Betula nana, osa 267
Mihail tuli satamaan seuraamaan Karlin lähtöä. Häntä ennen
paikalle oli tullut Hans.
”Toivottavasti pääsemme seuraamaan myös hänen paluutaan”,
Mihail sanoi.
”Niin”, Hans sanoi.
Mihail ja Hans näkivät, kun Karl nousi laivan kannelle
tervehtimään heitä ja he tervehtivät takaisin. Laiva oli irrotettu laiturista
ja airojen voimalla sitä soudettiin kohti joen keskiosaa. Näin suuri laiva
pääsi suotuisassa tuulessa alavirtaan helposti tuulen mukana, mutta ylävirtaan
oli pakko käyttää airoja apuna.
”Toivottavasti isä onnistuu kauppasuhteiden luomisessa”,
Hans sanoi.
”Minä luotan isääsi. Varmasti hän onnistuu ja vielä
enemmässä. Luulen, että hän palaa aivan toiseen kaupunkiin kuin mistä hän nyt
lähtee”, Mihail sanoi.
”Toivottavasti”, Hans sanoi.
Laiva alkoi pikkuhiljaa etääntyä kohti merta ja Mihail ja
Hans kääntyivät kohti keskuslinnaa.
”Mitä olet ajatellut isäsi tehtävien hoidosta täällä?”
Mihail kysyi.
”En tiedä, en ole tainnut ajatella niitä sen tarkemmin.
Jonkun kai nekin täytyy hoitaa”, Hans vastasi.
”Olisiko se joku sinä?” Mihail kysyi.
Kysymys oli odotettu, mutta Hans silti yllättyi siitä.
”En tiedä. En usko, että pystyn täyttämään hänen jättämää
aukkoaan”, Hans vastasi.
”Et varmasti heti, mutta jos et koitakaan, niin et siihen
varmasti pysty koskaan. Eikä sinun kaikkea samaa vastuuta kannatakaan heti
ottaa. Jaetaan osa vastuusta jollekin toiselle luotettavalle”, Mihail sanoi.
Hans nyökkäsi.
”Minä… Minä en tiedä”, Hans sanoi.
”Olisin ehkä ollut enemmän huolissani, jos olisit heti
vastannut myöntävästi. Mieti sen aikaa rauhassa kuin koet tarpeelliseksi ja
vastaa sitten”, Mihail sanoi.
”Selvä. Yritän olla nopea”, Hans sanoi.
”Hyvä. Tärkeämpää on kuitenkin, että olet rehellinen
itsellesi siitä, mitä haluat tehdä”, Mihail sanoi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti