Muumioitu lohikäärme VII

 Betula nana, osa 320

Tammi katosi vielä pieneksi hetkeksi viimeisten hetkien valmistelua varten ja palasi sitten takaisin näkyviin. Tämä käveli muumioidun lohikäärmeen luokse ja varmisti, että kaikki seuraajat olivat oikeilla paikoillaan. Mihail, Sarnel ja Narsha seurasivat Tammen jokaista liikettä tarkkaavaisina. Tammi huomasi tämän.

”Nauttikaa vain olostanne rauhassa”, Nils sanoi.

”Yritämme parhaamme”, Mihail sanoi.

Mihail täytti lasinsa ja meni istumaan tuolille, joka oli peitetty taljalla. Sarnel seurasi rutinaan esimerkkiä. Narsha sen sijaan jäi seuraamaan Tammen liikkeitä.

Lopulta Tammi aloitti kuolleestamanauksen.

Ensin Tammi kokosi voimiaan ja sitten hän aloitti manauksen. Tammen seuraajat loitsivat perässä ja pyrkivät auttamaan Tammea niin paljon kuin pystyivät. Päävastuu oli kuitenkin Tammella, jonka voimilla koko manauksen piti käynnistyä.

Yksitellen muumioidun lohikäärmeen ympärille, ihoon, luihin ja käärinliinoihin piirretyt riimut alkoivat hohtaa. Samoin taikapiirit, joita oli piirretty riimujen ympärille, kehäksi koko lohikäärmeen ympärille sekä suojakehiksi jokaisen manaukseen osallistujan ympärille. Riimujen ja takapiirien hohde vahvistui ja nousi ylöspäin piirroksista. Lopulta piirroksista irtosi riimuja ja taikakehiä, jotka nousivat ilmaan piirrosten yläpuolelle.

Ilmassa hohtavia riimuja ja kehiä nousi piirroksista yhteensä kolme kappaletta tasavälein ja piirretyt riimut ja kehät muodostivat neljännen kerroksen.

”Onko kuolleestamanaus näyttänyt aina tältä?” Narsha kysyi.

”Tämä ei ole normaali kuolleestamanaus, mutta niin ei myöskään ole kuolleestamanauksen kohde”, Mihail vastasi.

”Tästä tulee mieleen ensimmäiset kuolleestamanaukset, joita teit Léostassa”, Sarnel sanoi.

Mihail sulki silmänsä ja näki sisarensa. Epäonnistuneen kuolleestamanauksen haava oli yhä syvä ja epäonnistuminen herätti Mihailissa yhä tuoretta suuttumusta. Hänen sormensa puristivat tuolin käsinojaa yhä kovemmin. Lopulta Mihail avasi silmänsä uudestaan ja keskittyi kuolleestamanauksen seuraamiseen.

”Älä muistuta minua niistä”, Mihail sanoi.

Sarnel kääntyi kohti Mihailia sanoakseen jotakin, mutta nähdessään tämän silmissä polttavan vihan hän tyytyi vain nyökkäämään. Narsha pysyi myös hiljaa.

Tammi jatkoi manausta ja valmistautui sen huippuun. Pian muumioitu lohikäärme heräisi toisen kerran elon tielle.

Sitten tapahtui jotakin, mitä ei ollut millään aikaisemmalla kuolleestamanauskerralla tapahtunut.

Ensin kuului vain matalaa jyrinää, joka kuului kuin jostakin syvältä maan sisältä. Ääni koveni ja muuttui epäluonnollisemmaksi. Sitten heidän eteensä ilmestyi kauan aikaa sitten kuolleen lohikäärmeen sielu.

”Minä olen ikuisessa levossani. Häivy, kuolevainen, äläkä palaa minua häiritsemään”, lohikäärme sanoi.

Lohikäärmeen ääni oli korviasärkevä ja useimmat Tammen seuraajat kaatuivat maahan sen voimasta. Myös Tammella ja Mihaililla oli siinä kestämistä. Tammen toinen jalka petti hänen allaan ja hän vajosi polvelle. Sarnel piti korvaansa, joka oli ollut manauksen suuntaan. Narsha reagoi loitsimalla suojaloitsun korokkeen ympärille.

Lohikäärmeen sielu katosi ja kuolleestamanaus romahti.