Betula pubescens, osa 110
Netronovalan armeija kiristi piiritysrengastaan ja lisäsi painetta kaupunkia kohtaan sen mitä pystyi. Sotilaat kaivoivat käytäviä kohti muuria ja käytävät katettiin niin, että käytävissä saattoi kulkea ilman suurta pelkoa muurilta tulevasta nuolisateesta. Muutenkin saarron valvontaa lisättiin ja kohtia, joista voisi päästä livahtamaan huomaamatta piiritysrenkaan läpi, pyrittiin vähentämään. Kapteenit eivät silti uskoneet, että piiritys toimi täydellisesti. Toisaalta kaupungin puolella ei tuntunut kovinkaan paljoa olevan haluja testata piirityksen pitävyyttä. Tilanne olisi varmasti toinen siinä vaiheessa, kun Suuren keisarikunnan armeija näkyisi Netronovalan armeijan ympärillä.
Kapteenit Suomas ja Cranfot olivat seuraamassa töiden etenemistä hieman nuolenkantaman ulkopuolella lähellä kaupunginmuuria. Käytäviä kohti muuria tehtiin kaksi kutakin porttia kohti. Kaksi, jotta ainakin toinen pysyi käyttökelpoisena, ja jokaisen portin luokse, koska heillä ei ollut tietoa siitä, minkä portin luokse Kallaksen osaston oli helpointa päästä.
”Olemme linnoittaneet tasankoa jo niin paljon, että työstämme on väkisinkin hyötyä myös siinä tilanteessa, jos Suuren keisarikunnan armeija piirittää meitä, kun olemme kaupungissa”, Solkar sanoi.
”Jos koskaan pääsemme sinne saakka”, Tom sanoi.
”Etkö usko, että pääsemme kaupunkiin?” Solkar kysyi.
Cranfot ei heti vastannut.
”En sanoisi niinkään, että en uskoisi. Haluan vain pitää odotukseni realistisina”, Tom vastasi.
Suomas nyökkäsi ja käänsi katseensa taas kohti muuria.
”Minä haluan uskoa, että tämä tilanteemme kääntyy vielä voitoksi. Haluan uskoa sotilaisiimme, kapteeni Kallakseen, kenraali Netronovaan ja ruhtinas Netronovaan. Haluan uskoa meihin kaikkiin”, Solkar sanoi.
”Ehkäpä olet oikeassa. Ehkä on hyvä olla myös uskoa tulevaisuuteen. Ei vain kylmiä totuuksia”, Tom sanoi.
”On totuuskin hyvä tietää, koska ei mahdottomuuksiinkaan ole hyvä uskoa”, Solkar sanoi.
Kapteenit seurasivat vielä hetken töiden etenemistä ja lähtivät sitten teltalleen. Päivä alkoi jo kääntyä kohti iltaa. Jälleen yksi päivä piiritystä oli takana. Päivät olivat niin samanlaisia keskenään, että niiden laskeminen oli hankalaa.
”Toisaalta toivon, että jotakin tapahtuisi, jotta päivät eivät olisi niin samanlaisia. Toisaalta taas vain toivoo, että päivät pysyisivät tällaisina, jolloin mitään ei tapahdu”, Solkar sanoi.
”Niin. Tylsät päivät ovat hyviä päiviä”, Tom sanoi.
Telttaan laskeutui hiljaisuus, kun molemmat kapteenit miettivät viime päiviä tahoillaan. Suomas oli se, joka rikkoi hiljaisuuden.
”Millaisiahan päivät ovat Netronovalassa?” Solkar kysyi.
”Varmaankin samanlaisia kuin ennen meidän lähtöä”, Tom vastasi.
”Niin. Niin, kai. Näyttääköhän kaupunki enää samalta kuin sieltä lähtiessämme”, Solkar sanoi.
”Moni rakennustyö on varmasti saatettu valmiiksi ja uusia aloitettu. Moni asia myös pysyy samana mistä tahansa rakennustyöstä huolimatta. Aavikko ja joki eivät häviä”, Tom sanoi.
Suomas nyökkäsi ja jäi miettimään. Lopulta hän rikkoi teltan hiljaisuuden uudelleen.
”Olisipa ruhtinas Netronova myös täällä. Hän johtaisi meidät varmasti voittoon”, Solkar sanoi.
”Niin, hänellä tuntuu olevan kyky voittaa mahdottomia taisteluita”, Tom sanoi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti