Betula pubescens, osa 104
Netronovalan armeija tiivisti piiritystä pikkuhiljaa. Kun varustuksia oli saatu rakennettua tasaiseksi ketjuksi ympäri kaupunkia, alettiin niitä rakentaa kohti kaupunkia. Myös joitakin strategisesti tärkeitä sijainteja kauempana kaupungista miehitettiin ja linnoitettiin. Puutavaraakin saatiin ohuena, mutta tasaisena, virtana ympäröivältä maaseudulta. Samoin ruokaa saatiin kerättyä varsin hyvin kaupunkia ympäröivältä alueelta. He olivat päivä päivältä valmiimpia sekä hyökkäämään kaupunkiin että ottamaan vastaan Suuren keisarikunnan armeijan hyökkäyksen, joka väistämättä oli ennemmin tai myöhemmin tulossa.
Neuvottelut Gyllenburhin antautumisesta eivät sen sijaan edenneet ollenkaan. Kenraali lähetti neuvottelijan yhä uudelleen kaupunkiin ja kerran kenraali upseereineen myös tapasi kaupungin edustajia kaupungin porttien läheisyydessä. Mitään edistystä mitkään neuvottelut eivät kuitenkaan tuottaneet.
Kenraali Netronova oli kutsunut kapteenit Cranfotin ja Suomasin pohtimaan tilannetta. Kenraalin teltan karttapöydällä heidän edessään oli kartta jo olevista linnoituksista sekä seuraavaksi rakennettavista linnoituksista.
”Neuvottelut ovat olleet turhia alusta alkaen, kuten tiesimmekin. Kaupunki ei varmastikaan tule antautumaan. He vain haluavat pelata aikaa”, Edkar sanoi.
”Eipä heillä ole mitään syytä neuvotella mistään, herra kenraali. Odottaminen on heidän puolellaan”, Tom sanoi.
”Kuinka hyökkäysvalmistelut siis etenevät?” Edkar kysyi.
”Herra kenraali, rakennamme piirityskoneita koko ajan lisää ja rakennamme varustuksia ja suojia yhä lähemmäksi kaupunkia. Kaupungin valloittaminen olisi kuitenkin edelleen hyvin vaikeaa pelkän suoran hyökkäyksen voimin. Kaupungin muurit ovat korkeat emmekä oikein mahda asialle mitään”, Solkar vastasi.
”Mutta tekin pidätte kaupungin valtaamista mahdollisena?” Edkar kysyi.
Kapteenit vilkaisivat toisiaan.
”Mahdollisesti, mutta se vaatisi suuria uhrauksia. Niin suuria, että en ole varma onko kaupungin valtaamisessa mitään järkeä, koska emme kykenisi sitä enää puolustamaan”, Tom vastasi.
”Niin, aivan. Aina pitää ajatella askelta pidemmäksi”, Edkar sanoi.
Kenraali nojasi käsillään karttapöytään ja kumartui karttojen ylle.
”Täällä me olemme odottamassa sitä, että joudumme puun ja kuoren väliin”, Edkar sanoi.
Kenraali osoitti sormellaan aluetta, jolle armeija oli levittäytynyt.
”Ja kaikki riippuu siitä, milloin Suuren keisarikunnan armeija ehtii kaupungin avuksi”, Edkar sanoi.
”Ja siitä meillä ei ole mitään käsitystä. Vaikka voisimme lähettää tiedustelijat niin kauaksi, että saisimme tietoa keisarikuntalaisten liikkeistä, emme saisi tietoa niin nopeasti, että siitä olisi meille mitään iloa”, Solkar sanoi.
Kenraali Netronova huokaisi ja käänsi katseensa kartan ylälaitaan, jossa olivat vuoret.
”Sitten voimme vain onnistua, että kapteeni Kallas onnistuu”, Edkar sanoi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti