Vanhan miehen askeleet XI

 Betula pubescens, osa 202

”Voit ottaa huivin pois”, mies sanoi.

Saesteorra nyökkäsi vielä sokkona ja otti sitten huivin pois kasvoiltaan. Hän oli jo tuntenut ulkoilman kosketuksen ihollaan, mikä tuntui mukavalta pitkän sisälläolon jälkeen. Ulkona oli kirkasta, mutta hetken päästä hänen silmänsä jo tottuivat valoon. He olivat ulkona alakaupungissa. Mies oli johdattanut hänet ulos Burhleon tukikohdasta samaan tapaan silmät peitettynä kuin miten tämä oli johdattanut hänet sisäänkin. Nyt heidän tulisi palata yläkaupunkiin ja netronovalalaisten joukkojen pariin.

Kuja oli hiljainen, mikä sopi Saesteorralle hyvin, koska hän halusi puida mitä oli juuri tapahtunut. Hän kääntyi mieheen päin. Saesteorran ilme oli vihainen, mutta hän ei osannut vielä purkaa tuntemuksiaan sanoiksi.

”Mitä?” Mies kysyi.

Saesteorra parkaisi, kun ei osannut vastata, ja lähti kävelemään kujaa pitkin. Mies noukki tavaransa ja kiirehti hänen peräänsä.

”En ymmärrä, miksi olet yhtäkkiä noin vihainen. Mestarihan kohteli sinua hyvin ja päästi pois ilman sen suurempia seuraamuksia”, mies sanoi.

”Minä taas en ymmärrä, miksi Burhleo halusi lähettää sinut, tai ylipäätään ketään, mukaani”, Jeanne sanoi.

”Luottamuksen mittaamiseksi”, mies sanoi.

Saesteorra vilkaisi takanaan seuraavaa miestä, joka näytti viattomalta.

”Olen hyvin yllättynyt, jos se on hänen ainoa motiivinsa”, Jeanne sanoi.

”Jos tarkoitat sitä, että olisin vakoilemassa teitä, niin silloinhan minä tekisin vain samaa kuin sinäkin olit tekemässä”, mies sanoi.

”Niin”, Jeanne sanoi.

Saesteorra jatkoi hiljaisena matkaa.

”Mutta ei sillä ole merkitystä. Ja sinähän sanoit, että sinulla on tehtävä, joka vaati läpikulkua”, mies sanoi.

Saesteorra huokaisi.

”Sen voit jo unohtaa”, Jeanne sanoi.

Mies nyökkäsi ja yritti parhaansa mukaan pysyä reipasta tahtia etenevän Saesteorran mukana.

”Mihin olemme menossa?” Mies kysyi.

”Minä ainakin palaan raportoimaan kapteeneille. Sinä voit puolestani mennä minne haluat”, Jeanne vastasi.

”Seuraan mukanasi, mikäli se vain sopii”, mies sanoi.

Se tuskin sopisi, mutta Saesteorra tiesi, ettei asia toisaalta ollut oikein hänenkään käsissään. Burhleo oli tehnyt hänelle karhunpalveluksen. Tai tuskin tarkoitus edes oli tehdä palvelusta, vaan haitata netronovalalaisten elämää.

”Joko saan tietää nimesi?” Jeanne kysyi.

”Anteeksi, unohdin kertoa sen. Minä olen Valter Firgenbeam”, mies vastasi.

”Minäkään en tainnut esitellä itseäni. Minä olen Jeanne Saesteorra”, Jeanne sanoi.

”Kaunis nimi”, Valter sanoi.

Saesteorra hymähti hieman penseän sävyisesti. Hän ei halunnut miehen saavan mitään vääriä kuvitelmia. Saesteorran kiinnostuksensa olivat aivan muualla ja hän saattoi vain toivoa, ettei miehen kiinnostukset heräisi vahingossakaan.