Puunkirous II

Betula nana, osa 73

Muutamaa viikkoa myöhemmin Rafaelin mökin ympärille kerääntyi kolmen variksen joukkio. Rafaelista ja Mihailista linnut olivat kiehtovia, mutta Sarnel sammakkona pelkäsi niitä. Omassa ruumiissaan hänkin olisi luultavasti ollut kiinnostunut katselemaan lintujen elämää. Linnut olivat erityisen tärkeitä Emilylle, joka edelleen odotti tietoja Sijan lähettämän sanan perusteella.

Seuraavana päivänä Emily ja Sija lähtivät kävelylle metsään. Emilyllä oli mukanaan pieni pussillinen eilisen päivän lounaalta jääneitä lihasuikaleita variksille tarjottavaksi. Variskolmikko tuli heidän luokseen heti, kun he olivat päässeet näkymättömiin mökistä katsottuna.

”Sija, meillä on tietoja pyytämästäsi aiheesta”, ensimmäinen varis sanoi laskeuduttuaan Emilyn ja Sijan lähimmän puun oksalle.

Jälkimmäiset kaksi varista laskeutui ensimmäisen variksen kummallekin puolelle omille oksilleen. Emily ei enää jaksanut olla yllättynyt, että varikset osasivat puhua vaan kaivoi lihasuikalepussin esille. Emilystä katsottuna vasemmanpuoleinen varis näytti olevan erityisen kiinnostunut ruokapussista.

”Niv, ensin työ ja sitten huvi”, keskimmäinen varis sanoi vasemmalle varikselle.

”Muistakaa veljet toki käytöstavat. Esitelkäämme itsemme”, oikeanpuoleinen varis sanoi.

”Olet oikeassa, kuten aina”, keskimmäinen varis myönsi ja jatkoi: ”Minä olen Nav ja tässä ovat veljeni.”

”Minä olen Niv”, vasemmanpuoleinen varis sanoi.

”Ja minä olen Nev. On kunnia tutustua”, oikeanpuoleinen varis sanoi.

”Sitten itse asiaan. Ennen kuin kerromme mitään niin haluamme tietää miksi olette kiinnostuneet aiheesta”, Nav sanoi.

”Mihin te sitä tietoa tarvitsette?” Sija kysyi.

”Meillä on syymme”, Nav sanoi.

Nav ja Sija tuijottivat toisiaan silmiin ja kävivät katseillaan kaksikamppailua.

”Ei ole tavallista, että ihminen haluaa tietää puunkirouksesta. Tai pikemminkin, ei ole tavallista, että kukaan haluaa tietää puunkirouksesta”, Nev sanoi rauhoittaakseen Navin ja Sijan välejä ennen niiden todellista kärjistymistä.

”Ei olekaan, mutta tuo ei ole se syy miksi haluatte tietää meidän syymme olla kiinnostuneita asiasta”, Sija huomautti.

Niv rääkäisi ja heilutti siipiään uhkaavasti Sijan suuntaan.

”Ei minulla ole syytä olla kertomatta teille miksi tarvitsemme tietoa puunkirouksesta”, Emily sanoi mikä sanoi Sijan rääkäisemään hänelle.

”Emme tiedä kenenkä laskuun he tekevät töitä”, Sija kuiskasi Emilylle.

”En minäkään ole varma kenenkä laskuun sinä teet töitä”, Emily kuiskasi Sijalle takaisin mikä sai Sijan heilauttamaan siipiään loukkaantuneena.

”Mitenkä siis on?” Nav kysyi ja tuijotti Emilyä ja Sijaa katseella, joka kertoi vastausajan olevan loppumassa.

”Haluamme tietää puunkirouksesta tämän takia”, Emily sanoi ja otti hanskansa pois vasemmasta kädestä ja sitten kääri saman käden hihaa ylöspäin, jotta varikset näkisivät mitä hänellä oli kätensä ympärillä.

”Huhu piti siis paikkansa”, Niv sanoi.

”Mikä huhu?” Sija kysyi.

”Huhu siitä, että jumalilla on uusi valittu”, Nev vastasi.

”Olemme palveluksessasi, arvon neiti”, Nav sanoi ja lintukolmikko kumarsi Emilylle.

Emily ja Sija valkaisivat toisiaan ihmeissään.

Sanahaaste IV

Sanahaasteessa ideana on, että molemmat haasteen osalliset sanovat kuukauden ensimmäisenä päivänä yhden sanan ja molemmat kirjoittavat näistä molemmista sanoista. Tällä kertaa sanoiksi tulivat kihlajaiset ja kirjailija, joista kihlajaiset on Sailan sana ja kirjailija minun sanani. Sailan kirjoitukset löytyvät tästä: [linkki].

Lue myös Sanahaaste I, Sanahaaste II ja Sanahaaste III.

Kihlajaiset

Paul käveli jalkakäytävällä. Kello oli hieman yli kahdeksan illalla ja hän oli menossa sinä päivänä ensimmäistä kertaa kotiin sen jälkeen, kun oli hieman seitsemän jälkeen sieltä lähtenyt. Päivät rakentuivat pitkiksi, kun opiskeli ja kävi pikaruokalassa töissä kustantaakseen ensin mainitun. Päivä ei kuitenkaan ollut vielä ohitse. Vielä piti tehdä harjoitustehtäviä ja lukea seuraavaan tenttiin.

Viimein Paul on hänen ja hänen tyttöystävänsä yhteisen asunnon ovella. Avaimia taskusta kaivaessaan hän tajuaa, että heillä ei varmaankaan ole ruokaa. Silja kävi viimeksi kaupassa, joten tänään olisi Paulin vuoro. Paul ei millään jaksaisi lähteä enää kauppaan, mutta pakkohan se on. Hän kuitenkin päättää käydä ensin sisällä jättämässä laukkunsa.

Paul työnsi avaimen oven lukkoon ja aukaisi oven. Sisällä oli pimeää. Silja ei ilmeisesti ollut kotona. Paul piti tätä hieman epätavallisena, mutta ei antanut asian vaivata sen enempään vaan meni keittiöön katsomaan mitä ruokaa kaupasta pitäisi tuoda. Paul ei kuitenkaan päässyt keittiön oviaukkoa pidemmälle.

Keittiön lattia ja pöydät oli vuorattu pienillä kynttilöillä lukuun ottamatta ovelta keittiön keskelle jäävää kävelyväylää. Tuon kävelyväylän päässä odotti Silja, joka hymyili itsevarmasti ja iloisesti Paulille.

”Kulta, miksi täällä on näin paljon kynttilöitä?” Paul ihmetteli.

”Tule tänne niin kerron”, Silja vastasi.

Paul ei ymmärtänyt mitä Silja oli ajamassa takaa, mutta käveli tämän luokse.

”Eli miksi?” Paul kysyi.

”Tämän takia”, Silja vastasi ja polvistui Paulin eteen.

Polvistuessaan Sija veti farkkujensa taskusta pienen rasian, jonka hän aukaisi Pauliin päin. Rasiassa oli tasainen uutuuttaan kiiltävä sormus.

”Paul, menetkö kanssani naimisiin?” Silja kysyi Paulilta.

Paul tuijotti Siljaa hetken aikaa ja aukaisi sitten suunsa.

”Mitä?” Paul kysyi.

”Menetkö kanssani naimisiin?” Silja toisti kysymyksen.

”Kai minä sitten menen”, Paul sanoi edelleen aivan kujalla siitä mitä oli tapahtumassa.

”Kyllä vai ei? Minä olen ihan tosissani kysymässä, että mennäänkö naimisiin”, Silja sanoi.

Paul katsoi Siljan rohkaisevaa hymyä ja huomasi kätensä tärisevän.

”Kyllä, menen kanssasi naimisiin”, Paul vastasi ja ojensi kätensä Siljan ulottuville.

Siljan hymy levisi äärimmilleen ja laittoi sormuksen Paulin sormeen. Sitten Silja nousi ylös ja suuteli Paulia syvään ja palavasti.

”Joko hän sanoi kyllä?” Kuului kysymys keittiön oviaukosta.

Oviaukossa oli Siljan ja Paulin parhaita ystäviä ja heidän takanaan joitakin perheiden jäseniä. Kysyjä oli Paulin ystävä Toni.

”Sanoi!” Silja kiljahti.

”Jes, kuoharia kiertoon!” Siljan ystävä, Heidi, huudahti.

Jostakin ilmestyneet kuoharipullot avattiin ja kohta jokaisella oli lasillinen kuplivaa.

”Eikö minun olisi pitänyt kysyä sinua?” Paul kysyi Siljalta.

”Niin minä aluksi odotin, mutta kyllästyin odottamaan”, Silja vastasi ja irvisti Paulille.

”Niin, olisi voinut kestää kauan ennen kuin olisin uskaltanut kysyä”, Paul myönsi.

”Toni sanoi samaa”, Silja sanoi.

”Entä sinun sormuksesi?” Paul kysyi.

”Ainiin. Se on täällä myös”, Silja sanoi ja otti saman rasian esille, missä Paulin sormus oli.

Silja otti rasian pehmusteen irti ja sen alla oli toinen samanlainen sormus. Silja antoi sormuksen Paulille.

”Laita se minulle”, Silja sanoi.

Paul laittoi tärisevin sormin sormuksen Siljan sormeen.

”Onnea kihlaparille!”, Toni huusi.

”Onnea!” kihlajaisväki huusi.

Kirjailija

Istun vanhalla puisella tuolilla pienen puisen pöydän edessä. Pöydällä on kirjoituskone. Kirjoituskoneessa oleva paperi on tyhjä. Minä olen kirjailija. Minun tehtäväni on täyttää tuo paperi.

Nousen ylös tuolilta ja menen huoneen toisella seinällä olevan toisen pienen pöydän luokse. Otan pöydällä olevasta vadista omenan. Omena maistuu kirpeältä, mutta maukkaalta. Syön omenan samalla hitaasti kävellen huonetta ympäri.

Aikani käveltyä ympyrää palaan takaisin tuoliin istumaan. Heitän omenan raadon roskakoriin. Luon piinaavan katseen kirjoituskoneessa olevaan paperiin. Katse piinaa enemmän minua kuin paperia. Vilkaisen pöydälle kirjoituskoneen vasemmalle puolelle. Näen kasan valkoisia papereita, samanlaisia kuin kirjoituskoneessa oleva. Sitten siirrän katseeni kirjoituskoneen ohi pöydän toiseen päähän. Tässä pöydän päässä ei ole mitään. Se on tila, joka odottaa täyttämistään.

Ensin pitäisi vain täyttää papereita, että niillä voisi tilan täyttää.

Huokaisen ja nousen taas seisomaan. Astun muutaman askeleen pöydältä taaksepäin ja käännyn katsoman kirjoituskonetta ja paperia. Uusi näkökulma ei tarjoa sen enempää apua. Tuhahdan ja päätän lähteä kahville läheiseen kahvilaan.

Menen eteiseen ja laitan kengät jalkaan ja takin päälle. Olen juuri astumassa asuntoni ovesta ulos, kun muistan, ettei minulla ole mitään muistiinpanovälinettä mukana. Kävelen takaisin huoneeseen, jossa kirjoituskone odottaa pöydällä. Vedän toisen pöydän laatikoista ja otan sieltä pienen vihkon ja kynän ja laitan ne takkini povitaskuun. Nyt voin lähteä.

Ulkona on kosteaa. Ilma on niin kostea, että en ole varma sataako vai tarttuuko ilmankosteus vain pisaroiksi takilleni. Taivaan peittoaa harmaa pilvimassa, joka ei ole tuntunut liikkuneen viikkoon tai kahteen suuntaan tai toiseen.

Saapuessani kahvilaan olen jo täysin turhautunut keliolosuhteisiin. Onneksi kahvilan ilma on lämmin. Tilaan kahvin ja noukin päivän lehden mukaani ikkunapöytään. En istua kahviloissa missään muualla kuin ikkunapöydissä. Ikkunapöydästä näkee sen totuuden, että maailma jatkuu kahvilan ulkopuolella. Jos menee peränurkan pöytään niin saattaa unohtua sinne ja siksi en mene sinne.

Selaan lehden läpi välillä kahvia maistaen. Lehti loppuu kuitenkin ennen kahvia ja jään kuppi kädessäni seuraamaan ikkunan takaisella kadulla käveleviä ihmisiä. Seuraan jokaista ihmistä hetken ajan ja mietin mikä hänen nimensä on, mitä hän tekee työkseen, kenestä hän pitää, kenestä ei, mitä hän ajattelee ja mihin hän on menossa. Osa lyhyistä elämäntarinoista saa minut kiinnostumaan ja laitan muutaman lauseen talteen vihkooni. Mitään suurempaa ajatusta en kuitenkaan saa kiinni.

Huomaan, että kuppini on tyhjä. Menen hakemaan uuden kahvin, mutta tällä kertaa otan sen mukaan. On aika palata tylsään ilmanalaan ja kirjoituskoneen luokse. On minulla sielläkin kahvinkeitin, mutta haluan jotakin lämmikettä matkalle.

Palaan ulos harmaaseen ihmisjoukkoon ja kävelen asunnolleni. Asunto on se sama kuin lähtiessäni. Avaan pahvimukin kannen ja juon viimeiset kahvit pois. Sitten heitän mukin ja sen kannen roskikseen ja laitan vedenkeittimeen vettä.

Menen kirjoituskoneen luokse huoneeseen ja istuudun tuolille. Tuijotan paperia hetken aikaa ja kuulen kuinka vedenkeittimen vesi alkaa kiehua. Venytän käsiäni ja kirjoitan otsikon. Sitten katselen otsikkoani hetken aikaa ja alan kirjoittamaan ensimmäistä kappaletta.

Kaksi sivua myöhemmin ajatuksessani tulee tauko ja muistan veden, joka on jo haaleaa. Pistän vedenkeittimen uudelleen päälle.

PS. Seuraava Betula nana ilmestyy ensi torstaina. 

Opintotukihaaste: Kolmas viikko

Lue haasteeseen liittyvät aikaisemmin kirjoittamani tekstit: Lähtö, Viikko 1 ja viikko 2.

Opintotukihaasteeni kolmas viikko sujui edellisiin viikkoihin verrattuna varsin mallikkaasti. Koko viikosta selvisin vain 20 euron nostamisella ja niillä muutamilla kolikoilla, joilla sain viime maanantain lounaan. Viikon pääasiallisena energianlähteen toimivat tuttuun tapaan kouluruokailut jonka lisäksi tein risoton tapaista (käytännössä pelkkää riisiä ja jauhelihaa) ruokaa itse. Ravintosisältö ei varmastikaan ole hyvä, mutta halpaa se on. Tämän lisäksi vanhempani kävivät perjantaina ja toivat pienen pussillisen opiskelija-avustusta ruokatarpeiden muodossa. Puolet pussin sisällöstä oli toki juotavia (mehua ja jääteetä), mutta muut tarpeet estivät sen, ettei minun tarvinnut vielä syödä ruokavarastoni aivan viimeisiä muruja. Ei ainakaan vielä.

Opintotukihaasteeni viimeisen viikon budjetiksi jää siis 41,31 euroa. Kolmannen viikon perusteella tällä budjetilla pitäisi tulla hyvinkin toimeen. Edessä siis vielä viimeiset penninvenytykset ja sitten koittaa normaali opiskelijan arki, joka ei hirveästi kuluvaa kuukautta runsaampi kyllä ole. Riisiä en ehkä kuitenkaan tule syömään aivan heti itse tehtynä. Se alkaa nimittäin kohta tulla korvista ulos.

Viimeisen viikon jälkeen voisin myös yrittää jotakin oikeaa analyysia kuukauden haasteesta tehdä.