keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Neljä suosikkia: lokakuu 2017



Kirjoitan kuukauden suosikeista nyt kolmannen kerran. Lokakuulta neljäksi suosikkiasiakseni nostan kirjoittamisen, Deadpool -supersankarielokuvan, Lego Lord of the Rings -videopelin sekä itse leivotut sämpylät.

Vaikka kirjoitan käytännössä joka kuukausi, niin halusin nostaa kirjoittamisen lokakuulta esiin sen vuoksi, että kirjoittamisen määrä kasvoi ja ryhdyin kirjoittamaan novelleja, joilla minun olisi tarkoitus osallistua J.H. Erkon kirjoituskilpailuun. Novellien kirjoittaminen on tuonut kirjoittamiseen saavutettavissa olevan tavoitteen, joka on tehnyt kirjoittamisesta mielekästä ja palauttanut sen hyvänolontunteen, jonka pelkkä kirjoittaminen voi tuoda.

Hankin Deadpool-supersankarielokuvan jonkin aikaan sitten blurayna, kun olin kuullut sen olevan hyvä elokuva ja se jäi teatterikierroksen aikana välistä. Hyvähän se oli. Niinkin hyvä, että päätin nostaa sen kuukauden suosikkieni joukkoon. Elokuvassa on selvästi hieman tuoreempi näkökulma supersankarielokuvaan. Se on myös tehty sopivalla intohimolla hahmoa ja sarjakuvia kohtaan. Perinteisen syntytarinan kaavaa on myös aavistuksen saatu rikottua, vaikka sellainen elokuva Deadpool juuri on. Se kertoo, kuinka Deadpoolista tuli Deadpool.

Gandalf velhoilee Nintendo 3DS:n näytöllä.

Pelasin Lego Lord of the Rings -peliä Nintendo 3DS:lläni erästä koulutehtävää varten, joka käsitteli pelejä transmediana. Valitsin tehtävään varten suosikkini transmediaalisista maailmoista eli J.R.R. Tolkienin luoman fantasiamaailman. En ole enää kovinkaan paljoa pelannut videopelejä, joten senkin vuoksi oli virkistävää päästä pitkästä aikaa taas pelaamaan. Välillä kenttäsuunnittelu oli hieman ontuvaa ja joitakin kohtauksia oli jätetty pois, vaikka ne olisivat peliin hyvinkin sopineet. Jatkossa täytynee kaivaa esiin muitakin pelejä 3DS:lleni, kun moni ostamani peli on jäänyt hieman liian vähälle peluulle.

Olen leiponut itse sämpylöitä siitä saakka, kun muutin pois vanhempieni luota. Välillä leipominen on ollut tiheämpää ja välillä aika paljon harvempaa. Ennen lokakuuta takana oli pidempi jakso, jolloin en ollut leiponut sämpylöitä pitkään, pitkään aikaan. Nyt sämpylät ja niiden leipominen ovat kuitenkin tehneet paluun ja sämpylöitä tuli leivottua lokakuun aikana useampaan kertaan.

Nyt voikin sitten suunnata etsimään marraskuun suosikkeja. Niistä enemmän sitten noin kuukauden päästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti