Mikä animaatiossa kiehtoo?

Kerroin jo tekstissäni Nyt luettavana: 100 vuotta suomalaista animaatiota, että olen ollut pitkään kiinnostunut animaatiosta ja sen teosta. Nyt olen lukemassa toista kirjaa, joka kertoo nimenomaan animaation teosta (ja josta kirjoitan myöhemmin oman tekstin), joten ajattelin kirjoittaa tästä aiheesta hieman myös näin erikseen.

Animaation avulla kerrotaan hyvin monenlaisia tarinoita ja eri animaatioissa käytetään hyvin monenlaisia animaatiotekniikoita. Erilaisista animaatiotyyleistä itse pidän erityisesti perinteisestä piirrosanimaatiosta ja stop motion -animaatiosta. Ensimmäisessä kiinnostukseni kohteena ovat sekä länsimainen, että japanilainen animaatio. Näistä mainittakoon Studio Ghiblin elokuvat sekä tietysti Disneyn piirroselokuvat, joista omia suosikkejani ovat renessanssiajan ja sen jälkeiset piirrosanimaatiot. Stop motion -animaatiossa nukkeanimaatio ja pala-animaatio ovat suosikkejani. Näissä pidän erityisesti Painajainen ennen joulua, Corpse Bride ja Coraline -elokuvista.

Vaikka nämä mainitut on suosikkejani, niin pidän myös muunlaisista animaatioista. Esimerkiksi kaikki näkemäni Pixarin elokuvat ovat olleet todella hyviä. Jotenkin minua kuitenkin kiehtoo eniten juuri nämä eri tekniikoilla käsin tehdyt animaatioelokuvat.

Mikä nimenomaan animaatiossa sitten niin paljon kiehtoo?

Se on hyvä kysymys. Eihän näyttelijöillä toteutettu elokuva ole kerronnallisesti sen huonompi kuin animaatiokaan. Niissä vain korostuvat eri asiat.

Ehkä sieltä löytyykin se syy, jonka vuoksi animaatio on niin kiinnostava. Animaatiossa kaikki ruudulla näkyvä on sinne varta vasten laitettua. Toki näin voi tehdä myös normaalissa elokuvassa, mutta animaatiossa tämä tulee pakotetusti, kun kaikki ruudulla näkyvä pitää sinne erikseen laittaa. Normaalissa elokuvassa kuva on loputtoman kylläinen erilaisista yksityiskohdista, joista vain harva voi olla elokuvan tekijöiden kuvaan valitsema.

Myös erilaiset tekniikat, joita elokuvien luomiseen tarvitaan, ovat hyvin mielenkiintoisia. Erityisesti stop motion -animaatiossa kiehtovat käsityötekniikat, joilla hahmot ja lavasteet on luotu. Erityisesti tämä ominaisuus korostuu nukkeanimaatiossa. Tästä syntyy hyvin omaperäinen kädenjälki, jota on vaikea jäljitellä vaikkapa tietokoneanimaatiossa. Sama koskee myös perinteistä piirrosanimaatiota, jolla on omanlainen olemuksensa.

Nämä kaksi edellä mainittua asiaa luovat animaatiolle omanlaisen näkemyksen kertoa tarinoita. Ja tarinankerrontahan on se kaikkein tärkein asia. Yhteistä kaikille elokuville, valitusta toteutustekniikasta riippumatta, on se, että ne pystyvät kertomaan koskettavia tarinoita. Tarinan sijaan elokuvan tekemiseen voi olla muitakin motivaatioita, mutta ainakin itselleni tarinat ovat se tärkein syy katsoa, ja kenties joskus tehdä, elokuvia.