Vieraat torvet

 Betula pubescens, osa 227

Taistelu Gyllenburhista jatkui kaupungin kärsiessä siitä yhä enemmän. Saarto alkoi kuitenkin yhä jatkuessaan purra myös netronovalalaisiin, jotka eivät voineet tehdä paljoa muuta kuin kestää yhä jatkuvaa piiritystä. Satunnaiset pienet hyökkäykset yläkaupungin muurin ulkopuolelle kävivät yhä harvinaisemmiksi ja tulokseltaan laihemmiksi. Lopulta ne lopetettiin kokonaan, koska niiden nähtiin kuluttavan enemmän netronovalalaisten voimia kuin Suuren keisarikunnan armeijan voimia. Näin netronovalalaiset keskittyvät vain puolustautumaan parhaansa mukaan.

Pitenevä piiritys kävi aikaa myöten yhä hankalammaksi puolustajille. Piiritysrengas oli tiukka, joten mahdollisuuksia hankkia tarvikkeita ulkoa ei ollut. Aika oli selvästi piirittäjien puolella. Netronovalalaisilla ei kuitenkaan ollut käsissään mitään sellaista, jolla he olisivat voineet kääntää taistelun suuntaa.

Eräänä taisteluun valkeavana päivänä netronovalalaiset vartijat kuulivat yllätyksekseen itselleen täysin vieraita torvia. Torvien ääni kuului pohjoisesta Gyllenlaesin pohjoispuolelta ja niiden soittajia ei pystytty kaupungista saakka näkemään.

Kapteenit olivat tulleet yläkaupungin muurin pohjoisimpaan torniin seuraamaan tilannetta. Vieraiden torvien äänet kuuluivat enää satunnaisesti, mutta niiden aiheuttama muutos Suuren keisarikunnan Gyllenlaesissa olevassa armeijassa oli selvästi nähtävissä heillekin. Armeija oli selvästi muuttanut järjestäytymistään ja taisteluosastoja siirtyi kohti tasangon pohjoislaitaa. Puolestaan armeijan huolto ja muut itse taisteluun osallistumattomat osat siirtyivät kohti tasangon keskiosaa ja kaupungin itäpuolelle.

”Kenen torvia luulet noiden olevan?” Solkar kysyi.

”En osaa sanoa. En tunnista ääntä”, Venir vastasi.

Suomas piti tauon ennen seuraavaa kysymystä.

”Luuletko heidän tulleen auttamaan meitä?” Solkar kysyi.

”Toivon niin, mutta jotenkin minusta tuntuu, että ei”, Venir vastasi.

”Selvästi ne eivät kuitenkaan ole Suuren keisarikunnan ystävien torvia”, Solkar sanoi.

”Niin”, Venir sanoi.

Kapteenit yrittivät pohtia muuttunutta tilannetta ja mitä se merkitsi kaupungin puolustamisen kannalta.

”En keksi muuta kuin että ne olisivat Imperiumin armeijan torvia, mutta mitä heidän joukkonsa tekisivät täällä”, Venir sanoi.

”En minäkään usko, että ne voivat olla heidän joukkojaan. Olemme aivan liian kaukana etelässä, että he voisivat lähettää armeijan näin kauaksi”, Solkar sanoi.

”Hyvä kysymys onkin, että keitä muita ne voivat olla”, Venir sanoi.

”Voimmeko mitenkään tietää varmaksi?” Solkar kysyi.

”Vain lähettämällä tiedustelijaryhmän vuorten kautta katsomaan, mutta siinä menisi aivan liian kauan”, Venir sanoi.

”Ja emme voisi olla varmoja pääsisivätkö tiedustelijat enää takaisin. Vuoret ovat vaarallisia ja en laittaisi tietojen saamista niiden varaan”, Solkar sanoi.

Kallas nyökkäsi.

”Ehkä on siis parempi vain antaa asian olla toistaiseksi. Jos asia koskettaa meitä, tavalla tai toisella, niin saamme kyllä lopulta tietää keitä torvien omistajat ovat”, Venir sanoi.

”Se on varmaan paras, mitä voimme nyt tehdä”, Solkar sanoi.