Ruhtinaan linna

Betula nana, osa 302

Vartijat avasivat Mihailille Netronovalan keskuslinnan portin ja sulkivat sen hänen perässään. Mihail oli palannut nekropolista takaisin joenpuoleiseen Netronovalaan. Hän ei osannut edelleenkin olla ihmettelemättä kuinka erilaiset puolet hänen kaupungillaan oli. Elävä ja kuollut. Joen varressa kasvoi palmuja, nekropolissa sieniä. Lapsena hän ei olisi osannut edes kuvitella tällaista kaupunkia.

Mihail ratsasti keskuslinnan tallien luokse ja jätti hevosensa sinne. Loppumatkan talleilta keskuslinnan sisäosiin Mihail käveli. Se teki hyvää ratsastuksen jälkeen.

Palvelija tuli Mihailia vastaan.

”Onko Emily missä?” Mihail kysyi.

”Rouva Netronova on tietääkseni puutarhassa”, palvelija vastasi.

Mihail kääntyi kohti linnan puistoa.

Linnan puisto oli pieni sisäpiha, jonne oli istutettu nurmea, kukkia ja muutama puuntaimi. Emily istui puiston keskellä olevan vesialtaan luona penkeillä kahden hovineidon kanssa. Hovineidot tervehtivät Mihailia, kun huomasivat tämän lähestyvän.

”Täällähän sinä olet”, Mihail sanoi.

”Täällähän minä olen”, Emily sanoi.

Mihail vilkaisi hovineitoja.

”Haluaisimme viettää hetken aikaa mieheni kanssa kahden”, Emily sanoi.

Hovineidot jättivät heidät kahden.

”Kävin taas siellä”, Mihail sanoi.

”Minä tiedän. Ei sinun tarvitse kertoa siitä jokaisella kerralla”, Emily sanoi.

”Tiedän, ettei minun tarvitse”, Mihail sanoi.

Mihail istuutui Emilyn vierelle penkille.

”Mutta haluan”, Mihail sanoi.

”Miksi?” Emily kysyi.

”En oikeastaan tiedä. Tiedän sinun mielipiteesi. Tiedän myös hyvin, etten voi muuttaa sinun mielipiteitäsi miksikään”, Mihail sanoi.

Emily silitti kädellään Mihailin poskea.

”Kyllä me voimme olla eri mieltä asioita. Eikä se saa rajoittaa sitä, miten sinä johdat kansaasi”, Emily sanoi.

”Mutta se olisi helpompaa, jos voisimme olla asioista samaa mieltä”, Mihail sanoi.

”Olemme yhtä mieltä siitä, että sinä teet päätöksiä sen mukaan, minkä näet parhaaksi yhteisen hyvän kannalta”, Emily sanoi.