Hetkiä keskuslinnassa III

Betula nana, osa 416

Harjoitusten seuraamisen jälkeen Mihail meni linnan pääsaliin lounaalle. Piirityksen keskellä hän halusi syödä samaa ruokaa mitä muutkin, erityisesti samaa kuin rivisotilaat, ja myös näyttää sotilaille tekevänsä niin. Siksi hän pyrki syömään pääsalissa ja niihin aikoihin, kun salissa oli runsaasti tavallisia sotilaita. Normaalioloissa hän olisi luutlavasti syönyt omassa työskentelysalissaan ajan säästämiseksi. Työtilasta pääsaliin syömään oli pitkä matka ja matkalla usein kohtasi ongelmia ratkaistavaksi, jotka hidastivat matkaa entisestään.

Hieman samaa ongelmaa oli toki myös itse pääsalissa ruokailussa. Useat sotilaat halusivat käydä tervehtimässä ruhtinasta, vaikka heitä oli erikseen kielletty sitä tekemästä. Toiset kävivät vain tekemässä kunniaa ja toiset halusivat sanoa muutaman sanan ruhtinaalle, kun siihen kerrankin tarjoutui mahdollisuus.

Muutamat sanat olivat toisinaan arvostuksen osoituksia siitä, että Mihail oli itse paikalla ja osallistunut taisteluihin.

”Arvon ruhtinas, hyvä, että tekin olette täällä taistelemassa kanssamme”, sotilas sanoi.

Mihail nyökkäsi sotilaalle.

”On ilo taistella kanssanne”, Mihail sanoi.

Sotilas kiitti ja poistui.

Joskus sotilaat kysyivät asioita suoraan. Toisinaan he kysyivät vahvistusta johonkin, mitä olivat kuulleet Mihailin tehneet. Joskus kysymykset olivat henkilökohtaisempia.

”Arvon ruhtinas, pääsemmekö varmasti takaisin Aegyzaan? Pääsenkö takaisin perheeni luokse?” Sotilas kysyi.

Mihail toivoi, että pystyisi antamaan sotilaille varmoja vastauksia.

”Teen varmasti kaiken mahdollisen, jotta te ja me kaikki muutkin pääsemme takaisin Aegyzaan turvallisesti. Voin vain toivoa, että sinä ja kaikki muutkin sotilaat teette myös parhaanne, koska yksin minä en kykene meitä viemään kotiin”, Mihail vastasi.

Vaikka Mihailin vastaus oli ollut kiertelevä, niin sotilas kiitteli tätä vuolaasti ennen poistumistaan.

Mihail huomasi, että hänen avustajansa seurasi katseellaan poistuvaa sotilasta.

”Mitä mieltä olet vastauksestani?” Mihail kysyi.

”Arvon ruhtinas, en tiedä voiko siitä olla hirveästi mitään mieltä. Sanotte sen, mitä me kaikki tiedämme jo valmiiksi, mutta et voi kuitenkaan sanoa muutakaan”, avustaja vastasi.

”Voin vain olla kiitollinen, jos se on jo kaikkien tiedossa, että yritän parhaani”, Mihail sanoi.

”Uskoisin, että se on tullut ilmi kaikissa toimissasi”, avustaja sanoi.

Mihail nyökkäsi.

Heidän keskustelunsa ei päässyt jatkumaan, kun seuraava sotilas jo pyrki Mihailin puheille. Tämäkin kiitteli Mihalin osallistumista taisteluihin ja toivoi parempaa ruokaa. Mihail ei voinut muuta kuin yhtyä sotilaan toivomukseen, mutta valitella samalla, että toivetta oli vaikea toteuttaa. Sotilas näytti ymmärtäväiseltä. Mihailin ajatukset suuntautuivat väkisinkin siihen, että olisiko sotilas ollut niin ymmärtäväinen, jos hän ei itse olisi ollut syömässä samaa ruokaa.

”Toivon kyllä hartaasti, että pian pääsemme takaisin Aegyzaan ja siellä tuttujen ruokien äärelle”, Mihail sanoi.

”Sen perusteella, mitä minä tiedän, valtaosa jakaa saman toiveen”, avustaja sanoi.