Hiljaisuus ennen myrskyä II

 Betula pubescens, osa 208

Ainoastaan sotilaat eivät valmistautuneet taisteluun Myös Gyllenburhin tavalliset asukkaat valmistautuivat siihen vääjäämättömältä näyttävään tapahtumaan, että kaupungin kaduilla ja taloissa pian taas taisteltaisiin. Edellisen taistelun jäljet oli vain vaivoin saatu raivattua, joten kukaan ei odottanut taistelua. Vaikka yläkaupunkilaiset olivat myötämielisimpiä Suuren keisarikunnan armeijan saapumiselle ja osa asiasta jopa iloisia, eivät nämäkään odottaneet taistelua.

Tulevista päivistä huolestuneita katselijoita kävi suurin joukoin muureilla katsomassa tasangon toisella puolella olevaa armeijaa. Joukossa oli niin sotilaita kuin tavallisia ihmisiäkin. Lopulta joukko oli niin runsas, että Netronovalan armeijan kapteenit joutuivat rajaamaan muurin vain vartiovuorossa tai muuten tehtävänsä vuoksi muurille pääsyä tarvitseville oleville sotilaille.

Kapteenit katsoivat, kun vartioimassa olevat sotilaat ohjasivat vapaalla olevia sotilaita ja kaupungin asukkaita pois muurilta.

”Ihmiset eivät tule pitämään tästä”, Solkar sanoi.

”Ei se paranna heidän mielialaansa, että he katselevat tasangon toiselle puolelle kerääntyvää armeijaa”, Venir sanoi.

Suomas käänsi katseensa tasangon toiselle laidalle.

”Ei varmastikaan”, Solkar.

Kapteenit lähtivät muurilta ja jättivät sotilaat ja aliupseerit hoitamaan tilanteen loppuun. He kävelivät keskikaupungin halki ja samalla tarkastivat, kuinka valmistelut siellä sujuivat.

”Emme ole niin valmiita kuin mitä haluaisin meidän olevan”, Solkar sanoi.

”Jos olisimme täydellisen valmiita, niin tuskin antaisimme täyttä aloitetta Suuren keisarikunnan armeijalle”, Venir sanoi.

”Niin, emme kai. Ehkä myöskään kukaan ei koskaan ole oikeasti täysin valmis eteen tulevaan taisteluun”, Solkar sanoi.

”Mitä tarkoitat?” Venir kysyi.

Suomas huokaisi.

”Toivon vain, että Cranfot olisi täällä meidän kanssamme”, Solkar vastasi.

Kallas nyökkäsi.

”Hän olisi kolmesta meistä paras toimimaan tässä tilanteessa. Mutta meidän täytyy tehdä vain parhaamme. Jos emme itsemme vuoksi, niin vähintään hänen muistonsa vuoksi”, Venir sanoi.

”Se on hyvä ajatus, että hänen taistelemme hänen muistolleen”, Solkar sanoi.

”Ja kaikkien muidenkin tällä retkellä kaatuneiden muistolle”, Venir sanoi.

Suomas nyökkäsi.

”Heitä on aivan liikaa”, Solkar sanoi.

”Ja tulee aivan liikaa lisää”, Venir sanoi.

Kapteenit jatkoivat eteenpäin läpi keskikaupungin. He näkivät kuinka sotilaat ja asukkaat varautuivat tuleviin päiviin. Ikkunoita naulattiin umpeen ja ovia vahvistettiin. Kaikista kujista tehtiin myös umpikujia rakentamalla barrikaadeja. Vain pääkatu pysyi suorana kulkureittinä läpi kaupunginosan ja sekin täytettiin vartiopisteillä, joiden ympärille rakennettiin barrikaadi.

”Miten kenraali voi?” Venir kysyi.

Suomas kohautti olkiaan.

”Ihan kai hyvin olosuhteisiin nähden. Hän tosin keskittyy vain kuolleestamanaukseen, joten en tiedä miten hyvin hän on perillä siitä, mikä tilanne on”, Solkar vastasi.

”Kai olet kertonut hänelle tiedustelutiedot?” Venir kysyi.

”Olen, mutta en ole varma onko hän kuunnellut”, Solkar vastasi.

Kallas nyökkäsi.