Puiset jumalat

Betula nana, osa 63

Aluksi Emily ei nähnyt tai tuntenut mitään. Oli vain pimeyttä niin kuin hän oli olettanutkin.

Sitten hän kuitenkin kuuli kuiskauksen. Kuiskaus kuulosti tuulen kahisuttamilta lehdiltä, mutta Emily tiesi ettei se ollut. Kuiskauksia kuului lisää ja ne lähestyivät.

Pian Emily alkoi saada kuiskauksista myös jotakin selvää. Kuiskaukset puhuttiin kielellä, jota Emily ei tuntenut. Kuiskaukset lähenivät ja lähenivät kunnes ne olivat muuttuneet pauhuksi, joka sai Emilyn peittämään mielessään korvansa. Todellisessa maailmassa Emily ei liikahtanutkaan, sillä puiden jumalat olivat vetäneet hänet syvälle omaan todellisuuteensa.

Sitten yhtäkkiä kuiskausten pauhu lakkasi ja tuli äärimmäisen hiljaista. Hiljaisuus oli niin painava, että se särki Emilyn korvia.

Sitten Emily näki edessään pimeydessä puun. Samassa Emily huomasi, että puun molemmin puolin oli kaksi muuta puuta niin, että puita oli yhteensä viisi. Keskimmäisen puun Emily tunnisti Ukoksi, mutta muita puita hän ei muistanut.

Ukoksi kutsutun puun kaarna oli vanhaa ja harmahtavanruskeaa. Vasemman puun kaarna oli vaaleanharmaata ja sen oksilla roikkui pitkiä naavoja. Äärivasen puu taas oli kauttaaltaan kirkkaanvihreän sammalen peitossa eikä varsinaisen kaarnan väriä erottanut sammaleen alta. Oikea puu oli tummanharmaa ja kaarnassa oli monia keltaisen jäkälän muodostamia läikkiä. Äärioikealla oleva puu sen sijaan oli terhakanruskea ja se oli ainoa puu, jonka kaarnassa ei kasvanut sammalta tai jäkälää.

Ukon kuoren alta alkoi kuulua puhetta.

”Emily Kajastus, olemme tienneet sinun saapumisestasi jo pitkään ja olemme odottaneet sinua”, Ukko sanoi.

”Mistä tiedätte nimeni?” Emily ihmetteli.

”Me olemme puisia jumalia, meidän juuremme ovat maassa. Linnut laulavat laulujaan oksillamme ja tuuli kuiskii salaisuuksia oksiemme lomitse. Maa tietää kaiken ja me tiedämme kaiken, minkä maa tietää”, vasemmanpuoleinen puu vastasi.

”Kutsuimme sinut tänne, koska meillä on sinulle ennustus”, äärioikealla oleva puu sanoi.

Emily nyökkäsi ja keskittyi kuuntelemaan ja painamaan puisten jumalten sanoja mieleensä.

”Edessäsi oleva tie tulee olemaan pitkä ja rankka, mutta sen jo varmasti tiesitkin tai vähintään arvasit”, äärivasen puu sanoi.

Emily nyökkäsi. Hän oli hyvinkin arvannut, että kohtalon suoma retki yhdessä Mihailin ja Sarnelin kanssa oli vasta alussa.

”Mihail tulee pitämään sinusta aina huolta vaikka ei aina olisikaan rinnallasi”, oikea puu sanoi.

”Se kuitenkin maksattaa sinulla suuren hinnan”, vasen puu sanoi.

”Joudut suuren valinnan eteen haluatko tehdä niin kuin sydämesi haluaa vai niin kuin tiedät oikeaksi”, keskimmäisenä oleva Ukko sanoi.

”Tämä valintasi muokkaa maailmaa ja sinua itseäsi enemmän kuin osaat itse kuvitella tai uskoa”, oikea puu sanoi.

”Olet kuitenkin yksin päätöksesi kanssa. Kukaan ei sinua voi auttaa”, vasen puu sanoi.

”Siksi haluammekin antaa sinulle lahjan”, äärioikea puu sanoi.

Ukko alkoi heiluttaa oksiaan ja muutama niistä irtosi. Oksat eivät kuitenkaan pudonneet maahan vaan jäivät leijumaan ilmaan. Irtonaiset oksat näyttivät eläviltä ja ne kertyivät ja kaartuivat toistensa suhteen. Lopulta oksista muodostui lyhyt ja harva risusylinteri.

Risusylinteri lähti leijumaan kohti Emilyä.

”Olet oikeakätinen, joten ojenna vasen kätesi”, Ukko sanoi Emilylle.

Emily ei edes kysynyt mistä puut tiesivät hänen olevan oikeakätinen ja hän ojensi vasemman kätensä.

Emily tunsi vasemmassa kädessä kutittavan tunteen ja huomasi, että hänen vasemman käden hiha kääriytyi itsestään ylöspäin. Hiha kääriytyi lähes kainaloon asti.

Risusylinteri leijui Emilyn paljaan käden ympärille ja painautui sitten vasten ihoa kuin olisi aina ollut osa sitä. Muutama oksanhaara työntyi sulavasti kääritystä hihanpäästä sisälle ja Emily tunsi kuinka yksi oksa työntyi hänen olkapäänsä yli kaulalle saakka.

”Olkoon tämä sinulle avuksi ja suojaksi. Hyvästi”, Ukko sanoi ja survaisi Emilyn takaisin oikeaan todellisuuteen.

Oikean todellisuuden puolella Emily haukkoi henkeään ja tunsi putoavansa. Emily ei kuitenkaan muistanut pudonneensa missään vaiheessa maahan asti.