Betula pubescens, osa 102
Kenraali Netronovan lähettämä neuvottelija oli kaupungissa vain yhden yön ja palasi tyhjin käsin Gyllenburhista. Neuvottelut eivät olleet sujuneet oikein millään tavalla.
”Eivät he halunneet neuvotella, tai oikeastaan edes keskustella, juuri mistään, herra kenraali”, neuvottelija sanoi.
”Oliko sitten jotakin, josta he olisivat halunneet neuvotella?” Venir kysyi.
”Lähinnä he esittivät vaatimuksia siitä, että meidän pitäisi taata kaupungin siviileille vapaa kulkuoikeus kaupungista pois ja sinne takaisin, herra kapteeni”, neuvottelija vastasi.
”Sitä iloa emme heille suo. Mitä enemmän kaupungissa on siviilejä, sitä nopeammin kaupungin ruokavarat hupenevat”, Edkar sanoi.
Kapteenit olivat samaa mieltä. Siviilejä tuli kohdella hyvin, mutta myös neuvotteluihin tuli antaa jonkinlaista painetta. Kaupunki ei myöskään vaikuttanut siltä, että siviileillä olisi siellä mitään hätää. Todennäköisesti siviileillä olisi vaikeampaa kaupungin ulkopuolella, kun netronovalaiset keräsivät kaiken ruuan ja puun kaupungin ympäristöstä.
Kun muut jäivät pohtimaan taktiikoita neuvotteluihin ja piiritykseen, kapteeni Kallas jatkoi valmistautumista vuorten kautta kaupunkiin suuntautuvaa retkeä varten. Hän keräsi varusteita ja vapaaehtoisia mukaansa. Kapteeni halusi varustautua hyvin ja ottaa mukaan vain parhaat sotilaat, koska hänellä ei ollut mitään varmuutta siitä mitä kaikkea he joutuisivat kohtaamaan vuorilla. Retki saattaisi myös epäonnistua surkeasti ja olla matka kuolemaan.
”Haluan, että jokainen harkitsee tosissaan haluaako lähteä mukaan. Emme tiedä mihin vuorilla törmäämme ja miten retkessä tulee käymään. Sieltä ei välttämättä ole paluuta”, Venir sanoi.
”Herra kapteeni, seuraamme sinua vaikka jäätikön poikki”, eräs sotilas sanoi.
”Sen saatatte joutua tekemään, sillä vuorilla näyttää edelleen olevan sulamatonta jäätä ja lunta”, Venir sanoi.
Edes lumi ja jää eivät saaneet sotilaiden tahtoa lähteä kapteenin horjumaan. Niinpä, kun kaikki varusteet oli kerätty, kapteeni Kallas lähti johtamaan osastoa kohti vuoria. Reitti kulkisi ensin poispäin kaupungista, jotta päästäisiin pois sen näkökentästä. Sitten kierrettäisiin kohti vuoria ja kiivettäisiin sen rinteille. Alas pitäisi laskeutua kaupungin kohdalla ja se tuli tehdä huomaamattomasti.
”Onnea matkaan”, Tom sanoi.
”Samoin teille piiritykseen. Onnea me kaikki tulemme tarvitsemaan”, Venir sanoi.
”Teidän onnistumisesta on paljon enemmän kiinni kuin meidän. Me vain istumme täällä ja vahdimme muureja. Teidän pitää saada sen portit auki”, Tom sanoi.
”Onnistumisesta riippumatta toivon, että pääsemme kaupunkiin saakka emmekä jää jumiin lumen ja jään keskelle”, Venir sanoi.
”Niin ei varmasti tapahdu, kun sinä olet heitä johtamassa”, Solkar sanoi.
Kapteeni Kallas naurahti.
”En minäkään ihan mahdottomiin pysty. Sitä paitsi te olette paljon parempia johtamaan sotilaita taistelussa”, Venir sanoi.
”Sinä et olekaan menossa taisteluun”, Solkar sanoi.
”Saattaa siellä odottaa taistelukin”, Venir sanoi.
Kapteenit hyvästelivät toisensa ja Kallas osastoineen lähti matkaan. Cranfot ja Suomas katselivat pitkään, kun osasto pikkuhiljaa hävisi maastonmuotojen taakse. Paljon oli kiinni Kallaksen ja hänen sotilaidensa onnistumisesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti