perjantai 14. joulukuuta 2012

Edellytys: Kolme viikkoa




On kulunut kolme viikkoa siitä, kun sain Edellytyksen ensimmäisen kierroksen valmiiksi. Silloin pohdin, että antaisin tekstin hautua Stephen Kingin ohjeen mukaan kolmen viikon ajan, mutta epäilin, että malttaisin niin pitkään olla koskematta tekstiini. Ensimmäisen kahden viikon ajan kiusaus ottaa Edellytys esille olikin suuri.

Kiusausta helpottaakseni päätin kirjoittaa Edellytyksen jatko-osaa, jota kutsun nimellä Ehto. Edellytyksen lopun jälkeisten ensimmäisten hetkien ylöskirjaaminen oli aluksi helppoa, mutta kävi muutaman sivun jälkeen yllättävänkin vaikeaksi. Kun Edellytyksen viimeistä kolmannesta kirjoitin parhaimmillaan luvun päivässä, nyt yhdenkin sivullisen kirjoittaminen tuntui olevan kovan työn takana. Niinpä ajattelin, että palaan takaisin Edellytyksen pariin ja aloitan sen kirjoittamisen toisen kierroksen.

Vaikeus palata jo kaksi viikkoa syrjässä olleen tekstin kimppuun tuntui kuitenkin yllättävänkin hankalalta, enkä ole sitä siis vieläkään tehnyt. Väkisin suljettu hana ei aina tahdo aueta uudestaan, ei ainakaan helposti ja nopeasti. Tämän viikon ajan olen koonnut itseäni ja ajatuksiani siihen, että aloitan Edellytyksen uudelleen työstämisen. Nyt aika ja mieli alkavat olemaan tähän kypsiä ja tänä viikonloppuna tulen melko varmasti toisen kierroksen aloittamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti