Ikävystynyt kenraali

Betula pubescens, osa 40

Netronovalan armeijan leirissä sotilaiden arki jatkui normaalina. Loputtomalta tuntuvan marssin tilalle olivat astuneet loputtomalta tuntuvat harjoitukset, joissa sotilaiden jo hyvin opittuja ja useaan kertaan testattujakin taitoja hiottiin. Armeijan taistelukomennuksesta sen sijaan ei tihkunut mitään tietoa. Ei sotilaille, eikä armeijan kenraalille.

Edkar Netronova nojasi käsillään karttapöytäänsä ja huokaisi tuskastuneena. Hän oli teltassaan pohtimassa seuraavien harjoitusten aiheita. Hän oli ollut armeijoineen keskellä Suuren keisarikunnan läntisiä erämaita jo kuukausia ja sotilaiden harjoitukset vain jatkuivat. Muuta tekemistä armeijalle ei oltu keksitty.

Tiedusteluretkiä oli alkuun tehty, mutta lähimaasto oli koluttu jo läpikotaisin. Edkar ei myöskään uskaltanut ulottaa tiedusteluaan pidemmälle, koska se olisi saattanut herättää vääränlaista kiinnostusta hänen armeijansa toimintaa. Niinpä maastontiedusteluun käytetyt retket oli lopetettu ja nyt tiedustelijat vain valvoivat armeijan ympäristöä sitä varten, että jokin vihollisosasto olisi päässyt tunkeutumaan alueelle. Tämä oli vain varotoimi, sillä Edkar tiesi armeijansa leirin ja taistelualueiden välillä olevan useita Suuren keisarikunnan osastoja, jotka varmasti partioivat omassa ympäristössään enemmän kuin Edkar salli oman armeijansa tehdä.

Nyt Edkarilla oli siis taas edessään kysymys, että mitä hänen armeijansa harjoittelisi seuraavaksi. Hän tiesi, että kaikki harjoittelu oli enemmän tai vähemmän väkinäistä. Miehistö kyllä tiesi mitä oli tekemässä. Taistelutehtävät olisivat myös auttaneet sotilaiden moraalin kanssa. Jatkuva harjoittelu ja epätietoisuus tulevasta alkoivat näkyä joukoissa.

Edkar havahtui ajatuksistaan, kun teltan oviaukon kangas nostettiin syrjään ja Miranda astui sisään. Mirandalla oli mukanaan kori, jossa oli päivän lounas. Korin hän laski teltan oven vierellä olevan laatikon päälle ja astui Edkarin luokse.

”Kuinka harjoitusten suunnittelu edistyy, arvon kenraali”, Miranda sanoi.

Edkar huokaisi vastaukseksi.

”Ei ilmeisesti kovinkaan hyvin”, Miranda sanoi.

”Sekä minä että miehet tiedämme kaikki harjoitukset täysin turhiksi. Meidän on turha olla täällä, jos meillä ei ole mitään tehtävää”, Edkar sanoi.

”Mutta Suuren keisarikunnan kenraaleja se ei tunnu kiinnostavan”, Miranda sanoi.

”He tuskin huomaisivat, jos lähtisimme pois. Niin vähän heitä tuntuu minun läsnäoloni kiinnostavan”, Edkar sanoi.

”Niin olette useasti kertoneet, arvon kenraali”, Miranda sanoi.

”Anteeksi, ikävystytän teitä jo”, Edkar sanoi.

”Ei, ette te ikävystytä minua, arvon kenraali. Suuren keisarikunnan kenraalit ikävystyttävät minua. He ikävystyttävät meitä kaikkia”, Miranda sanoi.

”Siinä olet kyllä oikeassa”, Edkar sanoi.

Miranda nyökkäsi ja hymyili kenraalille. Sitten hän kääntyi ja astui takaisin korinsa luokse.

”Tarjoilenko nyt lounaan vai haluatko vielä jatkaa työntekoa, arvon kenraali?” Miranda kysyi.

”Tarjoile lounas nyt. Se voi auttaa ajatuksiani eteenpäin, kun teen välillä jotakin muuta.

Miranda nyökkäsi ja nosti korin pienen pöydän luokse. Pöydälle hän alkoi kattaa lounasta kenraalille, joka jatkoi pohdintojaan karttapöydän ääressä siihen saakka, kunnes Mirandan kattaus oli valmis.