Ruhtinatar XI

 Betula nana, osa 338

Emily jatkoi puunkirouksen hallinnan harjoittelua linnan suojissa Navin opastuksella sillä välin, kun muut etsivät sopivaa harjoittelupaikkaa muualta. Joitakin ehdotuksia löytyi, mutta tarkemman tutustumisen aikana kävi ilmi, etteivät paikat sopineetkaan. Jos paikka oli muuten sopiva, niin se oli yleensä liian vaikeasti saavutettava, että Emily voisi käydä siellä helposti muun päiväohjelman ohessa. Jos paikka taas oli lähellä, niin se ei yleensä ollut katseilta riittävän suojassa.

Nuoremmat linnut olivat palanneet jälleen yhdeltä retkeltä paikkojen etsinnästä ja olivat pettyneitä. Tällä kertaa kierroksen olivat tehneet Niv ja Sija kahdestaan, kun Nev oli jäänyt hoitamaan Navia. Nav oli ollut jo useita päiviä väsynyt ja huonovointinen eikä ollut pystynyt oikein opettamaan Emilyäkään.

”Olemme pahoillamme, ruhtinatar”, Niv sanoi.

”Kaupunki on kasvanut niin suureksi, että pitää lentää kauaksi, että pääsee omaan rauhaan ja katseilta piiloon. On vaikeaa löytää lähetä mitään paikkaa, johon pääsisi piiloon”, Sija sanoi.

Emily nosti nuoret linnut syliinsä ja silitti molempia hellästi.

”Ei se haittaa, olette tehneet hyvää työtä. Paikka voi löytyä myöhemmin ja siitä on sitten iloa. Siihen saakka minun täytyy harjoitella vain linnan sisällä”, Emily sanoi.

Nev lensi sisälle ikkunasta ja muut kääntyivät tätä kohden.

”Miten Nav voi?” Emily kysyi.

”Jätin Navin lepäämään. Hän todella tarvitsee sitä”, Nev vastasi.

”Toivottavasti minun opettaminen ei ole rasittanut häntä liikaa”, Emily sanoi.

Emilyn kirjoitussalin ovelta kuului rapinaa, mutta he eivät välittäneet äänestä.

”Ei sen pelkästään ole vaikuttanut niin paljoa. Hän on yksinkertaisesti tulossa niin vanhaksi, ettei hän jaksa oikein mitään rasitusta enää”, Nev sanoi.

”Hänen pitää sitten päästä lepäämään riittävästi. Jatkossa teen harjoituksia enemmän itsenäisesti ja vähemmän ohjatusti. Se on muutenkin hyvä, sillä totuus on, ettei hän ole ikuisesti minun ohjaamassa”, Emily sanoi.

Linnut näyttivät surullisilta.

”Kuka ei ole luonamme ikuisesti?” Kuului kysymys lattialta.

Emily ja linnut säikähtivät. Linnut nousivat lentoon normaalina reaktionaan mahdolliseen uhkaan ja Emilykin säpsähti niin, että oli pudota tuoliltaan. Katsoessaan maahan Emily tajusi puhujaan olleen hänen lemmikkikäärmeensä Nasha.

”Sinua ei ole kutsuttu, käärme”, Niv sanoi.

Lintujen ja käärmeen suhde oli aina ollut haasteellinen. Kysymyksen konteksti myös aiheutti lisää säröä, kun Navin ikääntyminen oli jo valmiiksi vaikea asia linnuille.

Emily ymmärsi lintuja, mutta katsoi silti näitä hyvin tuomitsevasti.

”Kyllä hän saa tänne tulla”, Emily sanoi.

Emily ojensi kätensä käärmeen suuntaan. Nasha epäröi hetken, mutta kiemurteli sitten Emilyn luokse ja syliin.