torstai 29. joulukuuta 2022

Ruhtinatar II

Betula nana, osa 329

Harjoittelun saattoi aloittaa uudestaan milloin tahansa, joten Emily päätti aloittaa heti. Hänellä ei ollut mitään sovittuja tapaamisia loppupäivän aikana, joten mitä todennäköisimmin hän saisi olla rauhassa niin halutessaan. Varmuuden vuoksi Emily kuitenkin kävi laittamassa salin oven säppiin.

Sitten Emily käveli salin keskelle sopivalle etäisyydelle kaikista huonekaluista ja asettui mukavaan asentoon lattialle istumaan. Kun hän oli sopivasti rentoutunut, hän aloitti keskittymisen puunkirouksen hallitsemiseksi.

Aluksi mitään ei tapahtunut. Meni pitkän aikaa, että Emily kuuli vain huminan linnan seinistä, mutta lopulta Emily sai puunkirouksessa aikaan liikettä. Pikkuhiljaa enemmän ja enemmän. Ja välillä taas aaltomaisesti vähemmän. Jokainen uusi nouseva aalto oli kuitenkin edellistä korkeampi, joten liike kasvoi ajan myötä.

Lopulta koko puunkirous liikkui kuin se olisi nestettä hänen ympärillään. Tässä vaiheessa Emily nousi seisomaan, jotta hän pystyi ohjaamaan puunkirousta paremmin käsillään. Tai oikeammin ajatuksellaan, mutta ajatukset oli helpompi visualisoida käsien liikkeen mukana.

”Kyllä minä vielä muistan, miten sinua hallitaan. Ja jos jotakin olen unohtanut, opettelen sen uudelleen”, Emily sanoi.

Emily pohti, oliko puhuminen aivan turhaa. Puunkirouksella oli oma elämänsä, muttei ehkä tietoisuutta. Puunkirous kuitenkin vaikutti häneen itseensä. Emily tiesi sen. Hänen luonteensa oli muuttunut sen jälkeen, kun hän oli saanut puunkirouksen pohjoisessa. Hän oli yrittänyt pitää muutoksen mahdollisimman pienenä, mutta ei ollut varma oliko se onnistunut. Kuukaan ei ainakaan ollut sanonut, että hän olisi muuttunut.

”Voit olla olemassa vain niin, että pysyt hallinnassa ja minä pystyn sinua hyödyntämään. Silloin voimme tehdä yhteistyötä. Muuten minun olisi hankkiuduttava sinusta eroon”, Emily sanoi.

Emily kokeili erilaisia liikkeitä, joita hän pystyi tekemään puunkirouksen avulla. Hän ohjasi oksia eri suuntiin, kasvatti ja kutisti niitä.

”Katsotaan mihin kaikkeen me pystymme”, Emily sanoi.

Puunkirous pystyi vaikka mihin, vaikka Emilyn kontrolli siitä ei ollut täydessä terässä. Hän nosteli huoneen eri huonekaluja paikasta toiseen. Ensin pienempiä ja sitten isompia. Sen jälkeen useampaa huonekalua samaan aikaan.

”Seuraavalle kerralle tarvitsen jotakin painavampaa sekä jotakin, jota vastaan voin harjoitella hyökkäyksiä.

Emily ei uskaltanut harjoitella hyökkäyksiä linnan sisällä, koska siitä saattaisi kuulua liian kovia ääniä ja jäädä jälkiä, joita olisi vaikea selittää. Jokin sopiva paikka täytyisi etsi myöhemmin.

Lopulta Emily totesi, että hän oli tehnyt harjoittelua riittävästä yhdelle päivälle. Oli aika palauttaa puunkirous hänen sisälleen näkymättömiin. Vaikka hän oli saanut puunkirouksen hyvin liikkeelle, Emilyllä meni kauan saada puunkirous takaisin sisäänsä. Kun se lopulta onnistui, häntä huimasi ja hengästytti ja hänen piti istuutua alas.

”Ehkä minun täytyy tehdä tätä päivittäin. Silloin tämä kävisi helpommaksi. Nyt tuntuu siltä kuin olisi juossut portaat kellarista korkeimpaan torniin”, Emily sanoi.

Kun Emily oli saanut levättyä tarpeeksi, hän nousi ylös ja kävi avaamassa salin oven säpin. Sen jälkeen hän meni ikkunalle hengittämään ulkoilmaa. Kevyt tuulenvire tuntui paremmalta kuin aikaisemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti