Kuolleestamanattu velho II

Betula nana, osa 427

Viimeistelevien valmistelujen tekoon ei mennyt kauaa. Pian Tammen seuraajat tulivat Mihailin luokse täysin valmiina.

”Arvon ruhtinas, olemme tehneet viimeisetkin valmistelut”, Tammen seuraaja sanoi.

Mihail nyökkäsi. Hän vilkaisi ympärilleen, mutta kapteeni Suomasta ei vieläkään näkynyt eikä tämä ollut lähettänyt sanaa. Manaus oli sama aloittaa ilman häntä.

”Aloitetaan siis”, Mihail sanoi.

Tammen seuraajat nyökkäsivät sen merkiksi, että olivat kuulleet aloittamiskäskyn. Seuraajat siirtyivät omille paikoilleen.

Mihail kävi katseellaan läpi riimuympyrän sekä jokaisen Tammen seuraajan, että tämä oli varmasti oikeassa paikassa. Kaikki näytti olevan paikoillaan ja kunnossa. Niinpä Mihail itse siirtyi omalle paikalleen riimuympyrän sisään kivilattialla makaavan velhon pään luokse. Mihail sulki silmänsä ja keskittyi. Sitten hän aloitti manauksen.

Kuolleestamanauksen alku sujui samaan tapaan kuin yleensäkin. Toki monesti Mihail ei enää käyttänyt merkittyjä riimuja. Hän ei tarvinnut niitä. Ne kuitenkin helpottivat manausta ja loitsu eteni nopeasti. Kunnes velho heräsi.

”Ei”, kuollut velho sanoi.

Velhon sielu alkoi vastustella, mutta Mihail oli varautunut tähän. Kuolleen velhon sielu ei ollut samalla tavalla voimakas kuin lohikäärmeen sielu. Sen sijaan se oli taitavampi vastustamaan Mihailin manausta.

”Olen kuolleestamanannut lohikäärmeen. Pystyn kuolleestamanaamaan myös sinut”, Mihail sanoi.

Velhon sielu yritti hyökätä kohti Mihailia, mutta Mihail torjui hyökkäyksen. Muutaman lisäyrityksen jälkeen velhon sielu käänsi huomion Tammen seuraajiin ja yritti hyökätä näitä kohti. Tämä sai osan Tammen seuraajista säikähtämään, mutta Mihail esti hyökkäysten perille pääsyn. Ja kohta hän oli saanut sielun sidottua ja pakotettu takaisin ruumiiseen. Normaalin manauksen päälle Mihail teki lisäloitsuja, joilla sitoi velhon sielun ruumiiseen. Ja samalla myös omaan tahtoonsa.

Lopulta manaus oli ohitse. Saliin laskeutui syvä hiljaisuus.

Hiljaisuuden keskellä Mihailia lähin Tammen seuraaja siirtyi lähemmäksi Mihailia. Muut Tammen seuraajat eivät uskaltaneet liikkua.

”Onnistuiko se, arvon ruhtinas?” Tammen seuraaja kysyi.

”Kohta näemme”, Mihail vastasi.

Tammen seuraaja nyökkäsi ja jäi odottamaan paikoilleen mitä seuraavaksi tapahtuisi.

Lopulta hiljaisuuden rikkoi jalan liikahdus. Sitten käden liikahdus. Ja lopulta korahdus, joka tuli velhon suusta. Kuolleestamanattu velho katseli ympärilleen ja opetteli uudelleen, miten tämän raajat toimivat.

”Auttakaa hänet ylös”, Mihail sanoi.

Tammen seuraajat menivät velhon luokse ja auttoivat tämän ylös. Mihail astui velhon luokse.

”Mikä on vointisi?” Mihail kysyi.

Kesti hetken, että velho ymmärti kuulleensa kysymyksen. Vastauksena tämä tarjosi vain epämääräisiä äännähdyksiä.

”Taitaa mennä hetki, että hän kykenee puhumaan, arvon ruhtinas”, Tammen seuraaja sanoi.

Mihail nyökkäsi.

”Vartioikaa häntä läpi yön, vähintää kaksi aina vahdissa. Tulen huomenna katsomaan, mihin saakka hän on päässyt. Lähettäkää kuitenkin minulle heti tieto, jos jotakin kriittistä muutosta tapahtuu”, Mihail sanoi.

”Kyllä, arvon ruhtinas”, Tammen seuraaja sanoi.