Betula pubescens, osa 228
Kenraali Netronova oli kutsunut kapteenit luokseen neuvottelemaan seuraavista siirroista kaupungin puolustamisessa ja miten vieraat torvet vaikuttaisivat siihen. Kun kapteenit saapuivat keskuslinnan saliin, kenraali oli istumassa suuren pöydän ääressä, jonka päälle oli levitetty kaupungin ja lähialueen karttoja. Kenraali oli tutkimassa karttaa, joka kuvasi kaupunkia ja sitä ympäröiviä tasankoa ja vuoristoa.
”Herra kenraali, pyysitte meidät paikalle”, Solkar sanoi.
”Istukaa, olkaa hyvät”, Edkar sanoi.
Kapteenit istuivat tuoleille, jotka oli asetettu karttapöydän luokse.
”Oletteko saaneet mitään tiedustelutietoa keitä vieraiden torvien käyttäjät voisivat olla?” Edkar kysyi.
”Emme mitään. Yläkaupungin muureilta on liian pitkä matka tasangon pohjoislaidalle, jotta voisimme nähdä, keitä sinne on saapunut. Totesimme myös, että olisi liian riskialtista lähettää tiedustelijoita ottamaan asiasta selvää”, Solkar vastasi.
”Onko teillä sitten mitään arvauksia keitä he voisivat olla?” Edkar kysyi.
Kapteenit pudistelivat päätään.
”Ainoa, joka voisi käydä millään tavalla järkeen, olisi, että ne olisivat Imperiumin armeijan torvia, mutta se on aika kaukaa haettua”, Venir sanoi.
”Se on hyvin kaukaa haettua. En usko siihen vaihtoehtoon”, Edkar sanoi.
”Emme mekään pidä sitä todennäköisenä vaihtoehtona”, Solkar sanoi.
”Torvet saattavat hyvin olla vain jonkin Suuren keisarikunnan kaupungin tai ruhtinaan torvia, jotka eroavat muista”, Edkar sanoi.
Kapteeni Kallas nousi ylös ja osoitti kenraalin edessä olevasta kartasta kaupungin pohjoispuolella olevaa tasangon osaa.
”Suuren keisarikunnan armeijan uudelleenryhmittäytyminen täällä viittaisi siihen, että kyseessä ei ole jokin uusi Suuren keisarikunnan osasto”, Venir sanoi.
”Joka tapauksessa. Vaikka pohjoisesta olisi hyökännyt Suuren keisarikunnan vihollisia, niin meitä se tuskin auttaa”, Edkar sanoi.
Kapteenit nyökkäilivät ja Kallas istuutui takaisin tuolilleen.
”Vaikka emme tietäisi keitä he ovat, niin voimme pohtia miten uusi tilanne vaikuttaa meihin”, Edkar sanoi.
”Olemme käyneet läpi kahta vaihtoehtoa. Joko hyökkäys kaupunkia kohti rauhoittuu, kun Suuren keisarikunnan armeija pyrkii vastaamaan uuteen uhkaan pohjoisessa”, Venir sanoi.
”Tai sitten?” Edkar kysyi.
”Tai sitten hyökkäys kiihtyy, kun Suuren keisarikunnan armeija pyrkii ratkaisemaan tämän taistelun hyväkseen ennen kuin taistelu tasangon pohjoislaidalla pääsee täyteen vauhtiin ja he voisivat välttää taistelemisen kahdella rintalamalla samaan aikaan”, Venir sanoi.
Kenraali mietti hetken ennen kuin jatkoi.
”Itse tekisi ainakin niin, että pyrkisin saamaan kaupungin hallintaan ennen kuin toinen taistelu on täydessä vauhdissa. Meille voi tulla eteemme vaikeat päivät. Meidän täytyy varustautua siihen, että Suuren keisarikunnan armeija pyrkii saamaan aikaan murron Yläkaupungin muurissa. Se meidän täytyy estää”, Edkar sanoi.
”Yritämme parhaamme”, Solkar sanoi.
”Vahvistamme muurin puolustusta ja perustamme ylimääräisiä osastoja, jotka voivat siirtyä sinne, missä apua kaivataan”, Venir sanoi.
”Toivottavasti teillä on riittävästi sotilaita kaikkeen”, Edkar sanoi.
”Ei oikeastaan ole, mutta käytämme tehokkaasti niitä, joita meillä on”, Venir sanoi.
torstai 18. elokuuta 2022
Vieraat torvet II
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti