Betula nana, osa 209
Matka kohti Aegyzaa sujui joutuisasti. He olivat jo Suuren
keisarikunnan eteläisimmän kuningaskunnan Suthenden rannikon eteläpuolella.
Rannikosta he pysyttelivät kuitenkin kaukana, vaikka täydennyksille olisi
voinut olla jo tarvetta. Vaikka yksi laiva olisi päässyt satamaan helposti
hakemaan tarvikkeita, ei meritaistelun todennäköisyyttä haluttu edistää millään
tavalla.
Kaikesta varotoimesta huolimatta merellä näkyi nyt
tunnistamaton alus.
”Uskotko, että tuo voi olla keisarikunnan alus?” Mihail
kysyi.
”En tiedä. Silmäni eivät ole niin tarkat, että näkisin
tuonne saakka”, Narsha vastasi.
”Pitää mennä siis lähemmäksi”, Mihail sanoi.
”Lentävä mattoa en suosittele. Se on turhan helppo
maalitaulu”, Narsha sanoi.
”Ei meillä hirveästi muutakaan vaihtoehtoa ole. Pitää
varmistaa, että onko se Keisarikunnan laiva, ja jos on, että se ei karkaa
minnekään”, Mihail sanoi.
Karshaani huokaisi syvään.
”Hyvä on”, Narsha sanoi.
”Kyllä minä sen verran pysty taikavoimillani tykinkuulia
torjumaan”, Mihail sanoi.
”Toivon mukaan siellä ei ole muuta kuin tykinkuulia”, Narsha
sanoi.
Pian huomattiin, että laivoja ei ollut yksi vaan useampi.
Laivoja oli yhteensä neljä, joista yksi lähti erkanemaan muista. Tämän laivan
perään Narsha ja Mihail lähtivät Sarnelin ja Emilyn kanssa. Laivoihin jääneet
valmistautuivat taistelemaan kolmea muuta laivaa vastaan.
”Oletko valmis taisteluun?” Mihail kysyi.
”Olen”, Emily vastasi.
”Aivan varmasti?” Mihail kysyi.
”Olen, olen. En lähtisi muuten sinun mukaasi, jos en olisi”,
Emily vastasi.
”Halusin varmistaa. Me olemme hyvin yksin tuolla merellä. Ja
meidän on pakko saada tuo laiva uppoamaan”, Mihail sanoi.
”Emmeköhän me siinä onnistu”, Sarnel sanoi.
”Ehkäpä”, Mihail sanoi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti