Betula pubescens, osa 109
Kenraali Netronova kävi päivä päivältä levottomammaksi. Myöskään kapteenit Suomas ja Cranfot eivät tunteneet oloaan yhtään sen mukavammaksi. Kaikki odottivat kapteeni Kallaksen osaston merkkiä tai osaston paluuta. Mitään ei kuitenkaan kuulunut. Se saattoi olla yhtälailla huono kuin hyvä merkki.
Yhtä paljon uutta kuului neuvotteluista, joita yhä käytiin gyllenburhilaisten kanssa. Myös neuvottelija, jonka kenraali lähetti yhä uudestaan käymään kaupungin porttien sisäpuolella, alkoi olla silminnähden turhautunut tilanteen etenemiseen. Tai sen etenemättömyyteen. Kenraali ja kapteenit olivat jälleen pohtimassa tilannetta kenraalin teltassa karttapöydän ympärillä ja neuvottelija oli antamassa omaa raporttiaan.
”Herra kenraali, he eivät oikeastaan edes puhu minulle enää. Minun täytyy viedä mukanani omat syötävät ja juotavat, koska he eivät enää tarjoa minulle koko päivän aikana mitään”, neuvottelija sanoi.
”Vielä kuitenkin pääset porttien sisäpuolelle”, Tom sanoi.
”Tällä nykyisellä tahdilla, herra kapteeni, en varmaankaan enää kovinkaan kauaa. Toisaalta, en tiedä mitenkä paljon se vaikuttaisi neuvotteluihin. Sen verran turhia ne ovat viimeaikoina olleet. Me haluamme, että he antautuvat ja heillä puolestaan ei ole mitään syytä antautua. Ei siinä ole paljoa mitään, mistä voisi neuvotella”, neuvottelija sanoi.
”Ovatko he vielä pyytäneet, että lähiseudun asukkaat saisivat kulkea kaupungista pois ja takaisin?” Solkar kysyi.
”Eivät, herra kapteeni. He jossakin vaiheessa totesivat, että kaikki asukkaat ovat paremmassa turvassa kaupunginmuurien sisäpuolella”, neuvottelija vastasi.
”Aivan, niin”, Solkar sanoi.
He hiljenivät miettimään tilannetta. Välillä kenraali vilkaisi kapteenejaan ja kapteenit kenraaliaan, mutta kaikki pysyivät pitkään vaitonaisena.
”Jatka silti neuvotteluissa käymistä”, Edkar sanoi.
Neuvottelija näytti pettyneeltä, vaikka varmasti tiesi, ettei neuvotteluista vieläkään päästäisi. Ei niin kauan, kun kaupunkia ei oltu valloitettu.
”Kyllä, herra kenraali”, neuvottelija sanoi.
”Samalla yritetään vielä kiristää saartorengasta, kasvattaa rakennusponnistuksia ja lisätä painetta kaupunkia kohtaan. Pakko meidän on pystyä parempaa, jos haluamme valloittaa kaupungin”, Edkar sanoi.
”Herra kenraali, meidän pitää myös olla varovaisia kohti kaupunkia etenemisen kanssa. Jos olemme liian hätäisiä ja varomattomia nuolenkantaman sisällä, annamme kaupungin puolustajille vain ilmaisen mahdollisuuden päästä muutamasta hyökkääjästä eroon ilman, että saavutamme sillä mitään”, Solkar sanoi.
”Tähän saakka olemme olleet liian varovaisia ja siksi tämä piiritys ei edes tunnu piiritykseltä, vaan tuntuu kuin meidät olisi piiritetty. Meidän täytyy edetä, jotta kaupunki saadaan valloitettua”, Edkar sanoi.
”Herra kenraali, vaikka meidän pitää kyllä edetä, niin meidän täytyy myös olla varovaisia. Lisäämme panostuksia lähestymiskaivantojen tekoon ja varmistamme, että piiritysrengas pitää. Yltiöpäisyyksiin meillä ei ole mitään syytä”, Tom sanoi.
Kenraali nyökkäsi ja kääntyi pois karttapöydän ääreltä. Hän käveli tuolilleen, joka oli asetettu teltan väliseinän luokse. Väliseinän toisella puolella olivat kenraalin makuutilat.
”Kaipa te olette taas oikeassa”, Edkar sanoi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti