Yläkaupungin piilokadut

 Betula pubescens, osa 130

Ulkoilma tuntui oudolta kellarien ja tunnelin jälkeen. Siihen meni hetki tottua. Onneksi ulkona oli vielä pimeää, niin valoon ei tarvinnut tottua. Aamun kajo alkoi kuitenkin jo valaista. Päivänvaloon ei ollut enää pitkä aika.

Burhleo päästi heidät kaikki ulos ja lukitsi oven takanaan. He tulivat sisäpihalle, joka muodostui rakennuksesta ja muurista. Muurissa oli kaksi aukkoa, joista isompi johti tavalliselle kadulle ja pienempi piilokaduille. Burhleo johdatti heidät pienemmälle aukolle, jonka takana kapeat portaat veivät heidät rakennuksen taakse. Viemärin haju etsiytyi sieraimiin.

”Jakaannutaan nyt pienempiin ryhmiin. Me kaksi menemme edeltä. Seuraava ryhmä voi lähteä pienen välin jälkeen. Pysykää kuitenkin näköetäisyydellä. Ainakin seuraavista, mutta ei välttämättä kaikista. Tarkoitus olisi näyttää siltä, ettemme oli yhtä isompaa joukkoa”, Martin sanoi.

Ensimmäisenä piilokaduille astuivat Burhleo ja Kallas. Hämärässä joutui varomaan askeleitaan, vaikka välillä satunnaisen lyhdyn valokeila ulottui piilokadulle saakka. Kallas vilkaisi taakseen ennen kuin he kääntyivät Burhleo kanssa kulman taakse. Heidän peräänsä seuraavana tuli kaksi hänen sotilaistaan.

Piilokadut olivat nimensä veroisia kapeita kujia, jotka mutkittelivat sinne tänne riippuen ympäristöstään. Ne olivat piilossa pihojen tukimuurien tai rakennusten takana. Monessa kohtaa kujat oli katettu tai ne kulkivat kokonaan jonkin rakennuksen alla. Piilokadut myös yhdistyivät ja olivat myös osa kaupungin viemäriverkkoa. Sateella kujat olivat varmasti varsin epämiellyttävä paikka, kun kaikki sadevesi ohjattiin piilokatujen kautta pois yläkaupungin kaduilta. Jo yöllä kivimuureihin tiivistyvä ilmankosteus sai paikan muuttumaan epämiellyttäväksi.

Burhleo huomasi Kallaksen tutkivan heidän kulkemiaan kujia niin tarkkaan kuin nopeasti ohi kävellessä oli mahdollista.

”Mitä pidät?” Martin kysyi.

”Olen yllättynyt, että joku on jaksanut nähdä kaiken tämän vaivan”, Venir vastasi.

”Tuskin tänä päivänä kukaan jaksaisikaan. Joskus aikaisemmin on kuitenkin olleet toisenlaiset ajat”, Martin sanoi.

”Puhut menneistä ajoista kuin kaupungilla olisi jokin myyttinen historia”, Venir sanoi.

”Gyllenburhilla on myyttinen historia. Nykyään elämme vain niiden jäämistöjen äärellä, joka meille on sattunut jäämään ja säästymään vuosien ja vuosisatojen kulumisen jälkeen”, Martin sanoi.

Kallas ei ollut varma mitä sanoisi. Hän ei oikein edelleenkään uskonut, että Gyllenburhilla oli sen kummoisempaa historiaa kuin historia kaivoskaupunkina. Jokin Burhleon vihjailuissa kuitenkin herätti hänen tiedonhalunsa.

”Jos selviämme tästä, niin voit kertoa tarkemmin”, Venir sanoi.

”Siinä kuluu ilta jos toinenkin. Minä tosin en ole asian paras asiantuntija. Tunnen kuitenkin henkilöitä, jotka tietävät historian hämäristä minua enemmän. Voimme etsiä heidät ja oppia molemmat uusia asioita”, Martin sanoi.

”Tiivistettykin versio varmasti riittää”, Venir sanoi.

”Jotta voi tiivistää, täytyy tuntea kokonaisuus”, Martin sanoi.

He kääntyivät taas uuden kujan kulman taakse.