Betula pubescens, osa 106
Kapteeni Kallaksen osasto kulki nyt vuorenrinnettä vaakatasossa. Ensin yhden harjanteen ylitse ja sitten toisen. Vaakatasossa kulku oli kevyempää kuin jatkuva nouseminen, mutta kuljettavan reitin löytäminen ei ollut yhtään sen helpompaa kuin vuoren rinnettä ylös kiivetessä. Joitakin kertoja tiedustelijat joutuivat kiertämään vuorenrinnettä ylöspäin löytääkseen kuljettavan reitin. Ylöspäin meno tuntui turvallisemmalta, koska niin he pysyivät riittävän kaukana kaupungista ja poissa näkyvistä. Onneksi reitti sitä kautta löytyi, sillä kukaan ei olisi halunnut lähteä etsimään reittiä alaspäin laskeutumalla.
Jossakin vaiheessa heidän kuitenkin täytyisi lähteä laskeutumaan alaspäin. Kukaan miehistä ei ollut sanonut asiaa ääneen sen jälkeen, kun he olivat lähteneet nousemaan ylös vuorille. Kukaan ei halunnut sanoa asiaa ääneen, vaikka kaikki tiesivät sen olevan edessä. Kukaan ei myöskään koskaan katsellut alaspäin kohti kaupunkia. Jos he katselivat vuorilta alaspäin, he katselivat kauemmaksi jokilaaksoon.
Niinpä kapteeni Kallas oli ainoa, joka katseli kaupunkia ja yritti etsiä reittiä alas vuorilta. Kaukaa ei voinut sanoa mitään siitä pääsisikö valittua reittiä oikeasti kulkemaan, mutta reitin kuljettavuutta saattoi arvailla ja valita sen, joka näytti parhaiten kuljettavalta. Kallas yritti myös nähdä mistä kohtaa kaupunkia kannattaisi ylipäätään lähestyä.
Vaihtoehtoja kaupungin lähestymiselle oli edessä kolme. He voisivat kulkea lyhintä mahdollista reittiä ja laskeutua kaupunkiin sen lähimmästä reunasta. Tämä olisi nopeita, mutta siinä oli suurin riski sille, että muureilla partioivat vartijat huomaisivat heidät.
Toinen vaihtoehto olisi kulkea pidemmälle vuorenrinnettä ja laskeutua yläkaupungin kohdalla alas. Tämä laskeutumisreitti olisi todennäköisesti helpoin tapa päästä kaupunkiin, koska näytti siltä, että yläkaupungin ja vuorten välillä oli vähinten suojaa. Yläkaupungin linnoitetut kartanot puolestaan toivat mukanaan oman haasteensa ja yläkaupungista voisi olla vaikeaa kulkea porteille saakka huomaamattomasti, koska sieltä oli pisin matka kaupungin ulkomuureille. Yläkaupunki oli myös eristetty muusta kaupungista omalla muurillaan, joten sinne ja sieltä pois liikkumista todennäköisesti valvottaisiin jollakin tavalla.
Viimeinen vaihtoehto oli jatkaa vuorenrinnettä pitkin aina kaupungin toiselle laidalle saakka ja laskeutua alas kaivoksen lähellä. Tämän reitin kelpoisuudesta ei täältä saakka saanut vielä juuri mitään selvää, mutta kaivoksen lähellä olivat kaupungin huonoimmat asuinalueet, joiden läpi olisi mitä luultavammin helpoin kulkea huomaamattomasti, kun ihmisiä oli paljon ja he eivät olleet pukeutuneet yhtä hyvin kuin muut kaupunkilaiset. Yöaikaa kukaan tuskin erottaisi elävää elävästäkuolleesta. Tämä reitti kuitenkin kestäisi selvästi muita pidempään kulkea ja aika ei ollut heidän puolellaan.
Kapteeni Kallas oli yksin päätöksensä kanssa. Sotilaat vain odottivat käskyä mihin suuntaan heidän tuli kulkea. Kallas katsoi sotilaitaan, jotka lepäsivät kallioiden suojissa. Sitten hän käänsi katseensa alas vuorilta tasangolle, missä tiesi Netronovalan armeijan olevan. Kallas tiesi kenraalin ja toisten kapteenien olevan siellä. Hän ei ollut kaivannut näiden seuraa enemmän koskaan aikaisemmin.
Yksi sotilaista tuli Kallaksen luokse.
”Herra kapteeni, mitkä ovat käskysi?” Sotilas kysyi.
”Jatketaan eteenpäin”, Venir vastasi.
Sotilas nyökkäsi ja lähti kertomaan käskyä muille. Kallas puolestaan jäi vielä katselemaan tasangolle.
”Toivottavasti näemme vielä”, Venir sanoi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti