. Kukaan ei kuitenkaan tiennyt kuinka pitkä heidän kävelymatkansa tulisi olemaan.

Pohjoisen syksyinen päivä oli kuitenkin lyhyt ja hämärä laskeutui aikaisin.

”Leiriydymmekö vai kävelemmekö koko yön?” Emily kysyi.

”Pimeässä taivaltamisessa ei ole mitään järkeä. Kohta emme huomaa talo metsästä muuten kuin törmäämällä siihen”, Sarnel sanoi.

”Se ei voi olla enää kaukana”, Mihail sanoi ja käveli jääräpäisesti eteenpäin.

”Mikä?” Emily kysyi Mihaililta.

Mihail ei vastannut ja Emily ei voinut tehdä muuta kuin seurata Mihailia.

Sitten puiden lomasta alkoi näkyä valoa. Valo oli nuotion valoa, joka eli puiden rungoilla ja loi koko ajan muuttuvia varjoja.

”Varovasti”, Sarnel sanoi ja kömpi Mihailin taskuun.

Mihail ja Emily etenivät hitaasti kohti nuotiota, joka oli sytytetty aivan polun vierelle. Nuotion ääressä oli kolme istumaetäisyydelle nostettua puupölliä. Yhdellä niistä istui tummaan kaapuun pukeutunut hahmo.

”Mihail Netronova, liity ihmeessä seuraani. Samoin Emily Kajastus. Levätkää hetki, huominen nousu on raskas”, nuotion ääressä istuva hahmo sanoi.

Mihail tunnisti äänen Rafaeliksi.