torstai 30. tammikuuta 2014

Takaa-ajo II



Betula nana, osa 120

Pahoinpitelyn äänet kaikuivat metsän keskellä. Veripisarat putosivat metsätien vieren nurmikolle.

”Missä hän on?” Mihail kysyi vaunujen kuljettajalta.

Kuljettaja vastasi vain sylkäisemällä verta nurmikolle. Mihail löi kuljettajaa uudestaan ja kuljettaja paiskautui nurmikolle kivusta huutaen. Lyönnit olivat aluksi olleet varovaisia, mutta enää Mihail ei löysäillyt. Kuljettajan nenä oli jo murtunut ja tämän kasvoissa oli useita verta vuotavia haavoja.

”En enää kauaa kysele tätä, joten olisi parempi vastata”, Mihail sanoi ja astui toisella jalallaan kuljettajan selän päälle.

Kuljettaja parahti Mihailin painon alla. Mihail painoi jalallaan muutaman kerran voimakkaammin ja nosti sitten jalkansa takaisin maahan.

”Missä hän on?!” Mihail kysyi ja veti kuljettajan rinnuksista pystyyn.

”Vastasin jo noille kissaeläimille, että hän on paikassa, jota te ette tule koskaan saavuttamaan”, kuljettaja vastasi.

Mihail mulkaisi kuljettajaa vihaisesti ja tämä suojasi vaistomaisesti kasvojaan. Mihailin lyönti kohdistui tällä kertaa kuitenkin vatsanseudulle.

”Minä alan kyllästyä tähän”, Mihail sanoi maassa kivun kanssa kouristelevalle kuljettajalle.

Mihail oli lyönyt miehestä ilmat pihalle ja tämä yritti nyt saada ilman taas kiertämään keuhkoissaan.

”Tiedätkö mihin taikuuteen olen erikoistunut?” Mihail kysyi kuljettajalta.

”En tiedä”, kuljettaja vastasi samalla köhien.

”Jäähän. Jäähän tuntuu kivalta ihoa vasten”, Mihail sanoi.

Kuljettaja katsoi Mihailia pelokkaana. Mihail hymyili kuljettajalle mielihyvää tuntien. Samassa ilma heidän ympärillään alkoi viilentyä. Lämpötila laski nopeasti alle nollan ja nurmikon pintaan kertyi kuuraa.

”Jos et ala puhumaan, niin tulen näyttämään sinulle sen tuskan, jonka kuoliaaksi paleltuminen aiheuttaa”, Mihail sanoi.

Kuljettaja yritti pakoon, mutta Mihail pysäytti karkumatkan taikomalla miehen jäisiin kahleisiin. Samalla Mihail loitsi heidän ympärilleen jäisen kuvun.

”Nyt et pääse karkuun eikä kukaan pääse avuksesi. Saamme kaikessa rauhassa paneutua tähän asiaan”, Mihail sanoi kuljettajalle hymyillen.

Puoli tuntia myöhemmin Mihail aukaisi itselleen aukon jääkupuun ja astui ulos. Hän kääntyi vielä katsomaan sisälle.

”Sinulla on tässä jonkin verran aikaa miettiä niitä kaikkia elämäsi syntejä, joita et tule saamaan anteeksi”, Mihail sanoi.

”Sinä lupasit, että päästät pois!” Kuljettaja huusi murtuneena.

”Päästän sinut pois täältä maailmasta. Kerro tuonelaan terveisiä”, Mihail sanoi ja sulki jääkuvun aukon.

Kuljettajan huuto kuului kuvun läpi vaimeana. Mihail huomasi vähän matkan päässä seisovan Namdin, joka näytti kaikkea muuta kuin tyytyväiseltä Mihailin tiedonhankkimismetodeihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti