Kaksintaistelun jäljet

 Betula pubescens, osa 147

Kaksintaistelun alusta saakka kapteeni Suomas pelkäsi vain pahinta. Hän ei missään vaiheessa välittänyt siitä voittaisiko Cranfot kamppailun. Hän välitti vain siitä, että tämä selviäisi siitä hengissä. Siitä saakka, kun gyllenburhilainen oli saanut tehtyä ensimmäisen viillon Cranfotin kylkeen, Suomaksen oli ollut vaikea hengittää tai ajatella. Hetkeä myöhemmin Cranfot oli saanut kuollettavat iskut. Ja kuitenkin onnistunut voittamaan kaksintaistelun.

Suomas ei aluksi osannut tehdä mitään. Hän näki kuinka Cranfot puhui hävinneelle gyllenburhilaiselle, joka kuoli. Sitten Cranfot oli itse vajonnut maahan. Tuntui kuin ikuisuus olisi kulunut ennen kuin Suomas sai itsensä liikkeelle.

Kun Suomas ehti kapteeni Cranfotin luokse, tämä oli jo kuollut. Suomas yritti itkeä, mutta ei pystynyt. Hän vajosi polvilleen toverinsa viereen ja yrittää käsittää tapahtumia.

”Ei. Ei tämä voi olla mahdollista”, Solkar sanoi.

Cranfot ei vastannut.

Sotilaita kerääntyi kapteeni Suomaksen ympärille. Osa tuli suremaan kapteeni Cranfotia, osa odottamaan käskyjä ja osa molempia.

Yksi aliupseereista polvistui Suomaksen vierelle.

”Herra kapteeni, mitä me teemme?” Aliupseeri kysyi.

Suomas nosti katseensa ensin aliupseeriin ja sitten ympärillään oleviin sotilaisiin. Ei hän tiennyt mitä pitäisi tehdä. Cranfot olisi tiennyt heti, mitä olisi pitänyt tehdä. Hän tiesi aina, mitä piti tehdä Oli tilanne mikä tahansa. Suomas käänsi katseensa Cranfotin elottomiin kasvoihin. Enää Cranfot ei tietäisi koskaan, mitä pitäisi tehdä.

Hieman kauempaa alkoi kuulua gyllenburhilaisten sekalaisia komentoja. Tilanne oli ilmeisesti alkanut selkeytymään heidän puolellaan. Täytyisi toimia. Se vaati sen, että tiesi miten toimia. Lopulta Suomas muisti, mitä he olivat puhuneet Cranfotin kanssa juuri ennen kaksintaistelua.

”Herra kapteeni?” Aliupseeri kysyi.

Suomas nosti katseensa aliupseeriin.

”Kootkaa…” Solkar sanoi.

Suomaksella meni vielä hetki koota ajatuksiaan. Hän nousi ylös ja katsoi ympärillään olevia sotilaita.

”Kootkaa joukot. Meidän täytyy saada hyökkäys nopeasti uudelleen liikkeelle ja paine gyllenburhilaisten päälle. Kapteeni Cranfot ei kuollut turhaan”, Solkar sanoi.

”Kyllä, herra kapteeni”, aliupseeri sanoi.

Sotilaat järjestäytyivät nopeasti uudelleen ja taistelu jatkui. Suomas katsoi vielä ystäväänsä.

”Sinä lupasit, että me lähdemme yhdessä pois täältä. Minä pidän huolta, että me vielä pääsemme yhdessä takaisin Netronovalaan. Jos ei muuten, niin minä kannan sinut”, Solkar sanoi.

Suomas käski kahden sotilaan viedä Cranfotin ruumis turvaan ja sitoa hänen haavansa, jos tarpeen. Vaikka tämä oli kuollut, ei haavojen tarvinnut olla vuotavia. Sitten Suomas katsoi kaksintaistelun jättämiä jälkiä kadun kiveyksessä ja lähti johtamaan taistelua.