Betula nana, osa 217
Mihail ei jättänyt Qaelille juurikaan omaa tahtoa jäljelle.
Hän halusi, että tämä myrkkyjen tuntija olisi vahvasti hänen oman tahtonsa
alla. Mihail tiesi, että se samalla rajoitti eläytetyn älyllisiä kykyjä. Hän ei
kuitenkaan halunnut ottaa riskejä. Sen verran Qaelin mieleen piti jättää älyä,
että hän osaisi parantaa elävänä aiheuttamansa myrkytyksen.
Mihail köhi ja aloitti loitsun. Hän toivoi, että olisi sen
kanssa riittävän ajoissa. Mihaililla ei ollut aikomusta kuolla keskellä merta
olevalle jäälautalle.
”Älä nyt vielä kuole”, Mihail sanoi.
Mihail piti itseään tietoisessa tilassa hakkaamalla nyrkillä
itseään kylkeen.
Loitsiminen tuntui kestävän pidempään kuin ehkä koskaan
aikaisemmin. Lopulta Mihail sai läpsäyttää kätensä yhteen ja loitsun
päätökseen. Mihail jäi jännittyneenä odottamaan oliko loitsu onnistunut.
Pian Qael Viadros nousi jäältä jäykin liikkein. Hänen
silmissään aiemmin paistanutta valoa ei enää ollut.
”Tiedät varmaan mitenkä nämä myrkyt saa pois?” Mihail kysyi.
”Kyllä”, Qael Viadros vastasi.
”Tee se. En halua kuolla. En ainakaan vielä”, Mihail sanoi.
Qael nyökkäsi ja ryhtyi verkkaisilla liikkeillä loitsimaan
myrkkyjen poistoloitsua. Odotus oli jälleen tuskallisen pitkä. Taistelun äänet
laivan suunnalla alkoivat laantua. Lopulta ne hiljentyivät kokonaan.
”Vieläkö menee kauan?” Mihail kysyi.
”Ei enää kauaa”, Qael Viadros vastasi.
Mihail tuhahti kipujensa seasta.
”Meidän pitää keksiä sinulle uusi nimi, joka sopii paremmin
uuteen elämääsi”, Mihail sanoi.
Qael nyökkäsi ja jatkoi loitsun valmistelua hiljaisena.
Lopulta loitsu oli valmis.
Mihail tunsi loitsun taikavoiman virtaavan sisälleen.
”Miten kauan menee, että loitsu vaikuttaa?” Mihail kysyi.
”En tiedä”, Qael Viadros vastasi.
”Mitä?!” Mihail kysyi.
”En ole aivan varma”, Qael Viadros vastasi.
”Kyllähän sinun pitää tietää ja olla varma”, Mihail sanoi.
Qael painoi päänsä.
”En tiedä. En ole varma”, Qael Viadros sanoi.
Mihail ei edes kysynyt ehtisikö myrkkyjen poistoloitsu
vaikuttamaan ennen kuin hän kuolisi myrkkyihin. Hän epäili, ettei hänen uusi
apurinsa tietäisi siihenkään kysymykseen vastausta. Mihail ei voinut tehdä
muuta kuin odottaa, että toimisiko loitsu.
Nyt odotus vasta tuskallisen hidasta ja pitkä olikin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti