Betula pubescens, osa 96
Kapteeni Kallas kulki edellä ja kantoi kapteeni Suomasin reppua ja osaa muista tavaroista. Kapteeni Cranfot kulki jäljempänä kapteeni Suomasin kanssa ja kantoi myös osan tavaroista. Väsynyt Suomas käveli niin hitaasti, että Kallas ehti pitkälle edelle ennen kuin huomasi kulkevansa nopeammin. Cranfot käytti tilaisuuden hyödyksi puhuakseen Suomasin kanssa kahden.
”Kuinka sinä siis oikein ajauduit tänne huoltojoukkojen luokse?” Tom kysyi.
”Ajauduin vain, kuten sanoin. Ei siinä mitään sen suurempaa suunnitelmaa tai draama ollut, jos sitä haet”, Solkar vastasi.
”Ovathan huoltojoukot myös tärkeitä, mutta se ei ole myöskään se sinun vahva alueesi”, Tom sanoi.
”Ehkä en ole vain aikaisemmin huomannut, että se voisi olla”, Solkar sanoi.
Cranfot tuhahti. Suomas katsoi vain maahan.
”Et kuulosta yhtään itseltäsi”, Tom sanoi.
Suomas ei sanonut mitään.
”Mitä siellä matkalla oikeasti tapahtui?” Tom kysyi.
Kapteeni Suomas ei vastannut, vaan jatkoi hiljaisena kävelyä eteenpäin.
”En usko, että asiat olisivat vain omalla painollaan menneet tällaisiksi”, Tom sanoi.
Suomas hymähti.
”Minä olen vain huolissani sinusta”, Tom sanoi.
Cranfot katsoi Suomasta, joka lopulta nosti katseensa.
”Ei minusta tarvitse olla huolissaan”, Solkar sanoi.
”Noin sanomalla et yhtään vähennä sinusta huolissaan olemista”, Tom sanoi.
”Niin, ehkäpä en”, Solkar sanoi.
”Etkä sinä ole yksin, vaikka ehkä luulet niin. Me autamme sinua”, Tom sanoi.
”En tarvitse apua, enkä minä ole pyytänyt apua”, Solkar sanoi.
”Me autamme sinua silti. Emme aio pyytää lupaa siihen”, Tom sanoi.
Suomas katsoi Cranfotia, joka hymyili. Hymy tarttui hieman myös Suomasin toiseen suupieleen.
”Kiitos”, Solkar sanoi.
Suomas ja Cranfot saivat odottamaan jääneen Kallaksen kiinni.
”Mitäs täällä juonitaan?” Venir kysyi.
”Yritämme keksiä sinulle jotakin jekkua”, Tom vastasi.
Kapteeni Kallas naurahti.
”Vai niin. Täytyy sitten olla varuillaan”, Venir sanoi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti