Betula pubescens, osa 94
Kapteenit Kallas ja Cranfot suuntasivat huoltojoukkojen luokse etsimään kapteeni Suomasta. Huoltojoukot olivat täydessä työn touhussa hoitaessaan matkalla haavoittuneita, etsien tarvikkeita ja ruokaa sekä valmistautuessaan tulevien päivien haasteisiin. Huoltojoukkojen omat aliupseerit johtivat toimintaa ja näyttivät pärjäävän toimessaan varsin hyvin.
Kapteenit kulkivat ympäriinsä ja kyselivät kapteeni Suomasta, mutta harva tuntui olleen edes nähnyt kapteenia saati tietävän mistä hänet voisi löytää. Lopulta kapteeni Suomas kuitenkin löytyi. Tämä oli syrjäisen teltan takana maassa istumassa ja vuolemassa kädessään olevasta puupalasta lusikkaa.
”Kapteeni Suomas, sinuthan oli vaikea löytää”, Venir sanoi.
Suomas säpsähti Kallaksen äänestä.
”Minulla oli täällä tekemistä”, Solkar sanoi.
”Mitä tekemistä?” Tom kysyi.
Kapteeni Suomas vain laski vuolemansa puukappaleen maahan ja viittasi kädellään ympärilleen. Kallas ja Cranfot eivät nähneet mitään sellaista, joka olisi vaatinut kapteenin huomiota.
”Et tullut kenraalin mukaan kuulemaan meidän raporttiamme”, Venir sanoi.
”En tiennyt siitä”, Solkar sanoi.
”Kenraali oli aika väsynyt”, Tom sanoi.
”Ainahan hän on väsynyt”, Solkar sanoi.
”Ei hän noin väsynyt ole ollut koskaan”, Venir sanoi.
Suomas vältteli kahden muun kapteenin katseita parhaansa mukaan.
”Mitä matkalla oikein tapahtui?” Tom kysyi.
Kapteeni Suomas tuijotti hiljaa maahan.
”Haluamme vain tietää, jotta tiedämme mitä tehdä”, Venir sanoi.
Lopulta Suomas huokaisi ja nosti katseensa kahteen kapteenitoveriinsa.
”En minä oikeastaan edes tiedä mitä oikein tapahtui. Luulin, että kenraali pyysi minut avukseen, jotta minä huolehtisin päivittäisestä joukkojen johtamisesta ja hänellä olisi enemmän aikaa miettiä tätä tulevaa Gyllenburhin valtausta”, Solkar sanoi.
Suomas käänsi katseensa kohti kaupunkia ja näytti voivan pahoin. Hän ei enää odottanut taisteluun pääsyä. Päinvastoin hän olisi halunnut päästä siitä mahdollisimman kauaksi.
”Hän kuitenkin päinvastoin keskittyi vain yhä enemmän joukkojen päivittäisiin asioihin. Ja samalla hän murehti päivä päivältä enemmän tulevaa taistelua. Lopulta minulla ei ollut oikeastaan mitään virkaa olla pääjoukon mukana. Kuljeskelin vain missä milloinkin ja nyt viimepäivinä olen ollut täällä huoltojoukkojen mukana. Täällä olen voinut tehdä edes jotakin hyödyllistä”, Solkar sanoi.
Suomas poimi aiemmin vuolemansa puukappaleen takaisin käteensä ja pyöritteli sitä yrittäen hahmottaa mitä kohtaa seuraavaksi vuolisi, jotta kappaleesta lopulta tulisi lusikka.
”Kiitos, kun kerroit”, Tom sanoi.
Kapteeni Suomas nyökkäsi.
”Matka on ohitse ja sinäkin voit nyt levätä”, Venir sanoi.
”Kiitos. Sen halusin kuulla. Ja kiitos kun kuuntelette”, Solkar sanoi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti