Betula pubescens, osa 108
Lumimyrsky jatkui seuraavaan aamuun saakka, jolloin Kallas pääsi vihdoin tekemään sitä, mitä varten oli harjanteelle lähtenyt. Hän etsi katseellaan reittiä alas kaupunkiin ja kohti kaivoksen lähellä olevia asuinalueita. Reitti näytti vaikealta, mutta ehkä kuljettavalta.
Seuraavaksi Kallas tutki reittiä yläkaupunkiin. Sekin olisi kuljettavissa ja harjanteelta näki paremmin mitä reittiä ehkä kannattaisi yrittää. Seuraavaksi hänen piti tehdä valinta mitä reittiä lähdettäisiin kulkemaan.
”Mitä mieltä olette, herra kapteeni?” Sotilas kysyi.
”En tiedä. Mikään reitti ei ole selvästi toista parempi”, Venir vastasi.
Sotilas nyökkäsi. Molemmat Kallaksen mukana olevat sotilaat yrittivät parhaansa mukaan nähdä reittejä, joita pitkin kaupunkiin voisi päästä. He saattoivat kuitenkin vain tarjota kapteenille omia arvailujaan. Kapteeni teki yksin lopullisen päätöksen.
”Tutkitaan reittejä vielä hetki ja palataan sitten muun ryhmän luokse. He ovat varmaan jo huolissaan, kun emme ole palanneet”, Venir sanoi.
Aikansa yritettyään löytää katseellaan sopivaa reittiä kapteeni Kallas oli valmis lähtemään.
”Herra kapteeni, joko tiedät mitä reittiä pitkin lähdemme yrittämään?” Sotilas kysyi.
”En, mutta yritän miettiä matkan aikana. Lähdetään”, Venir vastasi.
Tuore lumi oli tehnyt liikkumisesta aikaisempaa vaikeampaa, kun jalansijasta ei voinut olla varma. Kaikki kolme liukastuivat useamman kerran matkalla muun ryhmän luokse, mutta kukaan ei onneksi telonut itseään sen pahemmin.
Muu ryhmä otti kolmikon innostuneena vastaan. He olivat jo ehtineet pelätä pahinta, vaikka olivatkin myös sopineet, että vasta toisen yön jälkeen lähetettäisiin etsintäpartio harjanteelle. Nyt sitä ei tarvinnut lähettää.
”Toivottavasti olette levänneet”, Venir sanoi.
”Tuskin paljoakaan. Hyvä, että selvisimme eilisestä lumimyrskystä. Löysimme tästä läheltä onneksi sopivan painauman kallioiden välistä, missä olimme turvassa pahimmalta tuulelta”, yksi odottamaan jääneistä sotilaista sanoi.
Kallas nyökkäsi.
”Mekään emme paljoa saaneet unta, mutta toivottavasti olette kaikki silti valmiita. Matkamme seuraava etappi odottaa”, Venir sanoi.
Sotilaan kerääntyivät Kallaksen ympärille odottamaan käskyä mihin suuntaan lähdettiin. Kapteeni piti pitkän tauon. Hän ei ollut vieläkään päättänyt reittiä. Kallas tunsi sotilaidensa odottavat katseet. Jokainen lisähetki, jonka he joutuivat odottamaan, lisäisi sotilaiden epäluuloa tehtävää kohtaan. Reitti piti päättää nyt.
Lopulta Kallas päätti, mikä oli paras suunta lähteä yrittämään kohti kaupunkia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti