Suuren keisarikunnan petos III

Betula pubescens, osa 51

Edkar kääntyi Tammen seuraajien puoleen.

”Valmistelkaa kuolleestamanaus. Nämä kaikki neljä ovat ansainneet vapautensa”, Edkar sanoi.

”Ilomielin, herra kenraali”, etummainen Tammen seuraaja sanoi.

”Lähettäkää viesti, kun valmistelut on tehty. Haluan olla näkemässä. Valmistelkaa myös taikapeili. Tästä kaikesta täytyy ilmoittaa Netronovalaan”, Edkar sanoi.

Suuren keisarikunnan sotilaskolmikko ei lähtenyt vapaaehtoisesti kohti kuolleestamanausta. Sen sijaan kapteeni Waelde lupasi tulla ilman vastustelua, jos saisi lyhyen keskustelun yhdessä kenraali Netronovan ja kapteeni Kallaksen kanssa.

”Herra kenraali, voitte sitoa minut, jos haluatte olla varmoja siitä, etten yritä mitään. Ei minulla kuitenkaan ole enää mitään syytä”, Gauen sanoi.

”Luulen, että se on turhaa tässä tapauksessa”, Edkar sanoi.

Edkar käski muut ulos teltasta. Hänen ja kapteenien lisäksi telttaan jäi vain Miranda.

”Mitä halusit sanoa?” Edkar kysyi.

”Haluan vain pyytää anteeksi. Mikään ei tee tekoani tekemättömäksi enkä odota teidän antavan anteeksi, mutta haluan teidän tietävän, että kadun tekoani. Anteeksi”, Gauen sanoi.

Edkar ja Venir katsoivat edessään olevaa miestä, joka pysyi vain hädin tuskin polviensa varassa. Kumpikaan ei osannut olla säälimättä miestä. Mies oli jäänyt yksin keskelle sotaa kahden valtakunnan väliin pelinappulaksi.

”Niin. Mitään ei saa tekemättömäksi. En myöskään tiedä voiko tekoasi antaa anteeksi. Olemme kuitenkin kuulleet vilpittömän anteeksipyyntösi. Kiitämme sinua siitä”, Edkar sanoi.

”Kiitos, herra kenraali”, Gauen sanoi.

”Pääset myös osoittamaan urheutesi uudessa elämässäsi. Uskon, että kapteeni Kallas voi saattaa teidät tälle matkalle”, Edkar sanoi.

”Kiitos, herra kenraali. Lupaan palvella teitä viimeiseen asti”, Gauen sanoi.

”Niin varmasti pääsetkin tekemään, jos pelkoni osuvat oikeaan”, Edkar sanoi.

Kapteeni Kallas auttoi Waelden ylös ja lähti viemään häntä kohti kuolleestamanausta. Edkar jäi Mirandan kanssa kahden kenraalin telttaan.

Edkar huokaisi ja istuutui.

”Viimeinen hiljainen hetki ennen myrskyä”, Edkar sanoi.

Miranda kaatoi Edkarille lasiin vettä.

”Niinkö luulette, arvon kenraali”, Miranda sanoi.

”Niin pelkään, rakas Miranda. Niin minä pelkään”, Edkar sanoi.

Hetken istuttuaan ja veden juotuaan Edkar nousi ylös tuolilta ja meni teltan perällä olevan ryijyillä peitetyn penkin luokse.

”Sammutatko valoja vähemmäksi. Lepään pienen hetken odotellessa, että Tammen seuraajat ovat saaneet valmisteltua kuolleestamanauksen”, Edkar sanoi.

Miranda nyökkäsi ja ryhtyi sammuttamaan telttaa valaisevia lyhtyjä ja kynttilöitä. Edkar asettui penkille makaamaan ja sulki silmänsä. Hänelle suotiin pieni hetki rauhaa.