Betula nana, osa 218
Sarnel ja Narsha seisoivat lähes selät vastakkain jäällä
laivan vieressä. Molempien edessä seisoi Suuren keisarikunnan velho.
Velhokaksikon voima ja taidot olivat olleet yllätys kummallekin. Joukossa
pyörivä sotilasjoukkio ei yhtään auttanut velhojen kanssa käytävää kamppailua.
Narsha varsinkin oli kovilla, mutta Sarnelilla oli vielä paukkuja jäljellä.
Laivalta kuului hurraahuutoja.
”Mitä siellä tapahtuu?” Narsha kysyi.
”En tiedä”, Sarnel vastasi.
”Siellä näkyy merkkejä taistelun loppumisesta oletettuun
lopputulokseen”, Narshan edessä seisova velho sanoi.
”Puhut pötyä”, Narsha sanoi.
Velho naurahti Narshalle ja kääntyi laivaan päin.
”Mitä siellä näkyy?” Velho huusi kysymyksen laivan kannella
oleville sotilaille.
”Herra Ylämaa kantaa tyttöä laivalle ja herra Viadrosin
vastustaja makaa jäällä”, laivan kannelta vastattiin.
”En usko”, Narsha sanoi.
”Kannattaisi. Te voisitte vielä päästä tästä pakoon”, velho
sanoi.
”Pakoon? Miksi me menisimme pakoon?” Sarnel kysyi.
”Mitä?” velho kysyi.
Sarnel kääntyi Narshan edessä olevaa velhoa kohti.
”Jos Mihail on kaatunut, niin meillä ei ole muuta paikkaa
paeta kuin kaatua hänen kanssaan”, Sarnel vastasi.
Sarnelin silmissä paloi voimakas lieska.
Sarnelin edessä seisova velho ei jäänyt odottamaan mitä
Sarnel oli aikomuksissa tehdä, vaan hyökkäsi epäröimättä huomionsa toisaalle
kiinnittänyttä demonia kohti. Velholla oli kädessään sinisenä hohtava kapeateräinen
miekka. Miekka sivalsi terävästi kohti Sarnelia.
Miekka kuitenkin katkesi tulta ja laavaa tihkuvaan miekkaan.
Miekka sai jokaisen, joka oli siitä näköetäisyydellä, pelkäämään henkensä
puolesta.
”Helvetin lieska saakoon omansa”, Sarnel sanoi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti