torstai 6. kesäkuuta 2019

Kolme leiriä III

Betula pubescens, osa 64

Metsä heidän ympärillään oli hiljainen. Satunnaisesti kuului linnun laulua, mutta muuten pääasiallisena äänimaailmana oli tuulen rauhallinen havina lehdistössä. Netronovalaiset kulkivat metsän läpi vaitonaisina ja mahdollisimman vähän sen normaalia elämää häiritsevästi. Heistä jäi kuitenkin metsään niin syvä polku, että se olisi varmasti näkyvissä vielä vuosien päästä. Satunnainen ohikulkija, oli se sitten Suuren keisarikunnan armeijan sotilas tai yksi harvoista lähiseudun asukkaista, ei voisi olla huomaamatta jälkeä, jonka he metsään jättivät. Onneksi he kuitenkin etenivät suhteellisen nopeasti, joten ainakin suuremman osaston oli vaikea saada heitä kiinni.

”Pitää toivoa, ettei täällä metsässä kulje ketään lähipäivinä”, Edkar sanoi.

”Niin, arvon kenraali”, Miranda sanoi.

”Luulen kyllä, että sen jälkeen, kun leireissä ovat hälytykset soineet, tänne tuskin lähiaikoina kukaan uskaltautuu tulemaan. Ainakaan, jos ei ole aivan pakko. Toki jossain vaiheessa leireistä lähetetään joukkoja haravoimaan leirien lähialueet, mutta silloin me olemme toivottavasti jo kaukana”, Edkar sanoi.

”Toivon mukaan, arvon kenraali”, Miranda sanoi.

Vaikka Edkar pelkäsi, että heidät huomattaisiin, hän ei osannut enää pelätä sitä, että heitä seurattaisiin. Ainakaan suuremmalla osastolla, joka olisi heille uhka. Kaikki tähänastiset merkit viittasivat niin vahvasti siihen, ettei heidän olemassaolostaan juuri välitetty Suuren keisarikunnan armeijassa. Olisikin outoa, jos tämä kaikki olisi ollut vain näytöstä ja yhtäkkiä heidän perässään olisikin joukko, joka heitä jahtaisi. Varomattomaksi Edkar ei siltikään ryhtynyt. Heitä seuraavia tiedustelijoita varten metsään viritettiin ansoja.

Kahden Suuren keisarikunnan armeijan leirin välissä oleva viestiasema oli pian tulossa vastaan. Edkar oli saanut viestin, että tuhoaminen oli onnistunut suunnitelmien mukaan hiljaisesti ja ilman hälytystä. Netronovalaisilla ei ollut ollut aikaa selvittää kulkiko leirien ja viestiaseman välillä säännöllisesti tarkistusviestinvaihtoa, joten heidän oli ohitettava asema nopeasti ja varovaisesti. kahta leiriä ja viestiasemaa yhdistävän polun ylittäminen oli se kohta, jossa Edkarin osaston olemassa olo ja sijainti paljastui helpoiten Suuren keisarikunnan armeijalle. Siksi Edkar oli määrännyt osastossa viimeisenä kulkevat peittelemään heidän jälkiään polun läheisyydessä.

Edkar saapui aivan polun ja viestiaseman tuntumaan oman osastonsa kanssa. Kapteeni Cranfot oli siellä etujoukon kanssa odottamassa kenraalia. Edkarin oma osastonsa koostui pääosin hänen henkivartiokaartistaan, Mirandasta ja muista avustajista sekä joukosta lähettejä, jotka veivät viestejä muille osastoille.

”Miltä täällä näyttää?” Edkar kysyi.

”Hyvältä, herra kenraali. Ainakaan vielä emme ole nähneet yhtään tiedustelijaa tai viestinviejää”, Tom vastasi.

”Hyvä. Toivottavasti onnemme jatkuu”, Edkar sanoi.

Kapteeni Cranfot antoi sotilailleen käskyjä polun ja viestiaseman ympäristön varmistamisesta.

”Olisi varmasti hyvä lähettää pienet osastot hieman kauemmaksi varmistamaan, ettei meitä lähestytä”, Edkar sanoi.

”Herra kenraali, olen pienet partiot jo lähettänyt kummallekin puolelle, mutta voin vahvistaa niitä”, Tom sanoi.

”Tee niin. En halua ikäviä yllätyksiä”, Edkar sanoi.

”Selvä, herra kenraali”, Tom sanoi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti