Betula pubescens, osa 63
Edkarin johtama osasto lähti liikkeelle. Edkar toivoi, että heidän päivänsä sujuisi hyvin. Hengähtää saattoi vasta parin päivänpäästä, kun nähtäisiin oliko heidän peräänsä lähdetty. Edkar toivoi myös, että sekä heidän edessään olevan viestiaseman tuhoaminen että toisen osaston toiminta sujuisivat hyvin. Onneksi hän tiesi molempien osastojen johtajat hyviksi sotilaiksi.
Osasto liikkui hitaasti. Edkar pohti oliko heillä kuitenkin liian paljon tavaraa mukanaan. Erityisesti Tammen seuraajien tarvikkeet hidastivat heidän matkaansa. Nämä eivät olleet halunneet jättää mitään taakseen pohjoiseen. Se saattoi olla myös hyvä asia, sillä se olisi tarjonnut Suuren keisarikunnan armeijalle lisää tietoa. Edkar ei halunnut Suuren keisarikunnan tietävän heistä ja heidän eliksiiristään yhtään enempää. Siltikin tavaramäärä oli työläs kuljettaa, kun tarkoitus oli pysyä piilossa vihollisarmeijalta.
Edkarin osastolla oli kuitenkin varmasti helpompi matka edessään. Heille piilossa pysymiseen riitti kevyt varovaisuus erityisesti metsäsaarekkeiden välillä liikkuessa. Toinen osasto sen sijaan tarvitsi matkaansa runsaasti onnea. Tämän vuoksi suurin osa mukana olevista tavaroista ja tukijoukoista kulki Edkarin osaston mukana ja toinen osasto koostui pääosin taistelujoukoista. Edkarin johtama osasto oli myös suurempi. Tämäkin jako oli tehty helpottamaan toisen osaston liikkumista.
Kenraali oli edelleenkin kahden vaiheilla oliko armeijan jako kahteen osastoon hyvä vai huono idea. Nyt sitä ei kuitenkaan auttanut enää murehtia, kun osastot liikkuivat jo omia teitään. Päätös oli jo tehty ja nyt piti keskittyä toimimaan sen tiedon varassa, jota oli tarjolla.
Edkar katsoi vierellään hevostaan taluttavaa apulaistaan. Hevoset oli kuormattu täyteen, joten heidän itse täytyi kävellä. Näin oli myös helpompi pysyä piilossa.
”Pelottaako sinua?” Edkar kysyi.
”Pelottaa minua, arvon kenraali”, Miranda vastasi.
”Minuakin pelottaa, mutta luulen sen olevan tässä tilanteessa ihan tervettä”, Edkar sanoi.
”Niin se varmasti on, arvon kenraali”, Miranda sanoi.
”Mutta varmasti me pääsemme leirien ohitse huomaamatta”, Edkar sanoi.
”Minäkin uskon, arvon kenraali, että me pääsemme leirien ohitse. Enemmän minä pelkään toisen osaston puolesta”, Miranda sanoi.
Edkar ei sanonut apulaiselleen mitään omista peloistaan. He jatkoivat kävelyä hiljaisina, kun eivät hetkeen keksineet mitään sanottavaa.
”Arvon kenraali, mitähän kaikkea Netronovalassa on tapahtunut sen jälkeen, kun lähdimme sieltä?” Miranda kysyi.
”Varmasti paljon kaikenlaista, mutta tuskin mitään mullistavaa. Ainakaan mistään sellaisesta kuningas Netronova ei sanonut. Normaali elämä vain on kulkenut eteenpäin. Kaupungin rakennustyöt ovat varmasti myös edenneet, joten paikat voivat meidän palatessa näyttää erilaisilta kuin lähtiessä” Edkar vastasi.
”Toivon, että voisin ostaa itselleni kauniin kodin, kun pääsemme takaisin”, Miranda sanoi.
Edkar hymyili. Hän toivoi, että joskus löytäisi Netronovalasta sellaisen paikan, jota voisi kutsua kodikseen.
”Luulen, että sinulla on siihen mahdollisuus sitten, kun pääsemme takaisin”, Edkar sanoi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti