Hetkiä keskuslinnassa II

Betula nana, osa 415

Seuraavana aamuna Mihail laskeutui portaita alas Gyllenburhin keskuslinnassa. Hän oli syönyt aamiaisen ja valmistautunut myös muuten kuolleestamanausta varten. Velhon manauksen poikkeuksellisuus oli saanut hänet nukkumaan levottomasti, joten hän oli ryhtynyt päivän askareisiin hieman tavallista myöhemmin. Hän oli pitänyt aamun raportteihin tutustumisen lyhyenä, jotta ehti seuraamaan joukkojen harjoituksia ennen lounasta. Lounaan jälkeen vuorossa oli tulivelhon kuolleestamanaus.

Laskeutuessaan portaita Mihail huoamasi oven, jota hän ei ollut huomannut aikaisemmin. Mihail oletti johtavan ulos jonkinlaiselle tasanteelle tai parvekkeelle. Hän kääntyi avustajan puoleen, joka seurasi hänen mukanaan henkivartioiden ohella.

”Pääseekö tuosta ulos?” Mihail kysyi.

”Kyllä, arvon ruhtinas. Ulkona on parveke, josta näkee linnanpihalle”, avustaja vastasi.

”Voisin katsoa, mitä sieltä näkyy”, Mihail sanoi.

Mihail avasi oven parvekkeelle. Valo häikäisi ensin, mutta silmät tottuivat nopeasti.

Parveke oli pieni. Mihailin itsensä lisäksi sille ahtautui vai hänen avustajansa. Henkivartijat jäivät suosiolla portaikon puolelle.

”Näkymä ei ole valtava, mutta pääsee tässä raittiiseen ilmaan ilman, että tarvitsee kävellä alas saakka”, avustaja sanoi.

”Käytkö usein tässä haukkaamassa ilmaa?” Mihail kysyi.

Avustaja kohautti olkiaan.

”Satunnaisesti. Käyn tässä, jos satun ohitse kulkiessani kaipaamaan raikasta ilmaa. Linna on kuitenkin suuri ja eri puolilla on useita tasanteita ja parvekkeita”, avustaja vastasi.

”Ja torneja”, Mihail sanoi.

”Ja useita torneja, jotka ovat myös isompia ja tarjoavat paremmat näkymät kuin useimmat tasanteista ja parvekkeista”, avustaja sanoi.

Mihail nyökkäis hyväksyvästi.

He seurasivat hetken linnanpihalla kulkevia ihmisiä ja eläimiä ennen kuin palasivat takaisin portaikkoon. Yhtenä joukkona olivat osastot, joiden harjoittelua Mihailin oli tarkoitus mennä seuraamaan.

”Sitten alas katsomaan harjoituksia”, Mihail sanoi.

Avustaja opasti heidät oikeaan suuntaan, eli jatkamaan alas samoja portaita, joita he olivat laskeutuneet jo aikaisemmin. Tuore avustaja toimi välillä korostetunkin oppaallisesti.

”Arvon ruhtinas, käyttekö seuraamassa joukkojen harjoituksia usein?” Avustaja kysyi.

”Pyrin käymään aina kun minulla on aikaa”, Mihail vastasi.

”Harjoitteletteko taistelutaitoja myös itse?” Avustaja kysyi.

Mihail naurahti ja vilkaisi heidän perässään seuraavia sotilaita.

”Jos kysytään henkivartijoiltani, niin aivan liian vähän. Mutta koitan löytää sillekin parhaani mukaan aikaa kaiken muun keskeltä”, Mihail vastasi.

Avustaja nyökkäsi.

”Olisiko hyötyä, jos minäkin osaisin joitakin perustaitoja?” Avustaja kysyi.

”Aivan varmasti. Määrään sinulle opettajan, joka osaa opettaa sopivia taitoja”, Mihail sanoi.

Avustaja kiitti syvemmin kuin mitä Mihailin mielestä oli tarpeen. Oli erityisesti hänen itsensä etu, että myös avustaja osasi tarvittaessa puolustautua hyökkäystä vastaan.